Muutos tuli niin hiljaa, ettei kukaan meistä kuullut sitä. Vielä hetki sitten suomalaiset olivat köyhä siirtotyöläiskansa, joka lähetti lapsiaan ympäri maailmaa leveämmän leivän perään. Nyt virta on vaihtanut suuntaa. Melkein huomaamatta on takapihoillemme noussut kirjava ja kansainvälinen siirtotyöleiri. He ovat täällä, koska suomalaisittain kelvottoman pieni palkka on enemmän kuin kotimaa voi tarjota. He rakentavat talojamme, siivoavat katujamme, tiskaavat suomalaisravintoloiden keittiöissä ja tanssivat paljeteissa tangon ympärillä.
Kukaan ei tiedä, paljonko heitä on. Pelkästään rakennusalan uskotaan työllistävän vuosittain noin 30 000 vierastyöläistä. Tulijoissa on perinteisiä maahanmuuttajia, mutta paljon enemmän heitä, jotka viipyvät vain joitakin viikkoja tai kuukausia.
Euroopan unionin vapaan liikkuvuuden periaate, liikenteen nopeutuminen ja kommunikaatioteknologian kehitys ovat luoneet uuden siirtolaisuuden muodon. Enää ei matkusteta Amerikkaan rakentamaan uutta elämää, vaan maata voidaan vaihtaa useita kertoja vuodessa, työstä kotiin lomalle ja sitten takaisin töihin, joko samaan tai kokonaan toiseen paikkaan. Liikkuminen EU-maasta toiseen on monille yhtä arkista kuin junamatka Porista Tampereelle.
Valitettavasti viranomaisjärjestelmämme ei ole pysynyt tahdissa. Vaikka ihmiset viettävät yhä pitempiä aikoja ulkomailla, suurin osa sosiaaliturvasta, hyvinvointipalveluista ja perusoikeuksista sidotaan edelleen kansalaisuuteen. Ilman niitä on siirtolainen altis riistolle ja hyväksikäytölle.
Kun EU-kansalaisen liikkumisen ehtona on kyky itsensä elättämiseen ja siirtotyöläisen työmarkkina-asema on heikko, nämä yhdessä johtavat vapauden kaventumiseen vain rikkaiden etuoikeudeksi. Köyhät muuttavat EU:ssakin puolilaillisesti ja työllistyvät usein harmaalle sektorille, myös Suomessa.
Olisiko se sitten niin hankalaa ulottaa ainakin perustavimmat palvelut ja oikeudet kaikille tarvitseville? Se kun näyttää olevan ainoa keino huolehtia YK:n ihmisoikeusjulistuksen toteutumisesta Suomen maaperällä jatkossakin.
Monien mielestä palvelujen avaaminen kaataisi hyvinvointivaltion, että sosiaaliturvaturistien vyöryä ei hallitsisi kukaan. Samalla tavoin vastustettiin aikoinaan muutto-oikeutta kunnasta toiseen, jo kuntarajan ylittämisestä saattoi ropsahtaa sakko. Maan sisäisen liikkuvuuden vapauttaminen on toki ollut pitkä ja hankala, mutta loppupeleissä varsin onnistunut uudistus.
Siten en usko, että yhteiskunta romahtaisi siirtotyöläisten aseman turvaamiseen. Suomen palvelujärjestelmä on hyvää Euroopan keskitasoa, ei ylivoimainen vetovoimatekijä.
Uudistuksen suurin kärsijä olisikin sellainen elinkeinoelämä, joka nyt hyötyy ulkomaisten työntekijöiden haavoittuvasta asemasta. Näiden hämäräyritysten tappioita en liiemmin jää suremaan.
Vaihtoehto EU:lle joulukuu 2010
