20. 08 2021

Suomen tehtävä kaikkensa Afganistanin siviilien suojelemiseksi

Arvoisa puhemies,

Lähes koko maailma jakaa huolen Talebanien paluusta valtaan Afganistanissa.

Monelle tämä huoli on myös kuristavaa pelkoa läheisen turvallisuuden ja jopa hengen puolesta. Afganistanissa on parhaillaan vaarassa Suomen kansalaisia, Suomessa asuvia sekä heidän perheenjäseniään.

Vaarassa on myös paljon ihmisiä, jotka ovat auttaneet ja tukeneet Suomea tai tehneet Suomelle töitä – joko suoraan tai alihankintasopimuksella. Suomi on ollut viidennesvuosisadan osa Afganistanin konfliktia. On osallistuttu sotilaallisiin operaatioihin ja koulutettu. Viime vuosina on Afganistan ollut Suomen suurin kehitysyhteistyökumppani.

Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman paikalliskytköksiä.

Emme tiedä, miten Taleban tulee toimimaan. Se on luvannut pidättyä toisenlaista hallintoa tukeneiden vainoista, mutta kokemukset aikaisemmasta Taleban-hallinnosta antavat aiheen varautua myös muihin kehityskulkuihin.

Arvoisia puhemies,

On tärkeää, että Suomi tekee kaikkensa Afganistanin siviilien suojelemiseksi. Erityinen vastuu meillä on oman väkemme lisäksi niistä, joiden turvallisuus on vaarantunut Suomi-yhteistyön vuoksi.

Tilanne ei ole helppo. Kabulissa Taleban kontrolloi kaupungin tarkastuspisteitä ja kaikkia reittejä lentokentälle. Muualta maasta tietoa saadaan vaihtelevasti.

Jotta evakuointi ylipäätään olisi mahdollista, on kansainvälisen yhteisön tehtävä kaikkensa rajojen ja lentokentän auki pitämiseksi.

Vaikka Taleban ei tällä hetkellä täysin estä ihmisten pääsyä kentälle, tilanne voi muuttua nopeasti.

On myös epävarmuutta siitä, kuinka kauan Yhdysvaltain Kabulin kentän turvaamisoperaatio jatkuu. Kyse saattaa olla päivistä.

Meillä on siis kiire saada nämä ihmiset turvaan.

Arvoisa puhemies,

Vasemmistoliitto kannattaa selonteossa esitettyjä toimia. Paikalle lähetetyt virkamiehet, evakuoitavat ja tietysti itse evakuointioperaatio tarvitsevat suojajoukkoa.

Selonteon mukaan ”joukko toimisi Kabulin lentokentän alueella ja sen välittömässä läheisyydessä. Operaation arvioitu kesto on enintään noin yksi kuukausi. Joukko olisi koko operaation ajan Suomen kansallisessa johdossa.”

Kun sotilaita lähetetään maan rajojen ulkopuolelle, on aina kyse vakavasta asiasta. Siksi vasemmistoliiton mielestä on hyvä, että operaatio on rajattu tehtävänkuvaltaan, johdoltaan, alueellisesti ja ajallisesti.

Lisäksi haluamme kuitenkin painottaa, että nyt tehtyjä valintoja ei tule pitää ennakkotapauksena, vaan reagointina erityiseen tilanteeseen erityisin toimin.

Arvoisa puhemies,

on ollut hämmentävää seurata, miten maa voi romahtaa hetkessä, 20 vuoden vakauttamistyön ja tuhansien miljardien eurojen jälkeen.

Tämä pitää käydä juurta jaksaen läpi. On välttämätöntä, että myös eduskunta kampaa omalta osaltaan koko Afganistanin operaation, sen epäonnistumisen syyt ja mitä kestävää kenties jäi.

Juuri nyt on kuitenkin tärkeintä saada ihmiset turvaan. Kun akuutti huoli käynnissä olevien evakuointien osalta on ohi, voidaan Suomessakin keskittyä miettimään pitkäjänteisempiä toimia.

Se työ, jota Suomi on tehnyt hyvän hallinnon, ihmisoikeuksien ja koulutuksen puolesta ei saa valua täysin hukkaan. On painotettava, että kansainväliset sopimukset sitovat myös Talebania.

