Pitkin syksyä on julkista sektoria syytetty ”liikakasvusta” ja ”pöhöttyneisyydestä”. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto on esitellyt käppyröitä, joiden mukaan julkiset menot olisivat lähes tuplaantuneet 2000-luvun aikana.
Joko tietoisesti tai huolimattomuuttaan EK käyttää sinänsä totuudenmukaista kuviota väärin. Vaikka julkisen sektorin nimellinen kasvu oli todellakin noin 80 prosenttia vuosina 2000-2012, rahan arvon heikkenemisestä puhdistetut kasvuluvut näyttävät ihan muuta.
Kiinteähintaisilla luvuilla (Tilastokeskuksen laskema) julkisen sektorin kasvu on noin 16 prosenttia. Samalla jaksolla Suomen väkiluku kasvoi 4,5 prosenttia ja 65 vuotta täyttäneiden määrä 31 prosenttia. Näin julkisen sektorin palvelutason voi olettaa pysyneen suurin piirtein ennallaan. Väitteet hallitsemattomasta paisumisesta eivät ole totta.
En liioin löytänyt tutkimuksellista tukea yleiselle valitukselle hallinnon tehottomuudesta. Itse asiassa EU:n komission tuoreen raportin mukaan Suomen julkishallinto on Euroopan unionin tehokkainta. Selvityksessä tarkasteltiin koko hallinnon laatua, sen puolueettomuutta ja palveluita.
Entäpä se kuuluisa verobyrokratia, joka elinkeinoelämän äänitorvien mukaan tekee yrittämisestä Suomessa maanpäällisen Helvetin? No, Maailmanpankin tilastojen mukaan suomalaisyritykset käyttävät vuodessa keskimäärin 93 tuntia verotukseen liittyvän byrokratian hoitoon. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on 122 ja Saksassa 218. Silti noissakin maissa esiintyy varsin vireää yritystoimintaa.
Ennen kuin resepti voidaan kirjoittaa, pitää tunnistaa sairaus. Muuten voi käydä niin, että väärää lääkettä saaneen potilaan tila vain pahenee.
Suomen talous ei ole vaikeuksissa siksi, että menot olisivat kasvaneet kohtuuttomasti tai virkamiehet erityisen saamattomia. Taloudenpidon ongelma on ennen muuta tulojen pienentyminen. Suomi kamppailee samanaikaisesti kansainvälisen talouskriisin ja mittavan kotimaisen elinkeinorakenteen murroksen kanssa.
Niiden patoamaa tulovirtaa kuivattavat entisestään hallituksen operoimat menoleikkaukset ja palkkamaltti, joiden johdosta kotimainen kysyntä sakkaa yhtä aikaa viennin kanssa.
(Kirjoitettu Lehtiyhtymälle 10.1.2015)
Tehokkuutta voinee arvioida esimerkiksi vertailemalla kunkin maan luottokelpoisuutta. Suomi on yksi parhaista, koska maamme on erittäin järjestäytynyt. Juuri luin jostain uutisesta, että ulkomaalaisten on vaikea integroitua osin juuri siitä syystä, että Suomessa ei voi toimia valtakulttuurin ulkopuolella. Tai voi tietty, mutta sitten puhutaan rikollisryhmittymistä ja järjestäytyneestä rikollisuudesta. Eli tässä suhteessa olen aivan samaa mieltä kanssasi – kyllä Suomessa on erittäin tehokas julkinen sektori. Eihän Suomea ja Ruotsia turhaan pidegtä sosialistisina valtioina.
Eli jos tavoite on ollut luoda sosialistinen valtio, niin siinä on onnistuttu. Meillä 23% ihmisistä työskentelee julkisella sektorilla, kun Kreikassa luku on 14%. Meillä julkisen sektorin työntekijät ovat reilusti yliedustettuina politiikassa – päättämässä omista eduistaan. Kunnallispolitiikassa julkisen sektorin valtuutettu on oman esimiehensä esimies. Erittäin vaarallinen rakenne. Minusta kunnallispoliitikko ei saisi työskennellä julkisella sektorilla päivätyökseen.
Mutta sitten tuosta tehokkuudesta. Jokainen tietää, että omaa rahaa käyttää vastuullisemmin kuin toisen rahaa. Kun julkisen sektorin koko kasvaa, rahan käyttö muuttuu suhteessa muihin maihin vähemmän tehokkaaksi. Eli jos ihmiset saavat itse ostaa ja maksaa esimerkiksi lastensa koulutuksesta, se hoidetaan tehokkaammin kuin jos sen hoitaa virkamies käyttäen tarkoitukseen ihmisiltä kerättyjä veroja. Tämä on niin itsestään selvä asia, että ihmettelen jos et sitä tiennyt.
