Länsimainen työelämä muistuttaa larppausta, jossa pelaajat on roolitettu yrittäjiksi ja palkansaajiksi. Historia, tuo pelinrakentajista suurin, on koonnut tämän kahtiajaon ympärille kokonaisia yhteiskuntia: verotus, sosiaaliturva, ajan käyttö – kaikki ne riippuvat siitä, kumpaa paikkaa pelaat.
Yrittäjä on perinteisesti kentän riskinottaja. Mikäli homma ei toimi, hän saattaa menettää vapaa-aikansa ja omaisuutensa. Toisaalta hänellä on yksinoikeus yrityksen päätöksentekoon ja voittoon.
Useimmissa maissa työntekijä on paremmin suojattu bisneskupruilta. Hän ei hyödy suoraan yrityksen voitosta, mutta ei liioin kärsi tappiostakaan. Rajattua riskiä perustelee työntekijän rajallinen mahdollisuus vaikuttaa yrityksen toimintaan tai edes omaan työnkuvaansa.
Vallan, riskin ja rahan jakautuminen työmarkkinaosapuolten välillä on aina neuvottelutulos ja heijastelee kulloisiakin voimasuhteita. Asetelma näkyy myös syksyn suuressa tuottavuusloikkakeskustelussa. Esimerkiksi EK:n vaatimukset paikallisesta sopimisesta tarkoittaisivat käytännössä yrittäjäriskin osittaista siirtoa työntekijöille. SAK:n ehdotus taas sisältää elementtejä myös päätöksenteon ja voiton uudelleenjaosta.
Samaan aikaan toisaalla on kuitenkin käynnistymässä kokonaan uusi roolipeli, jossa yrittäjän ja palkansaajan rajalinja ei enää ratkaisekaan. Uuden järjestelmän rutiinit ja valtasuhteet ovat vielä haparoivia, mutta osallistujamäärät selvässä kasvussa. Siellä hääräävät robotit, huoneenvuokraajat, osa-aikatyöttömät, mikroyrittäjät ja silpputyöläiset.
Todennäköisesti seuraava sukupolvi tulee näkemään jakoja ja liittoumia, joita me vasta arvailemme. Edessä voi olla esimerkiksi talousnobelisti James Meaden ennakoima malli, jossa yrityksen tulo jaettaisiin kokonaan osinkoina, myös korvaus tehdystä työstä. Riskin mukana osa yrityksen päätöksentekovallasta siirtyisi työntekijöiden käsiin.
Tai sitten jotain ihan muuta. Larppaus kun on improvisaatiolaji.
(Kirjoitettu Lehtiyhtymälle 3.10.2015)
Jos huomioidaan, että on aina heti YT:t käynnissä, kun tulos heikkenee, vaikka osinkoja jaettaisiinkin, sanoisin työntekijän käytännössä kantavan suurempaa riskiä kuin omistaja. Näin etenkin osakeyhtiössä, jossa omistajan vastuu on rajattu osakepääomaan.