Euroopan suurissa keskuksissa virallista työmuuttoa täydentää miljoonien paperittomien siirtolaisten armeija. Pakon edessä he ovat ylittäneet EU-rajan ilman oleskeluun ja/tai työhön oikeuttavia dokumentteja, eivätkä siksi voi työllistyä muualle kuin harmaalle sektorille eivätkä hädässä turvautua viranomaisiin. Tämä 8-12 miljoonan ihmisen joukko joutuu järjestämään toimeentulon, asumisen, terveydenhuollon ja yhteydet kotimaahan ohi virallisen yhteiskunnan.
Kokemus on jo osoittanut, että rajavalvonnan lisääminen ei muuttoa lopeta, ihmiset liikkuvat joka tapauksessa, vaikka sitten henkensä ja vapautensa uhalla. Siirtolaisten massa on kasvanut jo niin suureksi, ettei EU:n palautusoperaatioillakaan ole kuin symbolista merkitystä. Toisaalta oikeudettoman siirtotyövoiman asemaan ei ehkä halutakaan puuttua sen taloudellisen hyödyn vuoksi. Ilman Espanjan halpaa korjuutyövoimaa meillä tuskin syötäisiin tomaatteja, ja satokauden päätyttyä nämä samat ihmiset paistavat meille viiden euron pitsoja.
Euroopan maahanmuuttajat jakautuvat eri ryhmiin sen mukaan, minkä verran heidän oleskelustatuksensa antaa heille oikeuden ja viranomaisten suojaa. Paperittomat ovat joukon alinta kastia, mutta myös laillisesti maahan tulleet työllistyvät yleensä huonommin ehdoin ja ovat suojattomampia hyväksikäyttöä vastaan kuin maan kantaväestö.
Niinpä siirtolaisista on tullut suurkaupunkien huomaamattomia muurahaisia, jotka pitävät metropolit toiminnassa. Heikon asemansa vuoksi he ovat valmiita huolehtimaan ravintoloista, puhtaanapidosta, hoivasta ja logistiikasta kilpailukykyiseen hintaan. Näin syntyy yhteiskunta, jossa etninen tausta ja luokka-asema kietoutuvat toisiinsa.
Suomessa paperittomia siirtolaisia on vielä vähän, mutta vauhti kohti etnisesti jakautuneita työmarkkinoita on kova. Erityisesti palvelusektorin matalapalkka-alat täyttyvät maahanmuuttajista. He kääntävät kebabit, ajavat bussit, luuttuavat metron ja luukuttavat ilmaisjakelupostin. Jotkut ovat yhtäläisessä asemassa saman alan suomalaisten kanssa, mutta monet saavat täydestä yövuorosta pari kymppiä pimeänä käteen. Jos virallinen osoite puuttuu, ei Suomessa oleskeleva työntekijä voi useimmilla aloilla edes liittyä ammattiliiton jäseneksi.
Palvelualojen ohella suuri ulkomaalaisten työllistäjä on rakennusteollisuus. Siellä työskentelyolosuhteet ovat paikoitellen vielä palvelusektoria villimmät, sillä merkittävä osa työntekijöistä tulee Suomeen lyhyille komennuksille ulkomaalaisten firmojen kautta eikä välttämättä ehdi luoda Suomeen minkäänlaista turvaverkostoa. Myös maataloudessa arvioidaan työskentelevän tuhansia siirtolaisia epämääräisillä ehdoilla. Esimerkiksi thaimaalaisille metsämarjanpoimijoille ei palkkaa tarvitse maksaa lainkaan, koska he toimivat nimellisesti ”yrittäjinä”.
Pitkällä tähtäimellä ainoa keino siirtolaisuuden negatiivisten puolien hillitsemiseen on globaali tuloerojen tasaaminen. Sitä odotellessa tulisi panostaa kotipihaan, että ihmisoikeudet Suomessa eivät olisi passista kiinni. Suomella olisi nyt yhdestoista hetki ottaa oppia suurten muuttovoittomaiden kokemuksista ja rakentaa tympeän portsaripolitiikkansa tilalle oikeasti ihmisiä kunnioittavia ratkaisuja.
Reitti 2/2011 (Posti- ja logistiikka-alan unioni)
