Suomalaiset ovat poikkeuksellisen lakiuskovainen kansa. Valtaosa luottaa oikeusjärjestelmään ja ajattelee, että sääntöjä pitää noudattaa ja rikoksen palkkana on rangaistus. Tästä syystä esimerkiksi graffitit ja kansalaistottelemattomuus herättävät Suomessa edelleen valtavaa paheksuntaa. Politiikassa lainkuuliaisuuteen vetoaa niin oikeisto kuin vasemmistokin.
Samaan aikaan Suomessa kuitenkin tapahtuu myös toistuvaa ja johdonmukaista lakien rikkomista, jota viranomaiset katselevat läpi sormien tai jopa harjoittavat itse. Tietyissä tilanteissa lain rikkomisesta on tullut hiljaisesti sallittua, siis maan tapa.
Muutama esimerkki valaisemaan väitettäni.
Sanonnan mukaan on laki kaikille sama, vain tuomiot vaihtelevat. Tämä pätee ainakin seksityöntekijöihin, joista taannoin kirjoitin väitöskirjani. Poliisilla on hyllymetreittäin paritusjuttuja varten kerättyjä kuulustelupöytäkirjoja, joissa naiset kertovat kohdanneensa väkivaltaa, vapaudenriistoa ja alistamista. Nämä tapaukset kuitenkin päätyvät harvoin erillisiksi syytteiksi, sillä prostituution yhteydessä vakavatkin väkivaltarikokset mielletääbn luonnollisiksi. Pahoinpidelty seksityöntekijä ei siis voi olettaa saavansa Suomessa suojelua viranomaisilta, vaikka se lain mukaan kuuluisi kaikille.
Vuonna 2005 pääsin Tampereen kaupunginvaltuustoon. Oli hämmentävää huomata, kuinka kaupunki viis veisaa lakisääteisistä tehtävistään. Viimeiset vuodet ovat lastensuojelu, aikuisten sosiaalityö, laitoshoito ja sairaanhoito olleet sen verran niukalla rahoituksella, ettei minimisäädöksistä ole voitu pitää kiinni. Virkamiesten ja poliitikkojen lain halveksunta muuttuu lihaksi ihmisten arjessa, se on huonokuntoisten vanhusten osastoja ilman yövalvojaa ja hädässä oleva lapsi jonottamassa apua kuukausitolkulla. Vuosittain valtuustolle raportoidaan, mitäs lakeja nyt viimeksi on rikottu. Asia merkitään tiedoksi ja sitten siirrytään alibudjetoimaan seuraavaa vuotta.
Nyt kirjoitan kirjaa ulkomaalaisista raksamiehistä Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla. Satojen yritysten ja tuhansien työntekijöiden yhteisprojektista on vaikea yleistää, mutta ainakin uskallan sanoa, että työlainsäädännön rikkomista tapahtuu suunnitelmallisesti koko ajan ja että päärakennuttaja tietää tilanteen, samoin kuin alueen viranomaiset. Silti asiat rullaavat ennallaan, kenenkään puuttumatta.
Näiden henkilökohtaisten kosketuspintojen vuoksi en kehtaa kutsua Suomea oikeusvaltioksi. En liioin osta myyttiä pikkutarkkuuteen asti sääntöjä noudattavasta ”EU:n mallioppilaasta”. Meillä järjestelmällinen lain halveksunta saa hiljaisesti jatkua yksinkertaisesti siksi, sillä suomalainen perusjamppa ei usko sen olevan mahdollista: vielä jouduttuaan itse väärin kohdelluksi hän ajattelee, että tämän täytyy olla yksittäistapaus.
Toisaalta, ehkä kysymys on vain priorisoinneista, sillä onhan meillä esimerkkejä myös viranomaisten ryhdistäytymisestä taistelussa rikollisuutta vastaan. Ainakin Turussa poliisi on päättänyt vihdoin kitkeä dyykkauksen ja kauppojen roskalaatikoista ruokaa penkovia ihmisiä on käräytelty öisin.
Se on oikeus ja kohtuus, sillä onhan varastaminen sentään rikos.
