Tasa-arvon päivänä on tapana muistella, miten tasa-arvoinen maa Suomi on. Kerrotaan, miten suomalaiset naiset saivat äänestysoikeuden ensimmäisinä Euroopassa. Sen sijaan tasa-arvon päivänä puhutaan harvemmin siitä, missä meillä olisi edelleen parannettavaa.
Vuosi sitten pidin kuukauden ajan kirjaa eduskunnan debattikeskustelujen puheenvuoroista. Tulos ei ollut tasa-arvon näkökulmasta mitenkään mairitteleva: naiskansanedustajat saivat debateissa vähemmän puheenvuoroja kuin mieskansanedustajat. Neljässä debatissa viidestä naiset saivat vähemmän puheenvuoroja kuin heidän suhteellinen osuutensa kansanedustajista oli.
Sen lisäksi, että naiset pääsevät puhumaan harvemmin kuin miehet, he puhuvat yleensä miesten jälkeen. Debateissa alun puheenvuorot ovat loppupuolta ”arvokkaampia”: silloin ministerit ja edustajat ovat paikalla, samoin media. Naisten puheenvuorot painottuvat loppupuolelle keskustelua. Kaikkein selvin tämä ero oli kehyskeskustelussa, jonka alkupuolella yli 90 prosenttia puheenvuoroista meni miehille.
Kyse ei ole yksinomaan siitä, että naiset pyytäisivät puheenvuoroja vähemmän, sillä naisten puheenvuorojen osuus kasvaa keskustelujen loppua kohden. Kyse on siitä, että vielä tällä vuosikymmenellä eduskunnan puhemiesten myöntämistä puheenvuoroista ainoastaan kolmannes menee naisille. Ja nekin vasta silloin, kun kamerat on suljettu ja miehet ovat lähteneet kahville.
Kukaan ei varmaan enää vakavissaan väitä, että miehet olisivat pätevämpiä kansanedustajia kuin naiset tai että heidän pitäisi sen takia saada puhua ensin. Silti kulttuurissamme on tapana tulkita miesten puheenvuorot asiantuntijapuheenvuoroiksi naisten puheenvuoroja helpommin.
Jos miellämme poliittisen päätöksenteon rautaisiksi ammattilaisiksi ainoastaan herrojen saunakerhot ja harmaantuvat setämiehet, suomalainen poliittinen eliitti kapenee niin pieneksi, että se ei edusta enää edes eliittiä – kansasta puhumattakaan.
Ei ole sattumaa, että tasa-arvon päivä järjestetään Minna Canthin päivänä. Onhan hän edelleen ainoa suomalaisnainen, jolla on oma liputuspäivänsä. Vaikka naiset saivatkin Suomessa äänestysoikeuden ensimmäisinä Euroopassa, heidän äänensä on silti kolmannes miehen äänestä, vaikka toimenkuva ja palkka on sama.
Itse olen sitä mieltä, että kikkeli ei tee ihmisestä kykenemätöntä jakamaan puheenvuoroja tasaisesti, joten eduskunnan puhemiesten vaihtaminen naisiin tuskin korjaa tilannetta. Lopulta kun sukupuolen ei pitäisi vaikuttaa siihen, kuka eduskuntaan pääsee ja kenen ääni kuuluu.
Kukaan ei varmaan enää vakavissaan väitä, että miehet olisivat pätevämpiä kansanedustajia kuin naiset
Eikös tässä juuri ollut joku kansanedustajien keskuudessa tehty tutkimus, jossa ministereiden tasoa arvioitiin. Jostain syystä naisministerit jäivät listan heikoimmiksi. Voi olla, että naisministereiksi valitaan eduskunnan surkeimmat naiset tai sitten voi olla, että naisedustajien taso on oikeasti matalampi. Jos toistaiseksi ainoa naispresidentti ei pääse kansan mielestä listan paremmalle puolelle, niin ei voi välttyä ajatukselta, että naispoliitikoiksi syystä tai toisesta keskimäärin hakeutuu naisista keskimääräistä heikompi aines kuin miehistä.
Tällä en todellakaan tarkoita, että suomalaiset miesedustajat tai ministerit olisivat millään tavalla hienosti hoitaneet asioita, onhan maamme tila juuri niin surkea kuin on. Jostain syystä Amerikan mustista 90% äänesti Obamaa, joka on yleisesti arvioitu maan huonoimmaksi presidentiksi Carteria taakse. Kun mustaa ehdokasta äänestetään ihonvärin takia, niin valinta perustuu rotuun eli on rasistinen. Ehkä naisehdokkailla Suomessa on samanlainen obama-ilmiö, ja heitä valitaan juuri sukupuolen takia. Kuten tiedät, sukupuolinen syrjintä on työmarkkinoilla kielletyä, mutta politiikassa ei.