Uskonpuhdistuksen vuonna 1529 etsi Luther liittolaista Sveitsin reformoiduista. Neuvottelut kuitenkin kariutuivat opillisiin erimielisyyksiin. Siinä missä Luther katsoi ehtoollisleivän ja -viinin olevan Kristuksen ruumis ja veri, sveitsiläisen Ulrich Zwinglin mukaan ne vain merkitsivät niitä.
Ristiriita osoittautui sovittamattomaksi, eikä se ollut ensimmäinen kerta. Vuosisadasta toiseen on oppi enemmän erottanut kuin yhdistänyt kristikuntaa.
Moniin muihin uskontoihin verrattuna on kristinusko poikkeuksellisen teoreettinen. Tuhannet ja taas tuhannet teologit ovat omistaneet elämänsä sellaisille visaisille kysymyksille kuin onko Pyhä Henki lähtöisin yksin Isästä vaiko myös Pojasta, tai mitä Jeesuksen ruumiin ylösnousemus noin käytännössä tarkoittaa.
Kyse ei ollut mistään harmittomien lukutoukkien puuhastelusta. Opilla on oikeutettu ryhmäkuntaisuutta, takavarikkoja, sotia ja vainoja. Vaikka tämän kirkon pimeämmän puolen todellisena liikuttajana ovat usein olleet taloudelliset intressit, niiden oikeuttamisessa on oppi vahva vallankäytön väline.
Kirkon sivistyneistö tapaa korostaa puhdasoppisuutta, mikä näkyy myös virallisessa kirkkohistoriassa. Kristittyjen enemmistön uskonelämässä oppi on kuitenkin näytellyt alusta saakka paljon vähäisempää roolia – lähinnä siksi, että koko kristillisen historian ajan on tavallinen kansa ollut aika pihalla niin oikeista kuin vääristäkin opeista.
Niinpä siinä ei ole mitään uutta, kun neljännes suomalaisista ilmoittaa kyllä uskovansa, ”mutta ei niin kuin kirkko opettaa”. Näinhän se on aina ollut. Tulosta ei voi pitää todisteena yhteiskunnan (sinänsä mahdollisesta) maallistumisesta tai selittäjänä kirkon (sinänsä ilmeiseen) kriisiin.
Kyse on terveen järjen käytöstä. Ehkä ihmiset uskovat yhtä vakavissaan kuin ennekin, mutta Jumalaan, eivät kirkko-isien sanaleikkeihin. Ehkä he hyvinkin tiedostavat opin riskit ja sen, että totuus on väistämättä enemmän kuin oikeassa olemista.
(Kirjoitettu Kirkko & Kaupungille 25.6.2014. Tekstiin korjattu vuosiluku 26.6., kiitokset virheen huomanneelle!)
Veikko Litzen kertoo kirjassaan Tie Nikeaan, että jo alkukirkossa oli loputonta vääntöä opinkappaleista. Usein oli kyse aivan mitättömistä tulkintaeroista, Litzen niputtaa ne kaikki valtataisteluksi. Kristinusko on teoreettinen ilmeisesti siksi, että alusta asti sitä saatiin puolustaa kreikkalais-roomalaista filososfiaa vastaan.
Sitä myös alusta väännettiin pois juutalaisuudesta Paavalin toimesta…
Ystävät on hyvä kulkeaa Herran seurassa ja saada armon hengen avulla apua ja viisautta kulkea totuudessa ja puhtaana Jeesuksen veren puhdistavan voiman kautta ja tutkia kaikki Jumalan sanalla pitääkö kuulema sana paikkansa raamatun kannsa ja pidetään se mikä on hyvää ja totta ja siunausta tuova meile elämään ja vapauteen ennen kaikkea kaikesta lain kirouksesta,kiitos ja siunausta,keijo