Kirjoitan tätä tekstiä olohuoneen sohvalla, keskellä lapsiperheen arkea. teksti etenee lause kerrallaan, aina vessan pesun, tiskauksen ja pöydän kattauksen lomassa. Välillä kumarrun väistämään ilmassa kiitävää sählypalloa. Hetken päästä joku jättää peukalonsa oven väliin. Olen niin tottunut meteliin, etten varmaan edes osaisi kirjoittaa hiljaisuudessa.
Me kaikki tarvitsemme huolenpitoa. Meidän on saatava ravintoa, peseydyttävä ja pukeuduttava. Osan elämästä voimme huolehtia näistä perustarpeista itse, mutta ajoittain kaikki joutuvat tukeutumaan myös kanssaihmisten apuun – jos ei muulloin, niin ainakin lapsena, vanhana tai sairaana. Ilman arkista hoivatyötä lakkaisi ihminen nopeasti olemasta.
Kun kerran kaikki vastaanottavat hoivaa, olisi reilua, että kaikki sitä myös voimiensa mukaan antaisivat. Homma toimisi kuin vakuutus: kun vahvoina päivinä huolehdit muista, voit luottaa siihen, että tarvittaessa sinustakin huolehditaan. Valitettavasti se ei mene näin. Raskas ja aliarvostettu hoivatyö on vuosituhansien ajan kasaantunut köyhille naisille. Edelleen naiset hoivaavat kotona, työllistyvät hoiva-aloille, huolehtivat vanhuksista ja käyttävät valtaosan pienten lasten hoitovapaista.
Perinteisesti hoivatyötä on pidetty luonnonlahjan kaltaisena itsestäänselvyytenä, josta ei kuulu pyytää tai maksaa korvausta. Naisliikkeen suurimpia saavutuksia on huomio, että asunto, ruoka ja auto eivät tee ihmisestä toimintakykyistä. Että ihminen kykenee tuntemaan, ajattelemaan ja toimimaan joka päivä yhä uudestaan, koska naisten näkymätön työ ylläpitää työvoimaa. Ilman hoivaa ei olisi pankkeja, pörssejä tai bruttokansantuotetta.
Hyvinvointivaltio vapautti naiset palkkatyöhön kodin ulkopuolelle. Naiset saivat omaa rahaa, he saattoivat kouluttautua ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hoivaloukkua se ei kuitenkaan purkanut: edelleen naiset tekevät valtaosan hoivatyöstä, nyt vain julkisella sektorilla. Edelleen naiset pesevät, ruokkivat, hoitavat ja kasvattavat. Edelleen tätä työtä myös pidetään jotenkin vähempiarvoisena kuin muita. Julkisuudessa toistuva kitinä hyvinvointipalvelujen kalleudesta kertoo, että monet päättäjät eivät vieläkään ole sopeutuneet ajatukseen, että ”naisten töistä” pitäisi jotain maksaakin. Julkinen sektori nähdään kuluna, ei tuottavana toimintana.
Mikään tuotanto ei kuitenkaan pyöri kokonaan ilman ihmistyötä, jota saadaan vasta, kun lapset on hoivattu työmarkkinoille. Siten jokaisen tietokonepelin, jäänmurtajan ja energiainnovaation taustalla on valtava määrä pyykkäämistä, keittämistä, syöttämistä ja läsnäoloa. Mitä vaikeampi tuotekehittely, sitä pidempi hoivakausi sitä edeltää aina neuvoloista korkeakouluihin. Eivät teollisuuden ”tuottavat” miestyöntekijät taivaasta tipahda, jonkun ne täytyy tehdä. Suomen viime vuosikymmenten taloudellinen menestys on perustunut hoivan takaamiseen kaikille.
Vaikka hoivan palkkatyöläistyminen on parempia vaihtoehto kuin naisten tukahduttaminen koteihin hoivavastuun alle, näinkään ei ole hyvä. Ammatillinen hoivapalvelu nimittäin tarkoittaa, ettei hoivaajan ja hoivattavan välillä ole enää sitä inhimillistä sidosta, johon perheet perustuvat. Hoivan instituutioissa vieraat hoitavat vieraita. Lisäksi niiden kautta tuotetut palvelut jakautuvat koko ajan epätasaisemmin, kun julkista hoivaa korvataan yksityisellä. Köyhällä ei sairastuessaan ole varaa ostaa hoivaa, eikä hän saa sitä enää sukulaisiltaankaan, koska näiden aika kuluu palkkatyössä.
On oikeastaan ihme, että kaltaiseni suurperheen äiti ehtii ansiotyön ja perheestä huolehtimisen lomassa vielä kirjoitellakin. Minulla onkin harvinainen ässä hihassani: puoliso, joka parhaillaan laittaa keittiössä meille illallista. Hän myös hoiti äskeisen peukalokriisin, puhalsi, laastaroi ja lohdutti. Toisin kuin ihmiskunnan enemmistön kohdalla, meidän perheessä myös miehet hoivaavat. Vanhempainvapaat on jaettu puoliksi, mistä kiitoksena isä on lapsille yhtä läheinen kuin äitikin. Veljet ja siskot huolehtivat pienemmistään. Jaettu hoivavastuu antaa kaikille tilaa hengittää.
Naisten hoivaloukku muuttuu hoivaamisen vapaudeksi vasta, kun talkoisiin saadaan mukaan myös ihmiskunnan toinen puolisko.
Anna, lokakuu 2010
