Kuljen joka päivä rakennustyömaan ohi. Eräänä aamuna sen sivuuttava jalkakäytävä on paperisilpun peitossa. Joitakin riekaleita roikkuu vielä vaneriaidassa. Joku kunnon kansalainen on käynyt poistamassa kaikki luvattomasti kiinnitetyt ilmoitukset ja tapahtumajulisteet.
Olen laskenut, että päivittäisellä työmatkallani ohitan myös 82 luvallista ulkomainospaikkaa. Niitä ei pidetä ongelmana, koska niistä on sovittu ja maksettu. Jos joku saisi päähänsä repiä alas maksullisia mainoksia, hän syyllistyisi vandalismiin.
Työmaa-aidan ja ulkomainostelineiden julisteet muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Ero onkin siinä, kuka saa päättää maiseman. Kadut ovat periaatteessa yhteistä tilaa, mutta todellisuudessa voi kasvottomalla yrityksellä olla enemmän valtaa kuin alueen asukkailla.
Eri puolilla Eurooppaa on syntynyt liikkeitä, jotka haluavat suojella kaupunkitilaa kaupallistumiselta. Pariisissa yritysten ulkomainonnalle on jo vuosia asetettu laadullisia ja määrällisiä rajoitteita. Monin paikoin mainontaa pidetään visuaalisena saasteena, jonka rinnalla graffitit ovat pieni murhe.
Ympäristö muokkaa ajatteluamme, eikä siten ole lainkaan yhdentekevää, millainen maailma kotioveltamme avautuu. Katukuvasta vaistoaa nopeasti yhteisön valtasuhteet: kliinisen puhdas näkymä viittaa fasistiseen yhteiskuntaan, kun taas slummien saastaisuus kertoo, ettei hallintaa ole enää kellään. Mainoksilla tapetoitu katu kuvastaa tietenkin kulttuuria, jossa tärkeintä on raha.
Silti kaduilla elää aina myös vastarinnan mahdollisuus, ja jo antiikin Roomasta onkin säilynyt vallanpitäjiä kritisoivia seinäkirjoituksia. 1970-luvulla Pohjois-Irlannin katoliset ja Chilen vasemmisto käyttivät propagandassaan värikkäitä seinämaalauksia, kun tavanomaiset tiedotuskanavat olivat vastapuolen kontrollissa. Vaikka kiinni jääneitä rangaistiin ankarasti ja maalauksia koko ajan poistettiin, aina öisin ilmestyi uusia.
Poliittista on myös se arkipäivän anarkia, jolla ihmiset esimerkiksi Etelä-Euroopassa ovat hallitsevat katujaan. Tuolle pyykkinarujen, kulkukoirien, katukaupustelijoiden ja pallon perässä äheltävien poikalaumojen sekamelskalle ei yksikään esivalta mahda mitään. Suomessa on sopimatonta jo pyykkien kuivattaminen omalla parvekkeella, ja useimmat tottelevat kiltisti.
Maanantaina kun kävelin töihin, vaneriaita oli taas yhtä kirjavana julisteista kuin ennenkin. Konserttien, klubi-iltojen, keskustelutilaisuuksien ja kampanjoiden järjestäjät eivät olleet suostuneet luopumaan epävirallisesta ilmoitustaulustaan.
Lehtiyhtymä 2.10.2010