Kumitonttu ei taida tuntea markkinataloutta. Ensinnäkin itse ostaminen vaatii rahaa ja hyvän ostaminen vaatii asiantuntemusta. Lasten koulutuksen asiantuntemusta ei löydy lasten vanhemmilta eikä kaikilta löydy siihen rahaakaan. Itse asiassa aika harvalta varmaan löytyy – se on nimittäin järjettömän suuri kustannuserä. Kuitenkin juuri tämä nykyinen tasa-arvoinen julkinen koulutus on maailman parhaita sekä tuloksilla että tehokkuudella mitattuna – paljon parempi kuin mitä näistä ”osta itse lapsellesi” -maista löytyy, mukaanlukien Ruotsi. Kilpailutuksilla kun on semmoinen ikävä piirre, että ne tuppaavat tuottamaan yhden voittajan ja paljon häviäjiä ja ostomalleilla yleensä nostetaan vain kokonaishintaa, koska kyse on osaoptimoinnista ja sinne jonnekin pitää mahtua yrityksen voittokin. Lisäksi tuloksia voidaan yleensä arvioida vasta jälkikäteen eli kilpaillaan sioista säkeissä eikä takuuta tunneta.
Kumitonttu on tainnut uskoa EK:n (ja rikkaiden) jatkuvan valituksen miten verot ja muut säännökset tappavat suomalaisen yhteiskunnan. Verotus ei kuitenkaan ole Suomessa erityisen kovaa ja sama valitus kuitenkin jatkuu globaalistikin yhteiskunnassa kuin yhteiskunnassa veroprosentista ja byrokratian määrästä riippumatta. Ongelma ei ole siinä, että tilanne olisi jotenkin huono, ongelma on siinä, että valittava taho on sitä mieltä, ettei sitä saisi koskea mikään verot tai säännökset. Jos esimerkiksi nykyiseen palkkatilanteeseen pitäisi hakea syyllisiä, niitä löytyy juuri valittajista: EK torppasi TuPoa vuosikausia, joten yleistä palkkamalttia ei syntynyt, koska jokainen sopi erikseen. Asiaa ei toki auttanut se, että rahaa käytettiin (kotimaisten) investointien sijaan täysin surutta osinkoihin ja yritysjohdon palkkioihin, mikä lähetti selvän viestin rahaa löytyvän jaettavaksi muillekin. Jälkimmäisestä vastasivat EK:n jäsenet ja ideologiset kumppanit.
Kumitontun käsitys sosialismistakin on aika heikolla kantilla, koska Pohjoismaat, Suomi mukaanlukien, löytyvät aina parhaimpien kapitalististen maiden listauksista kärkisijoilta. Kauhean sosialistinen ei siis yhteiskuntamme voi tällöin olla. Voi tietysti olla niinkin, että tämän kauhean ja kirotun ”sosialismin” muodostama taloudellinen pohjarakenne tuottaa sellaista tasa-arvoa, joka mahdollistaa tasaisen kilpailun ja tehokkaan markkinatalouden. Yleensä tästä ei valiteta vaan valitetaan enimmäkseen siitä, miten epäreilua on että veroja maksavat enemmän he, joilla siihen on varaa, ja miten ikävää on se, ettei rikas päässyt rikastumaan tarpeeksi (ei että tällaista käsitettä yleensä tunnettaisiin). Se, että hyvin toimeentulevat jaksavat tämmöisestä valittaa, kertoo kyllä varsin selvästi, että niitä pienempiäkin tuloja on jo liikaa, kun tuolla tavalla kihahtavat päähän. Sosialismihan on se äärimmäinen paha. Jos vain julkishallintoa ei olisi, resurssithan luonnollisesti jakautuisivat tasaisesti ja markkinatalous pääsisi toimimaan vapaasti ideaalilla tavalla eikä suinkaan muodostuisi mitään neofeodalismia..
”Vaikka julkisen sektorin nimellinen kasvu oli todellakin noin 80 prosenttia vuosina 2000-2012, rahan arvon heikkenemisestä puhdistetut kasvuluvut näyttävät ihan muuta.
Kiinteähintaisilla luvuilla (Tilastokeskuksen laskema) julkisen sektorin kasvu on noin 16 prosenttia.”
Ai inflaatio on ollut 35% aikavälillä? Oikeasti se on ollut noin 20%. Tahallinen virhe.
http://www.stat.fi/til/khi/2012/khi_2012_2013-01-15_tau_001.html
kansantalouden tilinpidossa käytetään erilaisia
rahanarvon muunnoskertoimia. Tilastokeskuksen sivuilla oleva tavallinen rahanarvon muunnoskerroin
perustuu kuluttajahintaindeksiin, mutta julkisten menojen lukusarjoja korjataan erilaisilla
julkisten menojen hintaindekseillä.
Käyttämäni luku perustui lukusarjoihin, jotka voi poimia Tilastokeskuksen tietokannasta.
(linkki: http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/kan/vtp/vtp_fi.asp
Ø Julkinen kulutus 1975 – 2013)
Aikavälillä 2000 – 2012 julkisen kulutuksen nimellinen kasvu oli 80,4 prosenttia
ja reaalinen kasvu 16,7 prosenttia. Tästä voidaan laskea, että kulutuksen hintojen
kasvu oli 54,5 prosenttia. (1,804/1,167 = 1,545). Se on varsin lähellä ansiotasoindeksin
nousua samana aikana. Se oli samalla ajanjaksolla 54,1 prosenttia.
Se on ymmärrettävää, koska julkiset kulutusmenot ovat suurelta osin palkkausmenoja.
Kuluttajahintaindeksin nousu oli samana ajanjaksona 24,1 %.