Aamuinen työmatkani kulkee 24/7 -kuntosalin ohitse. Jo ennen seitsemää sen valaistu ikkuna on täynnä juoksumatoilla hölkkääviä naisia. Useimmat näyttävät ahdistuneilta.
Toisinaan minuun silloin iskee halu rynnätä sisään, vetää töpselit seinästä ja huutaa: ”ei enää mitään hätää, teidät on pelastettu!” Ehkä vielä joskus sen teenkin.
Joillekin aamukuntoilu on päivän kohokohta. Toisille kello 6.30 on ainoa aika hoitaa se pakollinen urheilusuoritus, jota ilman ei selviä päivän muista pakollisista suorituksista. Olla tehokas työntekijä, kelvollinen vanhempi ja normimitoissa.
Jos vähän hellittää, voi siitä alkaa alamäki.
Muistatko vielä koulusta sen fiksun ja tunnollisen tytön, jonka tukka oli aina puhdas ja kynät siististi rivissä? Kun sittemmin näitte luokkakokouksessa, oli hänellä korkeakoulututkinto, kiinnostava työ, kortti hintavalle kuntosalille ja huolellisesti mietitty asukokonaisuus. Ehkä myös kuvia täydellisistä lapsista. Jos ei, niin ainakin ilmoitus Eliittikumppanit-sivustolla.
Koko länsimainen kulttuuri on kyllästetty käsityksellä, että vain tauottomalla ponnistelulla voimme lunastaa yhteiskunnan jäsenyyden sekä luvan rakastaa itseämme ja läheisiämme.
Se manifestoituu hienosti naistenlehdissä, joissa kerrotaan, miten ihmisen tulee syödä, harrastaa, käyttäytyä työpalaverissa tai hoitaa parisuhteensa. Ohjeita jaetaan myös kauneudenhoitoon, lastenkasvatukseen, kodin sisustukseen ja oman voimaeläimen löytämiseen.
Niin elämästä tulee säälimätön esterata, jossa ainoa palkintona on lupa jatkaa suorittamista. Jostain syystä tämä kelpaamattomuuden tauti tarttuu erityisen helposti naisiin.
Ei ole mitenkään helppoa käydä näitä syvään juurtuneita kulttuurisia ajatusmalleja vastaan. Oman epätäydellisyyden hyväksyminen saattaa lopulta kuitenkin olla lyhin tie sinne, mitä suorittamisella tavoittelemme. Todellisuudessa ihmiselämä nimittäin on pääsääntöisesti virheitä, keskeneräisyyttä ja säätämistä, jopa täydellisimmille meistä.
Jos siis satut olemaan urheilullinen aamuvirkku, jatka ihmeessä hölkkää. Me muut – mitä jos vaan jäisimme kotiin nukkumaan?
(Kirjoitettu Lehtiyhtymälle 22.2.2014)
Annan blogissa esiin otettu ilmiö liittyy mielestäni ihmisten turvallisuustarpeen tyydyttämiseen. Turvallisuutta hakiessamme pyrimme olemaan mahdollisimman uskottavia, vakuuttavia ja luotettavia lajitoverimme silmissä. Näitä arvoja koskeva käsitys muodostetaan paljolti sen pohjalta, kuinka totuudellisia olemme toteuttaessamme itseämme. Nykyinen elämänmuoto vain on vahvistunut käsitystä, että totuudessa eläminen edellyttää rasittavuuden tai vaarallisuuden takia kiistämättömän todesta otettavia suorituksia. Television viihdeohjelmissakin on paljon käsitystä myötäilevää tarjontaa.
Käsitykseen uskovien henkilöiden harrastusten ja työurien on taipumusta valikoitua näitä rasittavia ponnistuksia tai vaaranalaisia ääritilanteita sisältäville ammattialoille. Samalla käsitys totuudessa elämisestä vääristyy ja yksipuolistuu vain näitä äärisuorituksia koskevaksi; hierarkkisuus ja siihen sisältyvät valta-asemat astuvat kuvaan mukaan. Unohdetaan, että totuudellisuutta ja sen tavoittelua voi harjoittaa kevyemmilläkin tasoilla, ja että sitä koskeva toiminta yhtä arvokasta harjoitustasoista riippumatta.
