Poliitikon hommissa tapaa paljon suomalaista eliittiä. Useimmiten meininki on leppoisaa ja keskustelu kiistattoman korrektia. Ihmiset ovat reiluja ja mukavia niin kuin muuallakin.
Aika ajoin tähän moitteettoman siistiin pintaan kuitenkin ilmestyy säröjä. Ja niistä punkee esiin mönjää, jonka olin toivonut jo hautautuneen historiaan.
Pöytäpuheen sivulauseessa pienituloisia nimitetään ”pohjasakaksi”. Tai sitten joku arvelee, että sosiaaliturvan varassa elävillä ei ole ”kompetenssia aitoon ystävyyteen”. Kolmas suree ”kansan kateellisuutta”, jonka vuoksi eliitti ei voi avoimesti iloita menestyksestään.
Äskettäin olin paneelissa, jossa professori Paul Lillrank julisti vasta omistamisen erottaneen ihmisen eläimestä. Tämä antropologisestikin naurettava väite johtaa helposti ajatukseen, että omistamaton ei olisi ihminen. Tai että köyhä on ainakin vähemmän ihminen kuin rikas.
Tällaisia juttuja professorit kelailivat varsinkin 1930-luvulla, eikä niitä aikoja ole ikävä.
Usein sanoja huomaa itse sammakkonsa ja pyrkii paikkaamaan sitä jollakin tavoin. Merkityksellistä kuitenkin on, että en ole kuullut vastaavia lipsahduksia vaikkapa homoista, vammaisista tai venäläisistä. Kokemukseni mukaan tuloero on ainoa ero, jonka kohdalla käytöstavat horjuvat.
Ei voi välttyä johtopäätökseltä, että osa suomalaisesta eliitistä, tietoisesti tai ei, pitää köyhiä alempiarvoisina. ”Huonompaa ainesta”, joku taisi sen sanoa.
Tietysti sama tauti kalvaa muissakin yhteiskuntaluokissa. Löytyy herravihaa, naisvihaa, ryssävihaa ja milloin mitäkin. Ihmisyyteen näyttää kuuluvan sitkeä taipumus demonisoida itselle vieraita ihmisiä ja ryhmiä. Ainakin itseltäni vaatii tietoista pinnistelyä olla punnitsematta muukalaista eri mitoilla kuin omaa väkeä.
Eliitin köyhiin kohdistama halveksunta on kuitenkin vakavampaa, koska se muuttuu helposti yhteiskunnalliseksi eriarvoisuudeksi. Eliitti hallitsee lainsäädäntöä, oikeuslaitosta, valtamediaa ja elinkeinoelämää. Sen mielipiteet vaikuttavat siihen, millainen sosiaaliturva tässä maassa on, missä saa tupakoida, kenen sairaudet hoidetaan tai kuka saa äänensä kuuluviin.
Viime talven vellonut keskustelu työttömyysturvan vastikkeellisuudesta on puhdas esimerkki tilanteesta, jossa eliitin epäluottamus työttömiä kohtaan pyrkii osaksi lainsäädäntöä. Menoa ei lainkaan hidasta se tosiasia, ettei työttömien laiskuudesta ole sen enempää näyttöä kuin naisten tyhmyydestä tai homojen väkivaltaisuudesta.
Tästä syystä huolestun aina, kun kuulen marmorilattioiden ja valkoisten pöytäliinojen maailmassa sanan pohjasakka.
(Kirjoitettu Aamulehdelle 20.7.2014)
Pohjasakka on samaa tasoa kuin Soininvaaran kehyskuntalaisista käyttämä ”parasiitti”, joka taas tuo mieleen pogromit ja holokaustin.
Kuten ehkä Anna tiedät, klassisessa italialaisessa fascismissa 30-luvulla yhteiskunta nähtiin elävänä organismina, jossa jokaisella yksilöllä oli paikkansa varmistaa kokonaisuuden toimiminen oikein. Jos joku poltti tupakkaa, hän oli mahdollinen syöpä yhteiskunnan elimistössä. Juutalaiset, mustalaiset ja muut loiset uhkasivat. Mussolinin tunnuslause oli ”Kaikki valtiossa, ei mitään valtion ulkopuolella, ei mikään valtiota vastaan”. Mussolini kutsui tuota hallintoa ”totaaliseksi”, ja jos katsotaan Suomea, niin 60%:n veroasteella olemme saavuttaneet Mussolinin tavoitteet aika hyvin 🙂
Ainakin itseltäni vaatii tietoista pinnistelyä olla punnitsematta muukalaista eri mitoilla kuin omaa väkeä.
Niin, sinä kuulut poliittiseen eliittiin, eli sinun on PAKKO onnistua pinnistelyssäsi. Moni muu ei koe samaa – taloudellista tai ideologista – pakkoa ja sen takia monikulttuurisuus ei tule onnistumaan. Se ei ole onnistunut Afrikassa, ei Irakissa, ei Turkissa, ei Libanonissa eikä tällä hetkellä Ranskassa, Ruotsissa tai Englannissa. Edes Yhdysvalloissa se ei toimi, vaikka sitä pidetään kansojen sulatusuunina.
En tiedä mitä Lillrank tarkoitti, mutta veikkaan hänen ajaneen takaa sitä, että ihmisellä ei ole samanlaista kannustetta hyvään päätöksentekoon, jos hän voi käyttää toisten rahoja. Omista rahoistaan ihmiset ovat tarkempia, ja sen takia äänestäminen nykymuodossaan on ongelmallista. Meillä on 1,7 miljoonaa työntekijää avoimella sektorilla ja äänestysikäisiä on 4,5 miljoonaa. On selvää, että tuollainen laillistettu ryöstö johtaa talouskasvun pysähtymiseen.
– Suomen kokonaisveroaste on 45,6, ei 60.
– Mussolini ei lausumallaan valtion määräävyydestä viitannut verotukseen.
– Suomi, kuten lähes kaikki maailman maat, on ollut ”monikulttuurinen” jo tuhansien vuosien ajan, joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä. Monikulttuurisuuden ”onnistumisen” arviointia varten pitäisi ensin määritellä, mitä ”onnistuminen” tarkoittaa (onko esimerkiksi suomalaisten massamuutto Ruotsiin ”onnistunut” vaiko ei?) On hyvä kuitenkin muistaa, että valtaosa maailmanhistorian tuntemista tieteen, taiteen tai oikeudenkäytön edistysaskelista ovat syntyneet monikulttuurisissa keskuksissa.
– Väite siitä, että vain oma omaisuus luo järkevää hallintoa, on tutkimuksen valossa virheellinen. Meillä on kaikkialta maailmasta esimerkkejä yhteisomistuksesta (sekä julkisen sektorin kautta että muissa rakenteissa), jotka toimivat vähintään yhtä hyvin kuin yksityisomistuksen pohjalta luodut järjestelmät.
Kiitos hienosta kirjoituksestasi 🙂
Olet viisas nainen.
Anna,ei se todellakaan ole ” kevyttä huulenheittoa”.Ystävättäreni,sivistyskodin syvällinen,vähän boheemi,vähän demari,vuosia maailmalla asunut tytär valmistui lopulta ja meni työhön sosiaalitoimeen.Miten hän puhui asiakkaistaan? ” NE on kovia lisääntymään(siis selvyyden vuoksi :saavat paljon lapsia),muu jääkin sitten vähemmälle…” Kuin suoraan sota-ajan propagandafilmeistä,joissa esiteltiin venäläisväestön vähäjärkisiltä vaikuttavia lapsilaumoja. Näillä eväillä ja asenteilla päätetään toisten ihmisten kohtaloista ja kohtelusta kun ihmiset ovat haavoittuvimmillaan. Ei ole kevyttä huumoria-vaan raskasta!
Paul Lillrank menetti minun silmissäni uskottavuutensa kun hän julisti sairaalan olevan perusperiaatteeltaan ja logistiikaltaan samanlainen paikka kuin hallinnoida supermarket. Hämmästyttävän hölmö ajatus mieheltä, joka vieläpä mainosti olevansa sairaala-alan suuri asiantuntija!
Tuossa edellä muuten mainittiin, että Mussolini olisi vihannut juutalaisia. Niin ei suinkaan ollut, vaan Italian fasisteissa oli useita juutalaisia, eikä Mussolinilla ollut mitään heitä vastaan. Hitler vaati Mussolinilta myöhemmin antisemitismiä, mutta alkuperäiseen Italian fasismiin se ei siis kuulunut.
Anna hyvä,
Julkisten menojen osuus kansantuotteesta on 58,4%. Kokonaisveroaste on mainitsemasi 45%. Eikö se ole sinusta laillistettua ryöstöä, jos ihminen maksaa yli puolet tuloistaan veroina?
Jälleen pieleen. Julkisten menojen suhde bkt:een on 58,4. ”Suhde” on eri asia kuin ”osuus”. (Ja vaikka olisi osuuskin, ei lukua silloinkaan voisi suoraan käyttää kuvaamaan yksilön prosenttimääräistä verotaakkaa.)
Kannattaa lukea huolellisesti, mitä mikin luku tarkoittaa, niin ei roisku niin pahasti.
Anna, hyvä että kiinnität huomiota vääriin sanavalintoihini. Ne voivat tosiaan antaa väärän mielikuvan jollekin lukijallesi.
On selvää ettei julkinen sektori ole 60%:a kansantaloudesta. Eihän siellä työskentele kuin 700.000 ihmistä eli ”vain” noin neljännes työvoimasta. Sama määrä kuin Kreikassa, jossa on kuitenkin kaksi kertaa enemmän asukkaita…
Mainitsemani 60% kuvaa sitä rahamäärää, joka kulkee julkisen sektorin kautta. Siinä mielessä on oikeutettua sanoa, että julkisen sektorin koko on 60% kansantuotteesta, koska se päättää yksilön puolesta tuolta osin, mihin yksilön varat käytetään.
Veroista vain valtaosa kertyy yhteisäverotuksesta, joten ”yksilön prosenttimääräinen verotaakka” vastaa siis 60%:a, toisin kuin väität. Koska yritysten voitto tulee – marxilaisittain sanottuna – yksilön työssään luomasta lisäarvosta, niin yhtiön maksama vero on kuitenkin (keskimäärin) kunkin yksilön työpanoksella tuotettu. Toisin sanoen, työssäkäyvä ihminen maksaa reilusti yli puolet tekemänsä työn tuloksista verottajalle.
Jotta hyvätuloinen työssäkäyvä saa nettopalkkaa 3.500 euroa, hänen tuottamasta lisäarvostaan on sitä ennen maksettu niin eläkemaksut (1.000) kuin tuloverokin (1.500). Kulutuksesta hän maksaa 24% ja sen päälle energia-, valmiste- ja muita veroja niin, että vähintään 1.000 euroa menee niihin nettotuloista. Näin ollen työntekijä maksaa veroja 6.000 euron työnantajan kuluista 3.500 euroa eli 58%. Tätä lukuahan me tässä kaiketi yritimme hahmottaa, eikö vain?
Poliitikon mielipide olisi mukava silti kuulla, eli eikö sinusta yli 50%:n veroaste ole laillistettua ryöstöä? Missä kulkee raja, jos ei tuo vielä ole?
Kun työtön tekee yrittäjälle ilmaista työtä yhdeksän euron päiväpalkalla, se on myöskin laillista ryöstämistä.
Olen samaa mieltä Paula L:n kanssa. Kun nykyisen kaltainen työttömyysvakuutukseen perustuva järjestelmä luotiin, pitkäaikaistyöttömiä ei vastoin omaa tahtoa juurikaan ollut pois lukien sairaat ja muut työkyvyttömät. Sen jälkeen tuli 90-luvun lama ja toinen suuri maaltamuutto. Sen sijaan että olisi luovuttu ”hyvinvointiyhteiskunnan” keskeisistä rakenteista, niiden ehtoja huononnettiin – ilman vakuutettujen lupaa ja suostumusta.
Suomalaisesta pienituloisille annetusta sosiaalituesta on äänestäjillä aivan väärä kuva: vähätuloisimman desiilin (siis pienituloisin 10% koko väestöstä) bruttotulot olivat 12.898 euroa ja heidän saamansa nettomääräiset sosiaalituet olivat 8.661 euroa. Kolmannessa desiilissä bruttotulot olivat jo 28.359 ja sosiaalituet 11.403 euroa. Neljännessä desiilissä (siis heti puolivälin alapuolella olevien) tulot olivat jo melkein keskivertopalkansaajan tulot eli 36.079 ja siitä huolimatta sosiaalitukia maksettiin 9.484 euroa. Eli enemmän kuin sille köyhimmälle desiilille.
Syy miksi keskiluokka saa enemmän tukia kuin pienituloisimmat on siinä, että pienituloisimmat eivät äänestä – keskiluokka äänestää. Ja poliitikot jakavat rahaa keskiluokalle pysyäökseen vallassa, ja keskiluokka ottaa tuet hymyssä suin vastaan, koska kuvittelee pinituloisten saavan vielä enemmän!
Anna – tiesitkö sinä tämän järjettömyyden tukiaisten jakamisessa, eli että keskiluokka saa enemmän tukia kuin köyhät?