Verot ovat hallinnollinen työkalu, jolla valtio keräävät rahaa tähdellisinä pitämiinsä asioihin. Demokraattisessa järjestelmässä kansalaiset päättävät luottamushenkilöiden välityksellä yhdessä, miten verot jyvitetään ja mihin ne käytetään.
Toisin kuin hyväntekeväisyys, verotus ei ole omantunnonkysymys. Veroja määrätään jämpti summa kullekin, ja sitten ne pitää maksaa. Ei siihen mitään yksilöllistä eettistä pohdintaa tarvita. Tai jos tarvitaan, niin sen oikea paikka on äänestyslippu, ei veroilmoitus.
On huolestuttavaa, että keskustelu verovälttelystä liukuu niin helposti moralistiseen taivasteluun: jos ei nyt mitään laitonta ole tapahtunut, niin arveluttavaa ainakin. Kysytään, missä on veroparatiiseihin rahojaan siirtävien yritysten moraali. Ihmetellään, missä on palkkatulojaan pääomatuloksi muuttavan lääkärin moraali.
Vaarallisinta on, että paheksunta peittää alleen todellisen ongelman – sen, että verotuslainsäädännön kautta käytetään merkittävää yhteiskunnallista valtaa ja ohjataan tulonsiirtoja. Valitettavasti poliitikkomme eivät osaa, halua tai viitsi tukkia verolainsäädännön vääristymiä, jotka mahdollistavat sinänsä laillisen mutta yhteiskunnalle vahingollisen verovälttelyn.
Aika harva meistä maksaa veroja enempää kuin osansa. Toki myös tavallinen kansa käyttää verovähennyksen tai alennetun verokannan, kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Ei siinä mitään vikaa ole. Nämä verosäädökset on tehty nimenomaan käytettäviksi, ja niiden ohjausvaikutus toimii vain, jos niitä käytetään. Ne eivät ole pois verokertymästä, kuten veronkierto ja verosuunnittelu.
Ongelma on, että isolle rahalle on pelivaraa jätetty huomattavasti enemmän kuin tavallisille ihmisille. Sen seurauksena isoista tuloista maksetaan monesti vähemmän veroa kuin pienistä. Jos tätä lainsäädännön moraalittomuutta yritetään ratkaista yritysetiikalla, mikään ei koskaan muutu.
Miljardien verovaje kun ei ratkea moraalipaniikilla, vaan selkeällä ja johdonmukaisella verolainsäädännöllä.
(Kirjoitettu Kirkko ja kaupungille 24.9.2014)
Niin, no tässä markkinatalouteen perustuvan kansakunnan verotuksen järjestämisessä lainsäätäjät joutuvat tasapainoilemaan tuottotavoitteiden ja oikeudenmukaisuuskysymysten välillä.
Markkinataloudessa yrittäjät eivät tee tulosta verottajan tiliä kasvattaakseen, vaan omaa etuaan tavoitellen. Se, että verotus on tasapuolinen tai muuten moraalisessa mielessä oikeudenmukainen, ei taas välttämättä takaa optimaalista tuottoa verottajalle. Siksi veroaste pitää sovittaa tasolle, jossa yritystoiminta säilyy mielekkäänä ja sitä kautta verotuloja tuottavana. Verottaja rokottaa verovelvollisia tuoton takia, ei halusta lettuilla jollekin kansanosalle, eikä myöskään tarpeesta toimia moraalisena oppimestarina. Ja on muistettava, että vielä verotuksen porsaanreikien hyödyntämistä paremmin kansalainen pärjää verottajan kanssa heittäytymällä vetämättömäksi, siis vain yhteiskunnan tukiverkkoja hyödyntäen. Hyvän kertymän kautta hyöty onnistuneesta verotuotosta koituu myös yhteiskunnan huono-osaisten eduksi.
Oletko, Zimmermann, koskaan kokeillut tuota? Se on yksilölle vittumaisin ja ryydyttävin olemassaolon muoto ilman minkäänlaisia tulevaisuudennäkymiä, jos suoranaista absoluuttista köyhyyttä, kurjuutta ja nälkään nääntymistä ei oteta huomioon. Yleensä tuon ihanuutta julistavilla ei ole mitään ymmärrystä siitä, minkälaista se on. Heillä riittää myötätuntoa vain oman ”epäreilun” verokohtelunsa havaitsemiseen.
Ja tosiaan, jos tarkoitus on saada mahdolliset huijarit sataprosenttisesti kiinni, ehdotan syylinen-kunnes-toisin-todistetaan -käytäntöä laajennettavaksi kaikkeen muuhunkin toimintaan. Positiivisena asiana verokierto loppuu kuin seinään. Kaikki murhaajatkin saadaan kiinni, koska kyllä tuomiota istumaan aina löydetään joku, joka ei pysty syyttömyyttään täysin todistamaan. Saadaan paljon ihmisiä rangaistua myös rikoksista, joitain ei ole koskaan tehty.