Kansalaisten kritiikki eliitin etuoikeuksia kohtaan on ehkä voimatonta, mutta sitäkin ymmärrettävämpää. Liian usein täällä vauraus jaetaan pelisäännöillä, jolla on hyvin vähän tekemistä ihmisten oman ahkeruuden saati tarpeiden kanssa. Huippupalkkoja ja optioita kuitataan toiminnasta, joka on yhteiskunnallisesti hyödytöntä tai jopa vahingollista.
Kyllä sellaisesta epäoikeudenmukaisuudesta sopiikin natkuttaa. Sen sijaan en tahdo millään jaksaa kuunnella pienituloisten keskinäistä rääpimistä. Sellaisia köyhiä, joiden mielestä suurin yhteiskunnallinen epäkohta on jonkin toisen köyhän nauttima vaatimaton etuoikeus.
Vai mitä pitäisi ajatella eläkeläisestä, joka itse nostaa vain osittain omista palkkatuloista kertynyttä eläkettä, mutta kutsuu työtöntä ”loiseksi”? Tai vanhempainrahaa saavasta kotiäidistä, jonka mielestä opintotuki on ”herranpenikoiden biletysrahaa”? Ja oikeus matkustaa kaupungin busseilla maksutta lastenvaunujen kanssa, se tietenkin ärsyttää tasapuolisesti kaikkia.
Usein katkeruus toisten mälläyksestä perustuu virheellisille tiedoille, mutta kun niitä yrittää korjata, kiukku sen kun vain syvenee. Eivät paheksujat halua kuulla, miten vaarallista olisi liikkuvassa autossa jättää vaunut keskiosaan rahastuksen ajaksi. Eikä heitä kiinnosta, että se naapurissa asuva somali käy vuorotöissä, ei sille sossu ole uutta toyotaa ostanut.
Toimeentulotuen perusosa on 477 euroa. Työmarkkinatuki keskimäärin 698 euroa. Vaatimattomimmat eläkkeetkin jäävä 732 euroon. Opintoraha 298 euroa, jonka lisäksi voi saada vähän lainaa. Kaikki nämä ovat pieniä, hyvin pieniä rahoja, jos elettävänä on kokonainen kuukausi.
Kokoaikaisen työelämän ulkopuolella olevat ihmiset on jaettu ryhmiin, joiden toimeentulo määräytyy hieman toisistaan poikkeavin ehdoin. Järjestelmä on niin monimutkainen, että jokainen voi kokea vääryyttä. Näin ihmiset saadaan hajotettua toisiaan kyräileviin kuppikuntiin, jotka eivät kykene muodostamaan yhteistä vaatimusta vaurauden reilummista jakoperusteista.
Sellainen voisi olla vaikkapa kaikille maksettava, elämän perustarpeet turvaava perustulo.
(Kirjoitettu Lehtiyhtymälle 28.12.2013)
Tuo huono-osaisuuden osoittaminen varallisuus- ja tuloerojen mukaan on helppo, mutta nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan oloissa ontto tapa osoittaa yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta. Nykyisen, yhteiskunnan kustantamien kouluttautumismahdollisuuksien aikakaudella ei eriarvoisuutta voi Karl Marxin tapaan enää selittää aineellisen pääoman kasaantumisesta johtuvana huono-osaisten riistona. Kaikilla alkaa olla yhtäläiset mahdollisuudet tai ainakin lähtökohdat kartuttaa aineellista pääomaa.
Kyllä ne härskeimmät lajitoverin riistosuoritukset nykyään toteutetaan sen pääoman perustella, joka koostuu ihmisen lajityypillisistä ominaisuuksista. Sen pääoman puitteissa esiintyvää eriarvoisuutta kun ei voi rahavaroja kohdentamalla kompensoida; jo senkin takia, että epäkohdat ilmenevät tilannekohtaisesti ja usein kahden yksilön vuorovaikutussuhteessa. Tällä tasolla lajitoverin riistoa toteutetaan tulotasosta riippumatta ja kaikkien kansanosien keskuudessa. Ranskalainen yhteiskuntatieteilijä Pierre Bourdieu on näitä ilmiöitä paljon tuotannossaan valottanut.
