Yrjö Schafeitel esitti tällä palstalla (AL 15.3.), että nykyisin lainsäädännön valtiosääntöisyyttä valvova, poliitikoista koostuva perustuslakivaliokunta korvattaisiin oikeusoppineiden perustuslakituomioistuimella, kuten esimerkiksi Saksassa on tehty. Hänen mukaansa nykyinen valiokunta ymmärtää poliittisia intressejä niin hyvin, että jopa perustuslain vastaista lainsäädäntöä pääsee läpi.
Neljä vuotta perustuslakivaliokunnassa istuneena olen eri mieltä. Valiokunnan jäsenet pitävät perustuslainmukaisuuden valvontaa kunnia-asianaan, ohi poliittisten intressien. Tämä nähtiin esimerkiksi viime keväänä, kun valiokunta kaatoi pitkään valmistellun sote-uudistuksen perustuslakiongelmien vuoksi – vaikka lähes kaikki puolueet olivat hyväksyneet paketin.
Perustuslakivaliokunta tekee päätöksensä asiantuntijakuulemisten perusteella. En muista kaudeltani yhtään tapausta, jossa valiokunta olisi kävellyt asiantuntijoiden yksimielisen kannan yli. Niiltä osin kuin asiantuntijat ovat keskenään erimielisiä, syntyy valiokunnalle kuitenkin tilaa harkintaan. Valiokunnan poliittisuus voi näkyä myös yksittäisissä painotuksissa (esimerkiksi vasemmisto pyrkii tyypillisesti muistuttelemaan sosiaalisista oikeuksista, oikeisto taas korostaa omistusoikeutta).
Valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat yleensä suomalaisen oikeustieteen ykkösketjua, siis samoja ihmisiä, jotka todennäköisesti istuisivat perustuslakituomioistuimen tuomareina. En usko, että sen linja muodostuisi ratkaisevasti erilaiseksi kuin perustuslakivaliokunnan, mutta tarttumapinta yhteiskuntaan olisi jonkin verran kapeampi – kokemukseni mukaan Suomen oikeusoppineilla on verraten heikko käsitys esimerkiksi nykypäivän perherakenteesta tai päihdekuntoutuksen käytännön esteistä.
Siksi kallistun nykyisen mallin puolelle. Perustuslakivaliokunnan säilyttämistä tukee sekin, että valvoessaan alemman lainsäädännön perustuslaillisuutta se tosiasiallisesti joutuu tulkitsemaan perustuslakia siten, että pitemmällä aikavälillä voidaan puhua lain muuttamisesta sanamuotoa muuttamatta.
Esimerkiksi Saksassa onkin käyty keskustelua siitä, siirtääkö heidän järjestelmänsä lainsäädäntövaltaa poliitikoilta tuomioistuinlaitokselle liikaa, ja olisiko Suomen malli sittenkin parempi.
(Kirjoitettu Aamulehden yleisönosastoon 17.3.2016.)
Vastine lukijapalautteeseen:
Perustuslakivaliokunta ei ristiriidassa vallan kolmijako-opin kanssa
Länsimaisten demokratioiden kulmakiviä on vallan kolmijako-oppi. Sen mukaan lakien säätäminen, niiden toimeenpano ja tuomiovalta tulisi erottaa toisistaan väärinkäytösten ehkäisemiseksi. Vastineessaan aikaisempaan kirjoitukseeni Kalevi Nieminen (AL 24.3. ) ilmeisesti olettaa, että perustuslakituomioistuin toteuttaisi tätä periaatetta nykyistä perustuslakivaliokuntaa paremmin.
Huolen taustalla lienee epäselvyys nykyisen perustuslakivaliokunnan tehtävistä. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta valiokunnan työnkuva koostuu käytännössä valmisteilla olevan lainsäädännön perustuslaillisuuden valvonnasta. Tällaisen toiminnan luonteva paikka on eduskunta, joka Suomessa vastaa kolmijako-opin ensimmäisestä tehtävästä.
Niemisen kaipaama viranomaistoiminnan perustuslainmukaisuuden valvonta on ilman muuta tuomiovallan aluetta. Siten se onkin jo nykyisin määrätty tuomioistuinlaitoksen, oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen tehtäväksi.
Kuten muidenkin valtioteoreettisten mallien kanssa, puhdasta vallan kolmijakoa ei voida käytännössä toteuttaa. Suomen nykyinen valtiosääntö noudattelee sitä kuitenkin verraten hyvin.
(Kirjoitettu Aamulehden yleisönosastoon 31.3.2016.)