Tärkeätä ei ole se, mitä me olemme, vaan se, minkä vaikutuksen me teemme toisiin ihmisiin. Resurssien esittelytarve on ( ehkä ?) ihmisen perustarve ja se on nyky-yhteiskunnissa
viety äärimmilleen. Ilman ihmisten ylenpalttista tarvetta varsinkin rahalla mitattavien resurssiensa esittelyyn, talousjärjestelmämme romahtaisi tuossa tuokiossa.
Kuntosalit ovat ahdistavia paikkoja. Siellä ei juurikaan seurustella, vaan keskitytään yksinomaan omaan itseensä. Kuitenkin niin, että kaikki näkevät toisensa ja pystyvät arvostelemaan jokaista lihasvärähdystä, kun puntit kolisevat. Ja tietenkin salillakäynti tuo arvostusta enemmän kuin kotona tehty jumppa, joka sinänsä ajaisi saman asian.
”Tärkeätä ei ole se, mitä me olemme, vaan se, minkä vaikutuksen me teemme toisiin ihmisiin. Resurssien esittelytarve on ( ehkä ?) ihmisen perustarve ja se on nyky-yhteiskunnissa viety äärimmilleen.”
Parempi vain sanoa, että vaalimme länsimaissa valikoituja resursseja, muttemme enää nykyisin huomaa niissä olevia mitään puutteita. 80-90 luvulla elämä oli paljon oikeamman tuntiuista, koska treenipumppaus ja muotiasiat oli sivistyneelle valtaväestölle osittainen naurunaihe. Nyt kun muotilehti julkaisee jotain, se leviää keltaisen lehdistön kautta kaikkiin suurmedioihin, eikä sille hihitellä kuin junteista tai syrjäytyneistä muodostuvissa marginaalipiireissä. Itsensä treenaamisesta on tullut jotain jumalan lähestymisen kaltaista, jumalan tilalla vaan on joku amerikkalainen ikoni.
Mietityttää kyllä ktämä iinalaisen tytön erottaminen perussuomalaisista, koska hän puolusti täkäläistä teloitusjärjestelmää. Samaan aikaan kuitenkin voidaan havaita, että syntyminen esim. Suomeen tai USA:han tarkoittaa nykyisin elinikäistä (avo)vankeutta taistella paikasta yhteiskunnassa. Kaikki ovat myös eriarvoisia biologisesti tässä taistelussa sillä tavalla, että ihminen, joka ei omaa taipumusta lihomiseen omaa varsin hyvät kortit saada samoja etuja niiden kanssa, joille kevyemmän kropan hankkiminen edellyttää jatkuvaa itsekontrollia ja itsesyyttelyä. Länsimaat ei salli kuolemantuomiota, mutta se voine kuitenkin evätä jatkossa ihmisten sosiaaliturvan ja oikeuden olla oma itsensä, mitkä ovat olleet yleiseurooppalaisen järjestelmän kulmakiviä. Mielestäni myös meidän tulisi voida harkita kuolemantuomiota ainakin teoreettisesti, josko se avaisi silmät, tai mitä jos länsimaissakin voisi pitää mielipidevankeja? Ennen pitkäähän se on välttämätöntä, kun syrjäytetyt köyhtyessään nousevat kapinaan.
”Ilman ihmisten ylenpalttista tarvetta varsinkin rahalla mitattavien resurssiensa esittelyyn, talousjärjestelmämme romahtaisi tuossa tuokiossa.”
Talousjärjestelmä ei pyöri pelkällä rikkaiden ylenpalttisuudella. Orjatyöllä se voisi kyseenalaisesti toimia, mutta meillä ei ole orjatyölle sopivaa järjestelmäpohjaa. Eurooppa on harjoamassa juuri siihen, että liian osa ihmisistä on työnnetty taloudellisen ja sosiaalisen elämän ulkopuolelle ”tervemenoa”-hengessä. Kestolama, joka syvenee, johtunee juurikin siitä, että varakkaat ja ylempi keskiluokka eivät olet keskenään onnistuneet luomaan riittävää kulutusta samalla kun he ovat velvollisia hoitamaan sosiaaliturva-asiat luusereille kuntoon.
”Kuntosalit ovat ahdistavia paikkoja. Siellä ei juurikaan seurustella, vaan keskitytään yksinomaan omaan itseensä.”
Käytännössä kuntosalilla kaikki ovat kuitenkin sen huonoimman massan yläpuolella, koska tekevät habitukselleen edes jotain. Pääsevät sitten vaikka myyntineuvottelijoiksi joskus tai jotain. 🙂
Köyhällä ei tietenkään ole mahdollisuutta resurssiensa ylenpalttiseen esittelyyn, hyvä jos saa perustarpeensa tyydytettyä. Meillä niinsanotuilla länsimaalaisilla on kuitenkin, ainakin tähän asti, ollut suuri merkitys myös kuluttajina. Länsimaihin keskittynyt pääomavalta on tehnyt ’tavallisistakin kaduntallaajista’ länsimaissa riistäjiä siinä mielessä, että voimme ostaa pilkkahintaan kolmannessa maailmassa tuotettuja tuotteita ja ulkomaanmatkoillamme käyttää hyväksi alihintaisia palveluita. Nykyinen globaali kapitalistinen talousjärjestelmä tarvitsee länsimaisia kuluttajia ja toisaalta köyhää maailmaa, josta voi louhia raaka-aineita ja riistotyövoimaa. Mutta maailma tietenkin muuttuu ja voi olla, että kohta ollaan yhtä köyhiä kaikki. Kukapa sitten ostaa tavaroita turhuuden markkinoilla ?
”Köyhällä ei tietenkään ole mahdollisuutta resurssiensa ylenpalttiseen esittelyyn, hyvä jos saa perustarpeensa tyydytettyä. Meillä niinsanotuilla länsimaalaisilla on kuitenkin, ainakin tähän asti, ollut suuri merkitys myös kuluttajina.”
Globalisaatio tasoittaa omaisuuseroja. Tilanne ei ole enää se, että kuulumalla johonkin kansaan voisi jokainen kätevästi saada tietyt edut. Köyhyyden koko ydin on kuitenkin aina ollut siinä, että ihmiset istuvat syystä tai toisesta paikoillaan. Tavara tehdään kaukomailla, koska nuo kansat ei ole vaatineet (johtajien ohi) itsellensä parempaa. Rahaa menee kuitenkin välikäsille yleensä niin paljon, ettei ostos tule erityisen edulliseksi. Sama ongelma se on meillä. Ihmiset ovat kotona, eivätkä tee tai pysty tekemään mitään. Omasta mielestäni Suomen valtion kannattaisikin ottaa riskejä ja rahoittaa hankkeita, joilla ihmiset voisivat aikanaan vaurastua. Suomeen pitäisi ennenkaikkea viritellä pitkän tähtäimen robottiteollisuutta, jonka suurelta osin ainakin aluksi omistaisi suurelta osin valtio. Sellainen vaatisi ensipanostuksena varoja hirveästi (2 miljardia?), mutta se työllistäisi hyvin ja suurella todennäköisyydellä muuttuisi jossain vaiheessa paikalliseksi öljylähteeksi suomalainen osaaminen kun huomioidaan. Tokikaan tuollaiseen mammuttiprojektiin ei voisi palkata ihmisiä, jotka räpläävät työpäivät facebookia ja käyvät iltaisin kuntosalilla. Siinä pitäisi palata työn laadun itsensä näkökulmaan. Mutta käytännössä työhaluisille suomalaisille saisi kyllä työpaikkoja, jos valtio tulisi mukaan riskeihin. Yrittäjien jättäminen omilleen on mielestäni mennyt vähän liian pitkälle.
”Länsimaihin keskittynyt pääomavalta on tehnyt ’tavallisistakin kaduntallaajista’ länsimaissa riistäjiä siinä mielessä, että voimme ostaa pilkkahintaan kolmannessa maailmassa tuotettuja tuotteita ja ulkomaanmatkoillamme käyttää hyväksi alihintaisia palveluita.”
En näe sitä kovin kummoisena etuna. On vain surullista, että jokainen joutuu joskus tietämättään ostamaan tavaroita, jotka on tuotettu ties missä. Käytännössä en kuitenkaan usko, että tarvitsemme halpatavaraa, koska välistävetäjiä tulee tuotteen lähdettyä pajalta niin paljon, että hinta laskee korkeintaan ”melko edulliseksi”. Kotimaisen ruoan hinnan laskemista pitäisi kyllä vakavasti harkita esim. ässä- ja kooketjut voisi eliminoida sen takia, etteivät ne nykyisin tyydy kohtuullisiin katteisiin ja vievät muiden kauppojen markkinat.
”Mutta maailma tietenkin muuttuu ja voi olla, että kohta ollaan yhtä köyhiä kaikki. Kukapa sitten ostaa tavaroita turhuuden markkinoilla ?”
Köyhyys olisi rohkein vedoin estettävissä, mutta nykyinen eduskunta ei hirveästi saa aikaan sen suhteen mikäli Suomesta puhutaan. On palattava jonkinlaiseen oravannahkakauppaan, jossa tavara maksaa sen minkä se maksaa, eikä voi saada ylimääräistä tavaraa enempää kuin jaksaa töitä tehdä. Lisäämällä automaatiota saadaan kuitenkin lyhennettyä työpäiviä ja keksittyä ihmisille mielenkiintoisempia hommia (jos älli riittää niiden keksimiseen, prostituutiotstahan on naisen hyvä aloittaa, heh).
Tuntuupa siltä, että vaikka automaatio kuinka etenee niin työaikoja haluttaisiin vain pidentää. Suomen valtiolla ei taida nykyisessä eurossa olla mahdollisuuksia omaan talouspolitiikkaan. Ja EU direktiivit torppaavat loput hyvät ideat. Kaikki toimii ison rahan ehdoilla.Kaikki säännöt palvelevat tuotannon keskittämistä suuriin yksiköihin. Kohta ei saa edes kotivaraperunaa viljellä, vaan sen on kuljettava tehtaan ja kaupan kautta aina. Jos robotit korvaisivat palkkatyöntekijät, (työn orjat) niin kuka ostaisi niiden tekemät tavarat ja palvelut? Luulisi, että robotit vapauttaisivat ihmisiä tylsistä töistä, mutta se ei taida nykysysteemiin oikein sopia. Robotit eivät ole kuluttajia. Täysautomaatio pysäyttäisi koko järjestelmän.
”Tuntuupa siltä, että vaikka automaatio kuinka etenee niin työaikoja haluttaisiin vain pidentää.”
Automaatio ei lopulta välttämättä tapa työpaikkoja, mutta synnyttää ammatteja, joita ei nykyisin ole. Automaatio vaatii jatkuvaa kehitystä ja koneiden huoltoa. Se on paljon vaativampaa kehitystä, kuin mitä nyt on nähty. Automaattisessa yhteiskunnassa voisi myös erinäisiä elämäntutkijoille pystyttää virkoja, joista saa palkkaa, mutta se edellyttäisi tietenkin tuollaisen työn arvostusta. Olen miettinyt, että itse voisin toimia jonkinlaisena tasa-arvon tai elämän raja-arvojen teoreetikkona. Ohessa voisin käsikirjoittaa ja kuvata filmejä tai jopa tehdä nk. pornoa.
[quote]
Suomen valtiolla ei taida nykyisessä eurossa olla mahdollisuuksia omaan talouspolitiikkaan. Ja EU direktiivit torppaavat loput hyvät ideat. Kaikki toimii ison rahan ehdoilla.
[/quote]
No, jos tilanne muuttuu, niin otaksun, että aikuiset, eurooppalaiset ihmiset muuttavat järjestelmää, eivätkä suostu yleisvaaralliseen suurkapitalismiin.
