Äärioikeiston aave kummittelee Euroopan yllä. Niin sanoessani en tarkoita väsähtäneitä perussuomalaisiamme, vaan joukkoa keskenään verkostoituneita ryhmiä, joita yhdistää demokratian, nykytaiteen ja feminismin vastaisuus. Niiden tilalle halutaan kuria, järjestystä ja vahvoja johtajia.
Viime kuun periententinvaaleissa uusfasistisen Kansallisen Rintaman Marine le Pen sai 18 prosenttia ranskalaisten äänistä. Kreikassa holokaustin kieltävä Kultainen Aamunkoitto nousi parlamenttiin seitsemän prosentin kannatuksella. Vaaleissa näkyvän suosion lisäksi äärioikeisto näyttäisi keränneen piilokannatusta strategisesti tärkeällä turvallisuussektorilla: kun vasta sulattelemme Saksan poliisin sympatioista väkivaltaisia oikeistoryhmiä kohtaan, tulee tieto, että puolet Kreikan poliiseista äänesti aamunkoittoa.
Äärioikeisto tekee selvän eron meihin ja muihin. Meitä ovat oman kansan tai rodun oikeaoppiset heteroedustajat. Toisia ovat kaikkien muiden uskontojen, ideologioiden, etnisten ryhmien tai kansallisuuksien edustajat. Erityisen toisia ovat romanit ja joskus myös juutalaiset, paitsi Israelin juutalaiset, jotka sentään käyvät sotaa islamia vastaan.
Äärioikeisto ei välitä viestiään valtamedian kautta, ja siksi sen menestys on jäänyt pitkään huomiotta. Sen tärkein kenttä on internet, jonka kotisivujen, foorumien, nettikauppojen ja harrastepalstojen verkostoissa on mahdollistaa elää eristyksissä muusta yhteiskunnasta.
Siksi hälytyskellojen pitäisi soida jo silloin, kun jossain on syntymässä äärioikeistolle hedelmällinen kasvualusta. Ei äärioikeisto ole vain joku maastohousuinen nuorukainen, joka kännipäissään teettää itselleen natsitatuoinnin. Äärioikeistoa on sellainen yhteiskunnallinen ilmapiiri, joka vaalii keskuudessaan pelkoa. Esimerkiksi talouden laskusuhdanteissa on yleistä, että ihan tavalliset ihmiset alkavat kaivata vahvoja johtajia ja kokea erilaisuuden uhkaavana. Jos demokratiaan sitoutuneen politiikan piiristä ei silloin nouse uskottavia vaihtoehtoa, syntyy tilaa äärioikeistolle.
Vaikutusvaltainen äärioikeisto tuntuu Suomesta käsin kaukaiselta, ja sitä se onneksi vielä onkin. Niin syrjässä emme kuitenkaan ole, että meillä olisi varaa olla kiinnostumatta. Unkarissa äärioikeiston nousu hallitukseen on jo käynnistänyt vasemmistolaisten, julkihomojen, maahanmuuttajataustaisten tai yleensä liberaalien toimijoiden puhdistukset mediasta ja kulttuurilaitoksista.
(Kirjoitettu Lehtiyhtymälle 3.6.2012)
Hyvä Anna Kontula. Kommentoin vain kirjoituksesi alkua. Feminismin vastustaminen on nimen omaan kaavoihin kangistuneen, väsähtäneen syrjintäjärjestelmän vastustamista. Sillä juuri feminismin ansiosta elämme yhteiskunnassa, jossa pojat ja miehet jäävät työttömiksi ja syrjäytyvät, samaan aikaan kun suurin osa yhteisestä hyvinvoinnista tuntuu valuvan naisille.
Jos olet liberaali vasemmistolainen, otat poikien ja miesten asian omaksesi. Sillä he ovat tällä hetkellä hätää kärsimässä, ette te naiset.