Meille on kasvamassa kolmiportainen terveydenhoitomalli. Ensinnäkin ovat hyvätuloiset, jotka käyttävät a-luokan yksityisiä terveyspalveluja. Sitten ovat pienituloiset, lapset ja vanhukset vähitellen rapautetuissa julkisissa terveyskeskuksissa. Alimmalla portaalla istuu satunnaisten tai paperittomien siirtolaisten ryhmä, joka ei voi muuta kuin ostaa apteekista buranaa.
On ihan aiheellista kysyä, miten tässä näin on käynyt. Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon kuuluu ajatus yhteisestä, kaikkia palvelevasta kansanterveysjärjestelmästä. Universalismin järki on siinä, että niin kauan kuin rikkaatkin käyttävät julkista palvelua, sille löytyy rahoitusta. Nyt kun hyvätuloiset eivät enää kunnallisissa terveyskeskuksissa käy, porvaripuolueet ajavat kilpaa julkisen terveydenhuollon heikennyksiä, minkä seurauksena kaikki kynnelle kykenevät valuvat yksityisille terveysasemille. Kierre on valmis.
Ironisinta on, että yksityinen sektori on itse asiassa kehittynyt pitkälti vasemmistolaisen ammattiyhdistysliikkeen siipien suojassa. Sen ajama työterveyslaki velvoittaa työnantajaa järjestämään työterveyshuollon kaikille työntekijöille työsuhteen muodosta ja kestosta riippumatta, usein ostamalla palvelut yksityiseltä lääkäriasemalta. Työterveyslainsäädäntö on toki edistänyt merkittävästi työsuojelua ja todennäköisesti myös kansanterveyttä laajemmin. Samalla se on kuitenkin varmistanut yksityisen terveyssektorin syntymiselle tarpeellisen asiakaspohjan.
Kummallista kyllä, Suomessa yksityiseksi terveyspalveluiksi nimitetään toimintaa, jossa merkittävä osa kuluista korvataan julkisista varoista. Ilman kansaneläkelaitoksen anteliaita tukieuroja maksaisi yksityislääkärikäynti asiakkaalle lähes tuplasti enemmän. Kyse on siis oikeastaan julkisesta extrapalvelusta maksukykyisille kansalaisille, vähän samasta logiikasta, johon palveluseteleillä pyritään.
Myös monet vasemmistopoliitikot suostuvat hiljaisesti systeemiin, koska ajattelevat yksityisten lääkäriasemien vähentävän painetta ylibuukatuissa terveyskeskuksissa. Niinhän ne tietysti tekevätkin, mutta toisaalta ilman yksityisen terveydenhuollon mittavia tukia riittäisi julkisella puolella lääkäriaika jokaiselle sairaalle.
Ei minulla ole mitään yksityistä terveydenhoitoa, yksityislääkäreitä tai yksityissairaaloita vastaan. Mutta ne pitää toteuttaa yksityisellä rahalla ja suunnata verot sellaiseen yhteiseen kansanterveysjärjestelmään, josta kaikki myös saavat sairastuessaan hoitoa nopeasti ja asiantuntevasti.
