Viime viikkoina on uutisoitu, että poliisin tietoon tulleet raiskaukset ovat tänä vuonna lisääntyneet merkittävästi. Me emme tiedä, mistä muutos kertoo. Voi olla, että raiskausten ilmoittamiskynnys on laskenut, jolloin lisäys olisi positiivinen asia. Toisaalta tilastot voivat yhtä hyvin kertoa raiskausten merkittävästä lisääntymisestä.
Oleellista kuitenkin on, että vain pieni osa raiskauksista ylipäätään tulee poliisin tietoon ja näistäkin vain viidennes päätyy oikeuteen saakka. Tavallisempaa on, että ilmoitus jätetään tekemättä, kun uhri pelkää jutun ilmitulon seurauksia tai ei tunnista rikosta raiskaukseksi. Valtaosassa ilmoitetuistakin tekijä jää selvittämättä, näyttö ei riitä tai asianomistajat vetävät jutun pois.
Tehdään pieni laskutoimitus:
Aikuisille naisille suunnatun kyselyn mukaan raiskauksia arvioidaan tapahtuvan noin 15 000 vuodessa (luvussa ei ole mukana tapauksia, joissa uhrina on lapsi tai mies). Poliisin tietoon tulee näistä vuosittain noin 600, joista vain 20 % päätyy oikeuteen saakka
Raiskaaja joutuu siis teostaan oikeuteen noin kahdeksassa tapauksessa tuhannesta – siis edes syytetyksi, tuomiotahan kaikki näistäkään eivät saa.
Näiden lukujen pohjalta ei niinkään ole olennaista pohtia, ovatko langetetut raiskaustuomiot riittävän ankaria, kun kiinnijäämisriski on joka tapauksessa olematon. Sen sijaan mielestäni pitäisi vakavasti keskustella siitä, miten raiskauksia saataisiin tehokkaammin vähennettyä? Olisiko oikeuskäytännön rinnalla muita keinoja tai foorumeita, jotka voisivat toimia paremmin?
