Suomalaisia on väitetty turhan vaatimattomiksi. Se ei enää tänä himasten, sarasvoiden ja jungnereiden aikana pidä paikkaansa. Pikemminkin julkisuuskeskustelu vilisee maailman parhaasta kansasta kertovia sankarimyyttejä, joita vaalitaan ja kasvatellaan. Jos joku uskaltaa epäillä Suomen tai suomalaisten erinomaisuutta, on hän ilonpilaaja, yhteistä konsensusta uhkaava ankeuttaja. Sellaisten kanssa ei leikitä.
Kukapa uskaltaisi kieltää, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Tätä tasa-arvoisempaa maata saa hakea. Paitsi että viimeiset 20 vuotta kansalaisten tuloerot ovat kasvaneet, samoin kuin terveyserot – terveydenhoitojärjestelmämme on sekä tehokkuudessa että tasa-arvoisuudessa pudonnut OECD-maiden keskikastiin. Suomessa saa aivan erinomaista hoitoa, jos on rahaa maksaa siitä.
Myös koulutusjärjestelmämme on edelleen maailman huippua, mitattiin sitä sitten oppimistuloksilla tai masennuksesta kärsivien oppilaiden määrällä. Ennen kaikkea Suomi voi tietenkin ylpeillä lahjomattomalla ja oikeudenmukaisella hallinnollaan. Silloin ei tietenkään muisteta kuukausia kestänyttä poliitikkojen lahjusskandaalia, eikä puhuta siitä, miten esimerkiksi siirtotyöläisiin kohdistuneet rikokset jäävät poliisilta tutkimatta.
Tämän suomalaisen menestystarinan taustalla on talvisodan henki, joka hautasi kansalaissodan arvet ja teki suomalaisista yhtenäisen kansan. Vain tosi ankeuttaja voi muistaa, ettei yhtenäisyys ihan aukotonta ollut: Sodan alkaessa kaikki ”epäluotettavat” kiikutettiin kiireesti telkien taakse eikä puolelle reservistä uskallettu kapinan pelossa antaa asetta käteen. Vielä sodan jälkeenkin joka neljäs veteraani äänesti neuvostouskollisia kommunisteja.
Myytti on tarina, jossa on sekä totta että tarua. Siksi ne ovat niin vahvoja – niissä yhdistyy totuuden siemen ja sadun taianomaisuus. Kaikki yhteisöt tarvitsevat myyttejä, mutta ei ole samantekevää, mitä tarinoita vaalitaan. Itsenäisyyspäivämme olisi takuulla hauskempi, jos hävittyjen sotien sijaan juhlisimme suomen kieltä ja kulttuuria. Ja yhteiskunnalliset ongelmat tulisivat pikemmin ratkaistua, jos niiden tunnustaminen ei uhkaisi kansallista itsetuntoa.