 

Puheeni täysistunnossa 20.8.2021 koskien valtioneuvoston selontekoa eduskunnalle Puolustusvoimien joukon lähettämisestä Kabulin lentokentän alueelle.

3 thoughts on “Suomen tehtävä kaikkensa Afganistanin siviilien suojelemiseksi

  1. Ovatko suomalaiset todella olleet mukana sellaisessa operaatiossa
    mistä meille on kerrottu?
    Kovalla innolla sinne on menty omasta halusta seisoa lännen rinnalla.
    On palkattu afgaaneja auttamaan meitä jotta voisimme paremmin auttaa heitä.
    Koko homma romahti kymmenessä päivässä koska afgaanit eivät halunneet taistella arvojemme puolesta.
    Missä Suomi oli todellisuudessa mukana kostoretkelläkö?

  2. Miten voi olla mahdollista, että kahdenkymmenen vuoden aikana ja miljardi-satsausten myötä lopputulos on senkaltainen, että kun USA laskee irti tarakasta, pyörä on kumossa samantien. Tämä metafora tarkoittaa siis tätä mahdotonta katastrofia johon Afganistan ajautui sillä hetkellä kun Yhdysvallat päätti vetää joukkonsa maasta ja jättää tilanteen afganistanilaisten vastuulle.
    Moraalinen mätä alkoi haista vahvasti siinä vaiheessa kun lännen tukema ja luottama presidentti luikki ensimmäisenä käpälämäkeen taalakuormien kanssa ja mukaan lähti myös ylintä sotilas- ja viranomais-johtoa. Toisin sanoen Afganistan jätettiin suosiolla vailla johtajuutta ja kaaoksen tilaan. Hopeatarjottimella Talibanille.
    Presidentti jo Biden on saanut valtavasti kritiikkiä päätöksestään vetää maansa joukot pois Afganistanista, vaikka Biden on se joka uskalsi toteuttaa sen mistä mm. hänen edeltäjänsä Donald Trump puhui. Se oli edessä jossain vaiheessa ja jos Afganistanin hallinto ei välitä kahta v**tua maansa ja kansansa tulevaisuudesta, niin mitä siinä voi muutkaan tehdä. Amerikka on uhrannut kohtuuttomasti nuoria miehiä, naisia ja rahaa maailman konflikteissa. Enough is enough, amerikkalaiset ansaitsevat parempaa ja toivottavasti Biden kykenee kääntämään asiat siihen suuntaan.
    Kun maailman ylivoimaisin strateginen vaikuttaja, USA on poissa vahvuudesta, niin keitä on jäljellä tekemässä parhaansa afganistailaisten turvallisuuden takaamiseksi? Vastaus: ei ketään. Euroopalla ei ole kykyä hallita edes oman maanosansa kriisejä ja taas toisaalta Kiina ja Venäjä ei piittaa pätkääkään ihmisoikeuksista.
    Taliban hallitsee Afganistania, sillä on valtaa ja voimaa. Talibanit ovat saaneet haltuunsa amerikkalaista aseteknologiaa josta se taatusti tulee käymään kauppaa Kiinan kanssa. Kiina tulee todennäköisesti rahoittamaan Talibania luonnonvaroja vastaan. Afganistan tulee olemaan suljettu totalitaristinen terroristivaltio jonka sisäiseen tilanteeseen eivät muut pääse puuttumaan. Vastaava koettiin Venäjän 1917 lokakuun bolsevikki-vallankumouksessa ja Kiinan kulttuurivallankumouksessa kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin. Lenin ja Mao pakottivat kansansa kommunistiseen rautanyrkkiin väkivalloin. Toteutettiin kansanmurhia laaja nälänhätä, sensuuria ja totaalinen vapaudenriisto. Neuvostoliittoa kesti 74 vuotta, ja Kiina on kommunistinen hirmuvaltio edelleen. Talibanistinen Afganistan tulee olemaan todellisuutta tästä eteenpäin, eikä kansainvälinen yhteisö voi asialle mitään.

  3. Kun Suomi päätti lähettää joukkoja Kabuliin tiedotusvälineissä alettiin puhua kuinka Afgnistanissa on mittaamattomia rikkauksia ja että suomalaiset joukot pärjäävät kenelle tahansa alueella toimiville joukoille. Minkähän vuoksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *