Politiikan uutisoinnissa käytetään konservatismia ja liberalismia usein toistensa vastakohtana. Joskus käsitteiden kytkeminen toisiinsa on perusteltua. Useimmiten se kuitenkin supistaa molempien merkitystä ja vaientaa tärkeitä yhteiskunnallisia keskusteluja.
Konservatismin juuret ovat ajattelussa, joka korostaa perinteitä ja kannattaa maltillisia uudistuksia. Konservatiivin käsitteellisenä vastakohtana voidaan pitää radikaaleja muutoksia tavoittelevia suuntauksia.
Liberalismi puolestaan ajaa yksilöiden tai markkinoiden vapautta. Asiayhteydestä riippuen voisi liberaalin vastakohtana olla joko tiukkaa valtion sääntelyä tai joitakin muita alistavia rakenteita kannattava ideologia.
Konservatismi ja liberalismi asettuvat toistensa vastakohdiksi vain tilanteessa, jossa radikaali yhteiskunnallinen muutos lisää vapautta. Tällöin uudistajat ovat samalla myös liberaaleja, sääntelyn kannattajat taas konservatiiveja.
Näin selkeää tilannetta syntyy harvoin. Useimmiten yhteiskunnallinen kehitys on sisäisesti ristiriitaista ja eritahtista. Lisäksi ideologiset asemat vaihtelevat. Esimerkiksi nykyinen liberaalivasemmisto kannattaa elinkeinoelämän tiukempaa säätelyä mutta sosiaaliturvakontrollin purkamista, oikeisto taas toisin päin. Ympäristön säilyttämisellä ja vähemmistöjen oikeuksilla profiloituneita vihreitä voisi kutsua ”liberaalikonservatiiveiksi”, ellei nimitys tällöin tarkoittaisi aivan muuta kuin vaikkapa Margaret Thatcherin edustama liberaalikonservatismi.
Populaarissa valtioteoriassa on politiikan monimutkaisuus ratkaistu varaamalla konservativismin ja liberalismin käsitteet kysymyksiin tasa-arvoisesta avioliittolaista, eutanasiasta, ympärileikkauksista tai uskonnonopetuksen tunnustuksellisuudesta. Tällä politiikan lohkolla ne tosiaan toimivat auttavasti toistensa vastakohtina.
Sanat ovat tärkeitä, koska poliittinen valta asuu kielessä. Suomessa ei tällä hetkellä juuri esiinny keskustelua talouden uudistustarpeista, tai miten nykyinen järjestelmä rajaa yksilönvapautta. Siihen ei yksinkertaisesti ole sopivaa sanastoa.
Sen sijaan poliitikot erottautuvat ottamalla kantaa aborttiin, seksuaalivähemmistöihin ja siirtolaisuuteen. Kaikki hyvin tärkeitä asioita, mutta samalla kuitenkin sellaisia, joissa poliitiikka ei mitenkään uhkaa suuren rahan etuja.
(kirjoitettu Aamulehdelle 9.3.)
Unohdetaan konservatiivi ja liberaali.Kaikki lokeroidaan lokeroidaan.. Kenen joukossa seisot??? Samaa jauhettu 1000 vuotta. Joko tai.
Historian romukoppa on täynnä sanoja, joita ei ole korrektia tänä päivänä käyttää. Kun Neuvostoliitto romahti ja todisti, että sosialismi ja kommunismi ovat aivan mahdottomia ajatuksia, niin sitä myötä jäivät käytöstä myös kaikki sanat, jotka niihin liittyivät.
Sanan radikaali alkuperä viittaa perustukseen. Arkikielessä sen sisällöksi saatetaan mieltää esim. jyrkästi poikkeava. Sikäli monenlaisia vivahteita voidaan helpostikin löytää samalle sanalle sekä konservatismilla että liberalismilla höystettynä. Yleistäminen latistaa usein kokonaisuuden kuvaa ja sivuuttamalla yksityiskkohdat voidaan yleistämisellä myös koota tarkoitushakuisesti joukkoja eri asioiden taakse. Siksi sanankäyttäjällä onkin melkoinen vastuu, miten vallanvälinettään käyttää.
Jorma, joten ”vastakkainasettelun aika on ohi”?
Ikävä sanoa, mutta lokeroita tarvitaan, ettei jokaisen tarvitse aina kertoa kaikille kahta tuntia henkilökohtaista filosofiaansa ja miten sitä soveltaisi. Samaten vastakkainasettelu syntyy aidoista mielipide-eroista eikä suinkaan ole lokeroinnin tulosta.
Suurin osa ihmisistä haluaa kaiken olevan hyvin kaikilla, siihen on aina helppo vedota. Todelliset erot syntyvät siitä, mitä tällä oikeastaan tarkoitetaan ja miten tähän asiantilaan päästään. Silläkin on merkitystä, minkälaisiksi ihmiset nähdään ja mitkä nähdään ongelmiksi maailmassa. Jos siis haluaa muutosta tai kiinnostaa millaisessa elää, kannattaa lyöttäytyä samanmielisten seuraan, koska yksin ei voi tehdä kaikkea. Toki toisilla on käytössään enemmän resursseja kuin toisilla, joskus paljonkin enemmän ja joskus muiden työllä ansaittua. Siksi lokerot ovat hyviä, mutta ei tietenkään kannata kuvitella, että oma lokero olisi kaikki kaikessa tai että tämänhetkinen lokerointi mitenkään viimeinen sana kaikessa tai pysyvä asiantila tai edes tarkkarajainen.