Asumistukilaki lähtee ruokakunnan käsitteestä. Tämä tarkoittaa, että samassa osoitteessa asuvat henkilöt muodostavat automaattisesti yhden ruokakunnan, jonka taloutta tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena asumistukea myönnettäessä. (938/2014.) Näin ollen ruokakunnan saamat kokonaistulot vaikuttavat suoraan ruokakunnassa asuville henkilöille myönnettävään tukeen.
Lain mukaan samassa asunnossa asuvat avio- tai avopuolisot lasketaan samaan ruokakuntaan erillisistä vuokrasopimuksista huolimatta. Avopuolisolla tarkoitetaan laissa miestä ja naista, jotka elävät avoliitossa eli jatkuvasti yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa. Eri sukupuolta olevien samassa asunnossa elävien katsotaan siis lähtökohtaisesti elävän avoliitossa ja muodostavan ruokakunnan, ellei henkilöiden iästä, asunnon koosta ja muista vastaavista seikoista ole pääteltävissä, että kysymyksessä ei ole avoliitto. (HE 52/2014.)
Määrittelystä johtuen asumistuen hakijoiden on vaikea osoittaa, että kyse ei ole avoliitosta, jos määritellyt kriteerit tai osa niistä ei täyty. Viime kädessä asian ratkaisee Kansaneläkelaitos harkintansa perusteella.
Käytännössä lain tulkintaa johtaa usein tilanteisiin, joissa ruokakunnaksi lasketaan kaksi ihmistä, jotka eivät todellisuudessa elä avoliitossa. Näin ollen yhteisasunnossa asujien tulot vaikuttavat ruokakunnan jäsenille myönnettäviin tukiin. Ruokakuntakohtaisuudesta johtuva avoliiton tunnistamistarve ja viranomaisten harkintavalta siis johtavat tilanteisiin, joissa asumiskustannukset kasvavat.
Perustuslakivaliokunta painottaa lausunnossaan (PeVL 17/2014) hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yleisestä asumistuesta ja eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain muuttamisesta (HE 52/2014), että: ”…yleistä asumistukijärjestelmää pyritään kehittämään yksilöllisempään suuntaan, samalla tavoin kuin eläkkeensaajan asumistuessa ja opiskelijan asumislisässä on jo tehty.”
Vaikka yleisen asumistuen tarkoituksena on alentaa kaikkien asunnossa asuvien asumismenoja, nykyinen lainsäädännön tulkinnanvara johtaa tilanteisiin, joissa ruokakunnan määrittelyn ongelmat voivat johtaa asumismenojen tosiasialliseen nousuun.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä selkeyttääkseen asumistukilain ruokakunta määritelmän tulkintaan liittyviä ongelmia ja kehittääkseen asumistukijärjestelmää yksilöllisempään perusoikeudet turvaavaan suuntaan?
Helsingissä 10.2.2016
Anna Kontula /vas
Hämmentävää on, että Kela katsoo samaan ruokakuntaan kuuluviksi myös mm. aviopuolisot, jotka asuvat pysyvästi eri asunnoissa, jopa eri puolilla maata. Saman lainkohdan tämänkaltaisen mukaan voisi ihmisen väittää myös olevan ikuisesti samaa ruokakuntaa vanhempiensa kanssa -käytännössä kela on siis lisännyt lakiin ihan oman kohtansa, jonka mukaan aviossa on aina samaa ruokakuntaa. Jos aviopuolisoiden yhteenlasketut kuukausitulot ylittävät valtioneuvoston määrittelemän summan (kahdelta hengeltä bruttona kunnasta riippuen 2013-2508e) asumistukea ei saa ollenkaan, vaikka tulorajat on selvästi määrätty ajatellen, että asuntoja on vain yksi. Eriarvoiseen asemaan joutuvat mm. pitkäaikaissairaat ja vammaiset opiskelijat ja uudelleen koulutettavat, jotka saavat opintotuen sijaan muuta etuutta, kuten kuntoutusrahaa tai työttömyysetuutta. Opintotuella opiskelevalta eri paikkakunnalla asuvan perheen tuloja ei huomioitaisi asumislisässä mutta yleisessä asumistuessapa huomioidaan.
Eipä tuossa vielä mitään, mutta minäpä asuin Kelan mielestä avoliitossa, vaikka minulla oli myös voimassa oleva vuokrasopimus toisessa maassa, jossa olin vaihdossa. En vain irtisanonut vuokrasopimustani, mutta ilmoitin kyllä osoitteenmuutoksen ja puolisoni ilmoitti myös Kelalle, etten asu Suomessa seuraavaan vuoteen.. Avoliitto on selkeän pysyvä Kelan mielestä, kun se kestää jopa noin 1500km päässä asumisen.
Sosiaaliturvalainsäädäntö tulisi totisesti saattaa nykyaikaan ja vastaamaan ihmisten käsityksiä oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta! Olen sitä mieltä, että asumistuen tulisi suhteutua kunkin henkilön yksilöllisiin tuloihin ja menoihin. — Käsite, josta lainsäädännössä myös pitäisi luopua, on avoliitto. Suomessa vallitsee ymmärtääkseni sopimusvapaus ja kahden aikuisen ihmisen tulee voida itse päättää, millaisessa suhteessa elävät keskenään. Tällä hetkellä tilanne on järjetön, koska avioliitto/rekisteröity suhde solmitaan vapaaehtoisesti kahden aikuisen välillä, mutta avoliittoon viranomainen voi tuomita ihmiset vastoin heidän tahtoaan (esim. näissä asumistukiasioissa). — Oletan, että nykyisten käytäntöjen takana on arkaainen ajatus siitä, että miehen tulee elättää vaimo. Useinhan tilanne on se, että miehellä on suuremmat tulot, jotka vievät pienituloiselta naiselta mahdollisuuden esim. asumis- ja toimeentulotukeen ja leikkaavat myös joitain eläkkeitä (ehkä muitakin etuuksia). Sosiaaliturvamme siis alistaa naiset edelleen miesten eläteiksi. — Myös pienituloisilla ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus asua yhdessä ja jakaa arki toisen/toisten ihmisten kanssa. Sosiaaliturvan pitäisi olla sellainen, että se mahdollistaisi ihmisten yhdessä asumisen. Nyt sosiaaliturva toimii toisin päin.