Harmaa talous laajenee, sen tietävät kaikki. Maatilojen ja rakennustyömaiden lisäksi pimeitä töitä tehdään varsinkin kuljetus- ja palvelualoilla. Laskelmissa viiden miljardin vuosittaisista veromenetyksistä ei ole vielä lainkaan mukana kunta-alan pimeitä ylitöitä.
Väestötilastoissa näkyvällä porukalla on ainakin periaatteessa vaihtoehtoja. He voivat tehdä töitä pimeästi tai verokirjalla. Hätätapauksessa he voivat hakea sairas- tai työttömyyspäivärahaa.
Harmaalla sektorilla on kuitenkin myös sellaisia työntekijöitä, jotka eivät epämääräisen oleskelustatuksensa vuoksi voi valita. Paperittomat siirtolaiset muodostavat jo nyt Euroopassa arviolta 8-12 miljoonan varjoväestön. Suomen alueella myös väliaikaisella oleskeluluvalla tulleet vierastyöläiset ovat merkittävä ryhmä.
Ihmisten oikeudet ja mahdollisuudet siis vaihtelevat. Silti heidän tarpeensa pysyvät pitkälti samoina. Kaikki me haluamme jonkinlaista toimeentulon turvaa ja saada hoivaa sairaana ja vanhana. Useimmat meistä myös haluavat rakentaa lapsilleen vähän helpompaa elämää kuin itsellä on ollut.
Vastauksena näihin toiveisiin päätyi Suomi aikanaan rakentamaan vahvan julkisen sektorin hyvinvointiyhteiskuntaa. Nämä rakenteet suojelevat edelleen Suomen kansalaisia. Väliaikaisesti maassa oleskeleva siirtotyövoima on kuitenkin oikeutettu vain pieneen osaan julkisia palveluita ja sosiaaliturvaa, paperittomat eivät siihenkään. Heidän on järjestettävä elämänsä ilman virallisen Suomen tukea tai suojelua.
Niinpä näkyvän yhteiskunnan huokosiin alkaa vähitellen kasvaa epävirallisia turvaverkkoja ja palveluita. Ensin tulevat bisnespohjaiset järjestelyt anonyymeistä nettilääkäreistä ja pimeistä lastenhoitajista aina rikollisjärjestöjen turvamiespalveluihin. Vähän myöhemmin heräävät seurakunnat ja muut voittoa tavoittelemattomat toimijat. Ne organisoivat maanalaisia sairaaloita, salaisia majataloja ja kellarien kielikursseja.
Varjoväestö suhtautuu lakiin vain ulkoisena olosuhteena, eihän sillä ole sen paremmin juridisia kuin poliittisiakaan oikeuksia. Varjoyhteiskunnan järjestystä pidetäänkin yllä sukujen, kansallisuuksien ja liittoumien keskinäisellä voimatasapainolla.
Aikaa myöten epävirallinen yhteiskunta kasvaa symbioosiin virallisen kanssa. Paperittomat oppivat käymään kunnallisissa terveyskeskuksissa tuttaviensa kela-korteilla. Yrittäjät mukautuvat maksamaan työntekijöidensä palkkoja kolmannen osapuolen tilille, jos työntekijällä itsellään ei ole työlupaa. Kukaan illallisvieraista ei erehdy utelemaan tummahipiäisen sisäkön taustoja, niin monen keskiluokkaisen kodin keittiössä puuhaa paperiton siirtolainen.
Vaikka osa väestöä näin suljetaan virallisen yhteiskunnan – sen tilastojen ja oikeuksien – ulkopuolelle, eivät ihmiset silti katoa minnekään. He jatkavat elämäänsä kaupunkien katvealueilla, kaikkine noine iloineen ja tarpeineen, jotka tekevät meistä ihmisiä. Samalla he kuitenkin tulevat vaikuttaneeksi yhteiskuntaamme enemmän kuin äänestämällä koskaan olisi mahdollista.
Sosiaalifoorumi-lehti 2011
