Globaalin kilpailun kiristyessä kansakunnat taistelevat paikoista arvoketjun ylimmillä askelmilla. Tässä kisassa Suomi on toistaiseksi menestynyt varsin hyvin, kiitos korkean koulutustason, yhteiskunnallisen vakauden ja työn tuottavuuden.
Kansallinen vauraus ja kärkisijat erilaisissa kilpailukykymittauksissa eivät ole tulleet itsestään. Yhteiskuntatieteilijät puhuvat työn tihentymisestä. Samojen työtuntien puitteissa tehdään yhä nopeammin ja enemmän. Entisistä kokoaikatöistä suoriudutaan nyt muutamassa tunnissa.
Yksittäiselle työntekijälle tämä merkitsee rajusti kiristynyttä tehokkuusvaatimusta. Jos kielesi ei ulotu vyön alle, et ole mitään. Lisäksi uudet ammatit, uusi työn järjestys, on tietysti paljon enemmän kuin työtunteja: yhä useammin ihmiset kantavat työn mukanaan kotiin, lomille, parisuhteisiinsa.
Jotkut ovat sopeutuneet muutokseen hyvin. Monille – ehkä jopa useimmille – nykyinen työelämä menee ainakin ajoittain yli inhimillisen kestokyvyn. Tämä näkyy esimerkiksi lääkkeiden käytön lisääntymisenä.
Käsi ylös sinä, joka et ole koskaan raahautunut sairaana töihin särkylääkkeen voimalla!
-Miksi en näe yhtään kättä?
Tämän päivän työelämässä on ihan normaalia, että ihmiset nauttivat piristeitä aamuisin ja rauhoittavia iltaisin selvitäkseen arjesta vaatimuksesta. Enkä vielä ole edes maininnut niitä yli 700 000 suomalaista, jotka vuosittain käyttävät jotain mielenterveyden häiriöön tarkoitettua lääkettä. Monet heitä pärjäisivät ilmankin, jos vain arjesta selviäisi vähän vähemmällä, jos vähän useammin ehtisi huoahtaa.
Kaikki eivät jaksa sinnitellä edes lääketeollisuuden avulla. Noin 182 000 suomalaista on pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeellä, ja määrä kasvaa joka vuosi. Monet heistä ovat melko nuoria.
Talouden suurimmaksi esteeksi onkin noussut ihmisen rajallisuus. Niistä, jotka eivät jaksa panostaa täysillä joka päivä, tulee kelvottomia työelämään. Heitä varten kehitetään sitten ”välityömarkkinoita” ja ”osatyökyvyttömyyksiä”, vaikka vika on yhteiskunnassa, ei ihmisissä.
Ennen työelämään kelpasivat kaikki. Nyt vain parhaat jaksavat uida työuran alusta loppuun omin voimin. Muut räpistelevät lääkkeiden varassa. Tai uppoavat.
Muuten, viime vuonna Yhdysvalloissa psykiatristen häiriöiden diagnoosiluokituksiin lisättiin yli kaksi viikkoa kestävä suru läheisen kuoleman johdosta. Jatkossa siis yli kahden viikon suru tulkitaan mielialahäiriöksi, johon voidaan suositella lääkitystä. Päätös ennakoi maailmaa, jossa mikä tahansa toimintakykyä heikentävä elämäntilanne tai luonteenpiirre voidaan medikalisoida.
Tätäkö me oikeasti halusimme?
(Kirjoitettu Aamulehdelle 27.4.2014)
Suoraan kysymykseen suora vastaus: palkkaisitko itse siitä heikoimmasta päästä olevan avustajaksesi, vai oletko jo palkannut? Uskoisitko alisuorittajien käsiin vaalikampanjasi? Teettäsitkö remonttisi niillä, jotka alisuorittavat?