Arvoisa puhemies,
Kun suomalaiset kehitysavun vastustajat eivät onnistuneet löytämään jälkiä merkittävästä kehitysapuvarojen väärinkäytöstä, ryhdyttiin puhumaan vaikuttavuudesta.
Se on poliittisesti hieno oivallus, sillä vaikuttavuuden varjolla on helppo ajaa poliittisia ja taloudellisia intressejä, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä hyvän kehitysyhteistyön kanssa. Tällaisia ovat ilman muuta vaateet kehitysapumäärärahojen leikkauksista tai niiden käyttämisestä epäsuorana yritystukena.
Arvoisa puhemies,
On totta, että kehitysmaista virtaa enemmän rahaa ulos kuin sinne virtaa kehitysapua, mutta ongelma ei johdu kehitysavusta, tai selonteossa ”riskiksi” nimetyistä köyhistä ihmisistä. Köyhät kyllä maksavat tunnollisesti mikrolainansa. Ei ole heidän syynsä, että valtionjohtajien kavaltamat miljoonat ovat kadoksissa ja valtio ajautunut velkavankeuteen.
Kehitysmaiden taloudellisesti isoimmat ongelmat ovat veronkierto, verosuunnittelu ja korruptio. Pelkästään laittomien pääomavirtojen määrän arvioidaan oleva nykyisin noin biljoona dollaria vuodessa. Kun tähän lisätään verosuunnittelu ja laillinen pääomapako, puhutaan järkyttävistä summista.
Diktaattorien veronmaksajilta varastamat varat, korruptiorahat ja yksityisen sektorin verosuunnittelusta kertyvät voitot eivät katoa savannille tai paikallisiin pankkeihin, vaan maailman suurimpiin liikepankkeihin ympäri maailman.
Juuri tässä näkyykin kehityspolitiikan kaksinaismoralismi: vaikka eurooppalaiset pankit painottavat yritysvastuuta, ottavat ne ilomielin talletukset vastaan alkuperää kyselemättä. Vaikka Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) rakennesopeutuspakettien tunnustetaan laajalti syösseen ison osan kehitysmaista entistä pahempaan velka-ahdinkoon 90-luvulla, ratkaisuksi nähdään edelleen sama lääke – tosin nyt osallistumis- ja yhteistyöretoriikalla kuorrutettuna.
Arvoisa puhemies,
Ulkoasianvaliokunnan mietinnössä kaikuu tunkkainen kolonialismi. Sen mukaan kehitystä ja kasvua syntyy “vapauttamalla kauppaa, ehkäisemällä protektionismia, normeja purkamalla ja [ulkomaisten yritysten] kehitysmaiden markkinoille pääsyn turvaamalla”.
Linjaus on jyrkässä ristiriidassa aikaisempien kokemusten kanssa rakennesopeutusohjelmista. Ei ole aukotonta näyttöä, että vapauttamalla kauppaa jne. luotaisiin kasvua vaan pelkästään talouskuplia.
Parasta kehitysapua olisivat velkahelpotukset ja huomion kiinnittäminen kehitysmaista poispäin suuntautuviin rahavirtoihin. Markkinoiden vapauttamisen ja yksityisen sektorin painottamisen sijaan tarvittaisiin säätelyä, läpinäkyvyyttä ja kontrollia. Eikä pelkästään kehitysyhteistyöhön, vaan myös finanssisektorille.
Arvoisa puhemies,
Lopulta tärkeintä on oikean ongelman tunnistaminen. Vaikuttavuuden ongelma eivät ole köyhät, vaan paikallinen rikas eliitti, kaupan/markkinoiden vapauttaminen ja länsimaiden sanelema kehityspolitiikka.
Puheeni täysistunnossa 9.9.2014 koskien Suomen työttömyystilannetta. Keskustelun pohjana oleva mietintö löytyy verkosta: VNS 5/2014.
