26.10. meidät jätti Janne Harju, hyvä toveri ja vasemmistoliikkeen lapsi. Janne vaikutti Tampereella sekä puolueessa että kansalaisjärjestöissä. Parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan Vasemmistonuorissa, jossa hän toimi aktiivisesti yli kymmenen vuoden ajan.
Jannen anarkistinen elämänasenne sai minut monta kertaa suuttumaan, ehkä kateelliseksikin. Hän oli älykäs ja retorisesti taitava, mutta kieltäytyi järjestelmällisesti käyttämästä lahjojaan uran rakentamiseen tai muuhun tavanomaiseen. Hänelle tärkeitä olivat sakkipeli, hyvä kirja ja keskustelut ystävien kanssa. Janne lottosi mielellään, mutta ei rahaa saadakseen, vaan koska oli vain hauska unelmoida.
En edes muista, milloin tapasimme ensimmäisen kerran. Janne oli mukana, kun paransimme maailmaa, väittelimme, opiskelimme, osoitimme mieltä tai juoksimme poliiseja karkuun liisteriämpäriä raahaten. Hän suhtautui maailmaan lempeän sarkastisesti, enkä koskaan nähnyt hänen pelkäävän – paitsi ehkä toisen päästämistä ihan lähelle.
Sitten meistä muista tuli keski-ikäisiä, mutta Janne säilyi nuorena ja vanhana, niin kuin hän aina oli ollut. Hän jäi Hämeen vasemmistonuorten toimistolle, poltteli piippua ja odotteli uusia tulisieluja uusiin kamppailuihin. Toiseksi asemapaikaksi muodostui Pispalan kirjasto, jonka epämuodollisen pölyinen tunnelma oli kuin Jannelle tehty. Vuonna 2009 hän suorittikin kirjastoalan ammattitutkinnon.
Sairastumisensa jälkeen Janne suojeli yksityisyyttään entistä tarkemmin. Silti luulen, että hän suhtautui tilanteeseen paremmin kuin me muut. ”Kun minulle järjestetään hautajaiset, toivon, että arkku tuodaan sinne vartin myöhässä”, hän vitsaili, viitaten krooniseen tapaansa myöhästyä kaikkialta.
Jannella oli tapana uhota, että Tampereen valtauksen satavuotispäivänä hän käy pystyttämässä punalipun raatihuoneen katolle. Se jää nyt kuitenkin tekemättä, niin kuin liian monta muutakin asiaa.
Lepää silti rauhassa toveri Harju. Me ei päästetä lippua laahaamaan.
Jannen muistelutilaisuus järjestetään Tampereella Telakalla 5.12.