[quote]
Jos robotit korvaisivat palkkatyöntekijät, (työn orjat) niin kuka ostaisi niiden tekemät tavarat ja palvelut? Luulisi, että robotit vapauttaisivat ihmisiä tylsistä töistä, mutta se ei taida nykysysteemiin oikein sopia. Robotit eivät ole kuluttajia. Täysautomaatio pysäyttäisi koko järjestelmän.[/quote]
Varmaan automaatio työllistäisi jo itsessään lukuisia ihmisiä. Yhteiskuntajärjestelmän voisi muuttaa vaikkapa sellaiseksi, että osa elämästä olisi ilmaista (esim. ruokailu, jonkintasoinen yksityisasuminen ja liikkuminen kotikaupungin alueella). Ja ansioiden noustessa ihminen saisi käyttää enemmän koneita. Työt voisi muuttaa velvoitemuotoisiksi, vaikka niiden tekemisistä saisi jonkinlaista palkintoa koko ajan.
No nyt on maailmaa jo tarpeeksi paranneltu, tällä erää.
Ilkeä kolumni. Kuntoilevia ihmisiä voi aina syyllistää ja pilkata. Itse rakastan aamukuntoilua, saan siitä iloa ja energiaa. Jos minut pakotettaisiin taidenäyttelyyn, balettiin tai oopperaan, saisin paniikkikohtauksen ja raapisin itseni ulos. En tiedä mitään vastenmielisempää. Mutta jos sanon tämän ääneen, olen ikävä ihminen. Minua ahdistaa myös infernaalinen määrä blogeja, kolumneja ja ihmisten tarvetta tuoda jatkuvasti omia näkemyksiään esille, oikeina sellaisina.
Nyt on ihan pakko hehkuttaa, saanhan?
Tiedätte varmasti sen tunteen, kun arkiaamuna klo 6 aamulenkillä ollessanne herätätte mielessänne vallitsevalla FLOW:lla ja hymyilevillä kasvoillanne satunnaisissa vastaantulijoissa ihmetteleviä katseita ja epätodellisia pään pudistuksia?
Tänään klo 4.55 herätessä pohdin kotonani sitä, teenkö aamulenkin juosten vai hiihtäen (on vähän lauhaa säätä ollut viime aikoina). Lähdin kuitenkin kotoa pienellä varauksella sukset kainalossa fillarilla taiteillen kohti Kaupin urkkapuistoa ja sen tykkilumilatua. Perille päästyä huomaan ilokseni ladulla tasaisella äänellä surraavan Lasse latukoneen, joka on ajamassa baanaa minulle valmiiksi. Tuossa tuokiossa epäilykseni ladun hiihdettävyyden suhteen kaikkoavat ihanasti idästä puhaltavaan tuuleen ja parkkeeraan pyöräni yksinäisen valopylvään juurelle. Sen jälkeen otan sukset pussista, livautan sauvojen lenkit ranteideni ympärille ja napsautan Garminista satelliittien haun päälle.
Ensimmäiset suksen potkut ja sauvan työnnöt otettuani ajatuksiini hiipii väistämättä tunne etuoikeudesta. Olen etuoikeutettu, kun saan, pystyn ja voin harrastaa kestävyysliikuntaa silloin kuin haluan. Tällä hetkellä kestävyysliikunta, sen monessa eri muodossa, antaa minulle käsittämättömän paljon voimavaroja arjen haasteisiin ja elämän ihmeisiin.
85 minsaa vasta-ajetulla, ihanan luistavalla ladulla vapaata hiihdettyäni, pysäytän sykemittarini ajanoton, etsin yksinäisen valotolpan vieressä minua odottavan polkupyöräni ja suuntaan kotiin suihkuun sekä aamupalalle. Tuon yksinäisen valopylvään ihanasti pikkupakkasessa hehkuva vaalea valo heijastuu minun sisääni ja tulevaan työpäivääni.
Juuri nyt minulla on käsittämättömän hyvä FLOW ja tunne siitä, että elän unelmaani!
”When you got the FLOW – Don’t let it GO!”
