Vanhempainraha on tuki, jota maksetaan pientä lasta kotona hoitavalle vanhemmalle. Nykyisen käytännön mukaan perheet voivat valita, jääkö kotiin isä vai äiti. He voivat myös vuorotella tai päättää olla kumpikin osa-aikaisesti vapaalla.
Käytännössä vanhempainvapaalle jäävät yleensä äidit. Vain joka kymmenes isä nostaa vanhempainrahaa ja vanhempainvapaapäivistä isien osuus on alle neljä prosenttia. Kun tähän ynnätään pelkästään äideille tarkoitettu äitiysrahakausi, voi huoletta todeta, että pienten lasten hoivavastuu on edelleen naisilla.
Yksilötasolla voi kotiäitiys olla erinomainen ratkaisu, mutta näin vahva hoivan tilastollinen sukupuolittuneisuus aiheuttaa tasa-arvo-ongelmia. Se heikentää naisen asemaa työmarkkinoilla ja toisaalta asettaa miehet altavastaajiksi vanhemmuuteen liittyvissä kysymyksissä, esimerkiksi huoltajuuskiistoissa. Siksi olisi suotavaa, että pikkulapsiperheiden hoivavastuu jakautuisi tasaisemmin.
Ratkaisuksi tähän on esitetty ns. Islannin mallia, jossa vanhempainrahakausi jakautuu kolmeen osaan: yksi niistä on korvamerkitty äidille, toinen isälle ja kolmannesta jaksosta vanhemmat saavat päättää keskenään. Mikäli jompikumpi vanhemmista ei jää vuorollaan kotiin, jää etu siltä osin saamatta. (Malli poikkeaa meillä siinä, että kun Islannissa kunkin osan pituus on 3kk, meillä tasa-arvoministeri on esittänyt vanhenpainrahakauden pidentämistä yhteensä puoleentoista vuoteen.)
Kokemus on osoittanut, että isät ovat halukkaita käyttämään sellaisia hoitovapaita, jotka perhe muuten menettäisi ja joita ei voi siirtää äidille. Lähes kaikki isät pitävät jo nyt vain miehille mahdollista isyysvapaata. On siis hyvät mahdollisuudet, että Islannin malli todella lisäisi miesten intoa jäädä kotiin.
Malliin liittyy kuitenkin joitakin ratkaisemattomia ongelmia:
1. Lapsiperheiden köyhyys on kasvanut aina 1990-luvun alusta lähtien. Tässä tilanteessa uusi vanhempainrahajärjestelmä suuntaisi muutenkin niukkoja tukirahoja entisestään ansiosidonnaisiin etuuksiin. Käytännössä se tarkoittaa tulonsiirtoa niille ryhmille, joilla on ansiosidonnaisuuteen oikeuttavia tuloja – siis muille kuin pienituloisimmille.
2. Vanhempainpäiväraha on osa pitempää erilaisten lapsiperheavustusten ketjua, jonka kaikki osat on sidottu lapsen ikään. Mikäli vanhempainpäivärahan perusosa (siis se, minkä myös ansiotuloton saa) on pienempi kuin reaalinen kodinhoidontuki (jonka suuruus vaihtelee riippuen kuntalisistä), vanhempainpäivärahan pidentäminen merkitsee tulojen heikentymistä niissä perheissä, jotka eivät saa ansiosidonnaista. (Kodonhoidontuki on kiinteä, ei ansiosidonnainen.)
3. Mikäli pidennys on sidoksissa miehiseen sukupuoleen, köyhissä perheissä uudistus itse asiassa suosisi naisten jäämistä kotiin, koska edelliskohtaan viitaten he pääsisivät suoraan kotihoidontuelle, kun taas isän kotiin jääminen merkitsisi vanhempainpäivärahakauden jatkumista.
4. Lisäksi laki on suunnattu perheille, joissa kummallakin vanhemmalla on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, josta sitten vain jäädään lomille. Tosiasiassa merkittävä osa lapsista (ehkäpä enemmistö) syntyy perheisiin, jossa näin ei ole, vaan tulot ovat enemmän tai vähemmän jatkuvaa säätämistä ja taiteilua. Tällöin perheiden selviämistä tukisi parhaiten järjestelmä, jossa vanhemmat voisivat tehdä parhaiten omaan tilanteeseensa sopivia ratkaisuja, eikä hoitotukien käyttöä olisi jäykästi määritelty ulkoa käsin.
Jos todella haluttaisiin tukea miesten kotiin jäämistä, pitäisi kääntää katse sinne, missä nykyinen sukupuolijako syntyy, siis vanhempainrahaa edeltävään äitiysrahakauteen. Kysehän on sukupuoleen sidotusta avustuksesta, joka takaa, että lapsen ensimmäiset elinkuukaudet äiti kantaa hoivasta päävastuun. Tänä aikana muodostuneet käytänteet toistuvat tutkimusten mukaan koko perheen olemassaolon ajan. Äitiyspäivärahan sitomista sukupuoleen on perusteltu imetyksellä, mutta silti se pätee adoptiolapsiinkin…
Miesten kotiin jäämistä tukeva systeemi olisi sellainen, jossa lapsen ensimmäisinä kuukausina molemmat vanhemmat voisivat olla kotona. Silloin hoivavastuu jakautuisi alusta saakka tasaisemmin, molemmilla olisi yhtäläinen mahdollisuus muodostaa kiinteä suhde lapseen ja vanhempainrahalle siirryttäessä koti-isyys olisi yhtä luontevaa kuin kotiäitiys.
