Sata vuotta sitten Suomessa kiisteltiin kansalaisten vapaudesta muuttaa kotikuntaansa. Päättäjiä mietitytti erityisesti avustusten varassa elävien ihmisten, siis vanhojen, vaivaisten ja joutoväen kerääntyminen anteliaamman sosiaaliturvan alueille. Mikään kunta ei halunnut niskoilleen toisten elättejä.
Mitään laajempaa sosiaaliturvashoppailua ei tietenkään koskaan nähty. Vuosikymmenten mittaan ihmiset muuttivat joukoittain, mutta tavallisia syitä siihen olivat rakkaus, työ tai opiskelu. Köyhien pelko oli kuitenkin niin kova, että viimeiset maan sisäisen muuton esteet uskallettiin purkaa vasta muutama vuosi sitten, kun laitoshoidossa olevat vanhuksetkin saivat vihdoin muuttovapauden.
Nyt huoli sosiaaliturvashoppailusta on kuitenkin noussut uudestaan keskusteluun, tällä kertaa EU:n yhteydessä. Alueen sisällä on siirtotyöläisillä jo nyt lähes kansalaisiin rinnastuva oikeus oleskelumaan sosiaaliturvaan. Muiden kuin työntekijöiden osalta sitä ollaan vähitellen laajentamassa. Kun osa jäsenmaista tarjoaa korkeampaa minimiturvaa kuin toisissa maksetaan keskipalkkaa, on helppo kuvitella, että ihmiset muuttaisivat joukoittain paremman sosiaaliturvan maihin.
Kiinnostavaa on, että näin ei ilmeisesti tapahdu. Kattavaa tutkimustietoa ei asiasta vielä ole, mutta rajatumpien selvitysten perusteella ihmisiä liikuttavat edelleen ennen muuta työ- ja perhesuhteet. Heikomman sosiaaliturvan EU-maista tulleet siirtolaiset käyttivät Ruotsissa sosiaaliturvaa vähemmän kuin väestö keskimäärin.
Poikkeuksena ovat alueet, joissa valtioiden raja halkaisee yhtenäisen talousalueen. Esimerkiksi kahden tunnin lauttamatkan päässä toisistaan sijaitsevat Helsinki ja Tallinna ovat viimeisen parinkymmenen vuoden ajan kasvaneet taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti yhteen. Töissä käydään, perheitä perustetaan ja sosiaaliturvaa nostetaan niin kuin rajaa ei olisikaan.
Rajojen sulkeminen ei enää ole taloudellisesti tai inhimillisesti mahdollista. Vapaan liikkuvuuden olosuhteissa on sosiaaliturva ja hyvinvointipalvelut pakko avata myös ei-kansalaisille. Jos näin ei tehdä, syntyy Suomeenkin vähitellen etninen ryysyköyhälistö, joka puolestaan rapauttaisi vähitellen koko yhteiskuntajärjestelmämme.
Näin meille ei oikein jää muuta vaihtoehtoa kuin uskaltaa. Toivottavasti sen ymmärtämiseen ei tällä kertaa mene sataa vuotta.
(Kirjoitettu 15.12.2013)
