Uuden tutkimukseni vuoksi olen viime aikoina istunut monta iltaa suurin piirtein ikäisteni duunarimiesten kanssa. Mistä arvelet heidän puhuvan oluttuopin ääressä? Viinasta, naisista ja urheilusta?
No tavallaan. Otantani on ehkä vino tai ehkä sosiologin läsnäolo vaikuttaa aihevalintoihin, mutta useimmin toistuvat teemat ovat
– miten kaverien kanssa ei enää tule käytyä rällästämässä. Kodissa ja lapsissa on niin paljon hommaa, että vaikka muijalta pääsisikin, ei jaksa lähteä
– miten siinä aina käy niin, että kun lapset saa vihdoin hoitoon ja on kahdenkeskistä aikaa, niin se menee riitelyyn (vaikka sitä tosissaan rakastaa)
– miten jotkut vanhemmat ei sitten tajua, että 10-vuotiaiden ringetessä pelaaminen on voittoa tärkeämpää.
Maailma on mennyt ihan kummalliseksi…
Aloittelen parhaillaan Riitta Jallinojan Perheen vastaiskua. Se kuvaa vakuuttavasti, miten 2000-luvun alun familistinen käänne oli edelleen keskustelua ensisijaisesti äidin vanhemmuudesta.
Silti historiallinen muutos on selvästi käynnistynyt: isät ovat koko ajan enemmän osallisia perheiden arjessa.
