Viime kuukausina on useampi poliitikko ilmoittanut asettavansa perhettään uran edelle. Viimeksi Paula Lehtomäki kieltäytyi asettumasta keskustan puheenjohtajaehdokkaaksi perustellen sitä 2- ja 4 -vuotiailla lapsillaan. Keskustan puheenjohtajasta tulisi todennäköisesti myös pääministeri. Siinä ei jäisi aikaa äitiyteen.
Kaikki perheen vuoksi uraansa hillinneet poliitikot ovat olleet naisia. Se tekee asiasta vähän kiusallisen: toisaalta on hienoa ja kannatettavaa, että ihmiset ymmärtävät varata aikaa läheisilleen. Toisaalta homma haiskahtaa ikävästi konservatiiviselle perheihanteelle, joissa mies käy töissä ja nainen hoitaa kodin ja lapset.
Toinen tärkeä näkökulma on jäänyt vähemmälle huomiolle: se, että politiikan johtopaikat ovat niin haastavia, että niihin pyrkivillä ihmisillä ei saa olla muuta elämää. Kyse ei ole vain kaikki suositukset ylittävistä työajoista ja niitä tekevien ihmisten jaksamisesta, vaan koko kansaa koskevan päätöksenteon tasosta.
En minä halua asioistani päättämään ihmistä, jonka elämä on täynnä kuivia ja huonosti kirjoitettuja asiantuntijaraportteja, small talkia puolituttujen kanssa, kameroille hymyilemistä, avustajien kirjoittamien puheiden lausuntaa sekä kähmäilyä toisten yhtä pienessä maailmassa elävien pukuäijien kanssa.
Haluan poliitikkoja, jotka hoitavat työnsä rehellisesti ja tunnollisesti, mutta joilla on riittävästi lujuutta varata aikaa myös perheelle, ystäville, harrastuksille tai mille tahansa, joka tuoksuu elämälle. Myös pääministerin toimenkuva on rakennettava niin, että se ei pakota vieraantumaan elämästä.