Minulla on kanttia tästä puhua, sillä olen työläistaustainen ja vuosikausia työmarkkinatuella toimeen tullut. Myöskään omalla kohdallani härskeimmät epäoikeudenmukaisuudet eivät suinkaan ole pääomapiirien tai työnantajan aikaansaannosta, vaan valtaosin työtovereiden, sekä satunnaisesti työtovereiden yhteistyössä työnantajan kanssa toteuttamia. Nämä työläisten toiseen, itseään huonompiosaiseen työläiseen kohdistamat riistämiset ovat epäkohta, johon kukaan ei työläisten toveripiirissä halua puuttua, tai hevin myöntää olevan olemassa. Sillä ilmiön olemassaolon tunnustaminenhan rapauttaisi koko ammattiyhdistysliikkeen uskottavuuden.
Innostuistiko sinä, tämän Kansan uutisten sivuilla olevan keskustelun kaksi ensimmäistä puheenvuoroa luettuasi, saattamaan asiaa eteenpäin?
http://www.kansanuutiset.fi/scripts/edoris/edoris.dll?app=server&com=sqlxml&tem=d_aihe.tpl&topicid=155969
”Britanniassa tämä on toteutettu esimerkiksi heikentämällä ammattiliittojen valtaa ja luomalla kuvaa moraalittomasta ”alaluokasta”, joka elää ”toisten kustannuksella”.
Suomessa sama kehitys on nähtävissä esimerkiksi siinä, miten työvoiman kontrollointiin tähtääviä muutoksia ajetaan lainsäädäntöön, samalla kun sosiaaliturvaa heikennetään ja työväen kontrollointia kiristetään – tai siinä kuinka työttömiä ja sairaseläkeläisiä leimataan iltapäivälehdissä sosiaalipummeiksi.” – Katariina Mäkinen (lähde, kts. kotisivu)
”Tapelkaa, niin saatte tupakkaa” -mentaliteetilla on fasismin siemeniä kylvetty maailman sivu. Itseäni liki 30 vuotta politiikan kenttätyöläisenä ja kymmenien vaalien vaalipäällikkönä se, että köyhä kadehtii köyhää, on ärsyttänyt, masentanut ja veetuttanut jo vuosia. Kuitenkin uskon, että äänekkäimmät ovat sinänsä marginaalinen ryhmä, ja usein varsinaiseen kateuteen liittyy myös muita elementtejä, muukalaisvihaa, ikärasismia jne…
Populistit ovat tämän taktiikan hallinneet aina, mutta sinänsä uutena ilmiönä näkisin poliittisen ja taloudellisen vallan ylärakenteiden provokaation; vaatimukset työvelvoitteesta sosiaalietuuksien vastikkeeksi, keskustelu opintotuen painottamisesta entistä vastikkeellisemmaksi ja ylipäänsä sen, että lähes päivittäin kohdistetaan pohdintoja poliitikkojen ja ekonomistien taholta jo sinänsä Perustuslain edellyttämien tulonsiirtojen heikentämiseen. Yleensä nämä pohdinnat julkituovat tahot ovat enemmän tai vähemmän uusliberalistisia, ja siinä mielessä näen niissä tiettyä tarkoitushakuisuutta. Vaikka ulostulojen todellinen tarkoitus ei sinänsä olisi etuisuuksiin tosiasiassa vaikuttaakaan, ne ovat eräs keino pitää pienituloiset näennäisessä, keskinäisessä kilpailutilanteessa ja jos nyt tässä yhteydessä ”kansanryhmästä” voi puhua, mahdollisimman erimielisenä ja heterogeenisena.
Myös median asenne on viime vuosina muuttunut vähemmän rakentavaksi, ja sinänsä vakavasti otettavat julkaisut esittävät ”tosina” laskelmia tai esimerkkejä, joilla ei jo lainsäädännöllisesti voi olla todellisuuspohjaa.
Hyvä kirjoitus!