Terveellisempää on olla ’ koukussa ’ liikuntaan kuin esim alkoholiin tai muihin päihteisiin. Liikkumattomuus on nykyajan suuri ongelma ja terveysriski. Toisaalta voi ehkä kysyä :
voiko ihminen liikkua liikaa ? Voiko se olla addiktio ? Ja mitä haittaa siitä voisi olla ?
”Terveellisempää on olla ’ koukussa ’ liikuntaan kuin esim alkoholiin tai muihin päihteisiin. ”
Monet tietyllä tavoin paljon urheilleet eivät voi mitenkään kauhean hyvin vanhoilla päivillä. Olen itsekin ollut todistamassa seuraamuksia ja saanut suosituksia välttää ns. himourheilua. Ihmiskehoa ei välttämättä ole luotu jatkuviin äärisuorituksiin, vaikka liikunta sinällään onkin suositeltavaa halki lähes koko ihmisiän. Korvakin alkaa hajota, jos kuuntelee metallimusiikkia volyymillä ja usein, vaikka eihän se kriittinen raja kovin nopeasti vastaan tulekaan. Mutta voitane kai summata, että luonto on tarkoittanut, ettei metallimusiikin infantiilinen voima ole hyväksi enää vanhemmalla iällä, ei henkisesti eikä fyysisestikään. On asioita, joista on vain hyvä kasvaa ulos jossakin vaiheessa, ainakin jonkin verran. Itse olen noin nelikymppinen, enkä onneksi enää jaksa suhtautua mielenkiinnolla bändien riffittelyihin ja lapsellisiin teksteihin. Jos kuuntelen, koetan etsiä jotain mahdollisimman neutraalia. Esim. Carcassin Heartwork on hyvä kokonaisuus, mutta sitten taas jotain bläkkistä en kyllä rupea enää fanittamaan.
”Liikkumattomuus on nykyajan suuri ongelma ja terveysriski. Toisaalta voi ehkä kysyä :
voiko ihminen liikkua liikaa ? Voiko se olla addiktio ? Ja mitä haittaa siitä voisi olla ?”
Jos urheiluaddiktio syntyy tarpeesta olla parempi kuin muut, saada paremmat asemat sosioekonomisessa elämässä ja käydä reviiritaistelua eliittiaseman eteen, ts. olla oikeasti kovis, niin pohjana on jotain alkukantaisempaa ideologiaa. Jos urheilun tarkoituksena sen sijaan on vain pitää yllä hyvää mieltä ja painoa hallinnassa, niin sitten se on tietenkin OK. Mutta kun urheilu alkaa vaikuttaa siten, että ei pysty arvostamaan enää esim. ystäviään, jotka eivät liiku kovasti tai paini elitististen arvojen eteen, sitten ollaan jo kapitalismin kätyreitä. Tiivistäen voi sanoa, että urheilusta on tullut jo yhteiskunnallinen tapa saada parempi ote työelämään, jos aikoo ansaita keskipalkkaa enemmän. Aika vähän viiden tonnin palkoilla heiluu sellaisia hintelämpiä kavereita, eli urheiluharrastukset on vahvasti sidoksissa siihen millaisia tienestejä pääsee vetelemään. Mutta on tietysti silti eri asia, onko tällainen addiktio haitta. Henkistä köyhyyttä nyt ainakin…
Liikunnalla on siis aika paljon sosioekonomisia vaikutuksia.
Tärkeintä on mitä me olemme.Älä petä itseäsi..siitä seuraa..ei voi pettää muita.kuuntele sydämen ääntä.
Ollakko vai eikö olla ..
En halunnut tarkoittaa itseäni, mutta myönnettäköön, että jossain määrin olen minäkin siihen syntiin langennut. Luulisin, että aniharva on täysin riippumaton siitä, mitä toiset ajattelevat. Hyväksyntää tarvitsevat likipitäen kaikki.
Voiko enempää olla hukassa itsensä ja liikuntansa kanssa , kun se rakentuu keinolumeen, latukoneseen ja satellittipaikantamiseen ?
Taitaa tuosta olla vapaus kaukana FLOWsta puhumattakaan.
Itselleni riittää rannekello josta katson milloin on käännyttävä kotia kohti aamulenkillä jotta töihin vielä ehtii.