Kuljin ohi kahden nuorukaisen, ikää heillä ehkä 17 vuotta. Kumpikin ilmeisen tiukkoja aatteen miehiä. Keskustelun aiheena oli eräs kolmas toveri, joka suhtautui huolestuttavan kevytmielisesti Leninin teksteihin. Jossain sydämen tienoilla ailahti nostalgia; en ollut aikoihin muistanut koko Leniniä.
Minulla on aina ollut vähän hankala suhde Leniniin. Pidän kovasti siitä nauravasilmäisestä Lenin-sedästä, joka katselee lukuisista lapsuuteni tauluista, korteista, kirjoista ja maalauksista. Aikuisena olen kuitenkin käsitellyt hänen tuotantoaan tavalla, jota nuo pojat varmaan pitäisivät kevytmielisenä.
Minua vaivaa ikävä tunne, että Lenin tiesi asioiden olevan muuta kuin miltä ne näyttivät: Lenin tiesi, ettei vuosi 1917 ollut ”työväen vallankumous” vaan pienen porukan (Saksan sodanjohdosta käsin suunniteltu) vallankaappaus.
Minä en usko vallankumouksiin, ainakaan sanan yleisessä merkityksessä. Ajattelen, että ihmisten arjen kannalta olennainen valta sijaitsee kulttuurissa, hallintojärjestelmässä ja tuotantorakenteessa. Ne muuttuvat hitaasti, kumouksellisia muutoksia aiheuttavat korkeintaan luonnonmullistusten kaltaiset kriisit, joiden seuraukset ovat kaikkea muuta kuin tavoiteltavia. Joskus yhteiskunnallista kehitystä voidaan nopeuttaa tai hidastaa vaihtamalla johtajia, mutta silloin kyse on vallankaappauksesta. On aivan mahdollista, ettei tavallinen ihminen kaappausta edes huomaa: vielä Jeltsinin aikaan Venäjältä löytyi ihmisiä, jotka uskoivat elävänsä tsaarinvallan alla.
Todelliset vallankumoukset ovat sellaisia kuin ”teollinen vallankumous”, jossa ihmisten olemassaolon ja keskinäisen kanssakäymisen säännöt menevät merkittävällä tavalla uusiksi – tuotannosta, aikakäsityksestä ja perheinstituutiosta lähtien. Sellaiset syntyvät sukupolvien kovan työn ja keskinäisten kamppailujen tarkoittamattomina seurauksina.
Tällaista kokonaan toisenlaista olemisen ja yhteisöllisyyden tapaa voi ja kannattaakin tavoitella ja näin Leninkin varmasti ajatteli. Vaikka inhimillisesti tavoitettavissa olevat muutokset ovat historiallisesti pieniä, ne ovat joka tapauksessa muutoksia.
Sitä paitsi maailmani olisi ikävämpi ilman noita nuoria ja vakavamielisiä marxisti-leninistejä.
