Eduskunnan puhemiehelle
Kuluneen talven aikana on pääkaupunkiseudulla jäänyt toistuvasti ihmisiä yöksi ulos pakkaseen. Helsingissä Paperittomat -hankkeen ja 11:sta muun järjestön kannanoton mukaan ainakin 14 ihmistä jäi vaille hätämajoitusta tammikuussa 2016. (Paperittomat -hanke, 2016.) Maaliskuun lopussa 22 hätämajoitusta hakenutta ihmistä ajettiin Helsingin sosiaalipäivystyksestä ulos nukkumaan kuuden asteen pakkaseen. Ihmisten oman kertomuksen mukaan heitä on myös käännytetty hätämajoitusta järjestävän Hietanimenkadun palvelukeskuksen ovelta.
Suurin hätämajoitusta vaille jäänyt ryhmä Helsingissä on Bulgarian ja Romanian romanit. Hätämajoituksen eväämisen perusteluna romaneilta on käytetty oleskelustatusta ja sitä, että ulkona nukkuminen pakkasella ei ole heille välitön hätä vaan jatkuva tilanne. Paperittomia hoitava Global Clinic kertoo tiedotteessaan, kuinka ”matalan kynnyksen hätämajoituksen puute on näkynyt myös paperittomien klinikalla. Global Clinic on hoitanut pakkasöiden jäljiltä useita eri asteen paleltumisvammoja, jotka saivat myös klinikan kokeneen lääkärinkin järkyttymään.” (Global Clinic, 21.3.2016.)
Helsingin sosiaalitoimen toiminta perustuu Helsingin sosiaaliviraston ohjeeseen (Helsingin kaupunki, 2014:8). Ohje koskee kahta ryhmää: kolmannen maan kansalaisia, joilla ei ole pysyvää oleskelulupaa sekä EU/ETA-kansalaisia, joilla ei ole vielä pysyvää oleskeluoikeutta. Helsingin kaupungin sosiaalitoimen sosiaalisen ja taloudellisen tuen päällikön Päivi Männistön mukaan kuntien hätämajoitusta koskevien ohjeistusten ja linjausten taustalla on puolestaan sosiaali- ja terveysministeriön opas toimeentulotuen soveltajille (STM, 2013:4).
STM:n opas linjaa, että rekisteröitymättömät EU-kansalaiset rinnastuvat turistiin ja heidän tulisi hädän tullen ensisijaisesti palata omaan kotimaahansa. Tällä perusteella edellä mainituille ryhmille myönnetään vain välttämätön toimeentulotuki, joka sisältää ruokarahan, välttämättömät lääkkeet ja matkakustannukset kotimaahan, mutta ei asumiskustannuksia. Joissain tapauksissa on kuitenkin yksilöllisen harkinnan perusteella välttämätöntä myöntää toimeentulotukea asumiseen tai järjestää tilapäinen majoitus muilla keinoin.
Perustuslain 19 §:n mukaan ”jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.” (1999/731.) Myös Suomen ihmisoikeusvelvoitteet, erityisesti taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (6/1976) ja uudistettu Euroopan sosiaalinen peruskirja (80/2002) takaavat kaikille oikeuden välttämättömän huolenpitoon. Hätämajoituksen osalta merkityksellinen on myös rikoslain 21 luvun 15 § pelastustoimen laiminlyönnistä. (39/1889.) Säännökset koskevat kaikkia Suomen lainkäyttöalueella.
Apulaisoikeusasiamies vahvistaa 18.12.2015 antamassaan ratkaisussa, että toimeentulotuki ei ole laissa sidottu ulkomaalaisoikeudelliseen oleskeluoikeuteen. (AOA, 4096/4/14.) Pelkästään oleskeluluvan puuttuminen ei siis merkitse sitä, että hakijan voitaisiin katsoa oleskelevan tilapäisesti kunnassa tai olevan oikeutettu pelkästään kiireelliseen toimeentulotukeen. Toimeentulotuen saamisen edellytykset on selvitettävä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla. Nyt näin ei ole toimittu.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Takaavatko ministeriön laatimat toimeentulotuen soveltamisohjeet perustuslain takaaman suojan, ja miten ministeriö aikoo huolehtia siitä, että Suomessa ei tulevina talvina hoideta vakavia paleltumavammoja vain siksi, että ihmiset eivät saa suojaa pakkaselta?
Helsingissä 1.4.2016
Anna Kontula /vas
Perhe- ja peruspalveluministerin vastine
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Arvoisa puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Anna Kontulan /vas näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 187/2016 vp:
Takaavatko ministeriön laatimat toimeentulotuen soveltamisohjeet perustuslain takaaman suojan, ja miten ministeriö aikoo huolehtia siitä, että Suomessa ei tulevina talvina hoideta vakavia paleltumavammoja vain siksi, että ihmiset eivät saa suojaa pakkaselta?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Majoituksen järjestämisessä hätään joutuneelle tulee sosiaalihuollon osalta kyseeseen sosiaalihuoltolaki ja laki toimeentulotuesta. Kunnalla on vastuu sosiaalihuoltolaissa ja toimeentulotukilaissa säädettyjen palvelujen järjestämisestä. Kunnan sosiaalihuoltoa valvoo alueellaan aluehallintovirasto.
Perustuslain 22 § asettaa julkiselle vallalle yleisen perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuuden. Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan 13 artiklan 1 kappale edellyttää, että jokaiselle, jolta puuttuvat riittävät varat ja joka ei kykene hankkimaan tällaisia varoja, turvataan riittävä apu ja sairaustapauksissa hoito. Sopimuksen vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan valtion on turvattava tämä oikeus subjektiivisena oikeutena siihen
Euroopan unionin säännökset edellyttävät, että kaikkia unionin kansalaisia, joilla on oleskeluoikeus tai pysyvä oleskeluoikeus, sekä heidän perheenjäseniään, on kohdeltava jäsenvaltion kansalaisten kanssa tasavertaisesti perustamissopimuksen soveltamisaloilla, ellei yhteisösäännöksistä muuta johdu.
Toimeentulotuen myöntämisessä EU:n kansalaiselle on otettava huomioon erityisesti EU:n vapaan liikkuvuuden direktiivi (2004/38/EY), jonka mukaan unionin kansalaisia, joilla on oleskeluoikeus tai pysyvä oleskeluoikeus, sekä heidän perheenjäseniään on kohdeltava jäsenvaltion kansalaisten kanssa tasavertaisesti. Vastaanottavan valtion ei kuitenkaan direktiivin mukaan tarvitse myöntää ennen pysyvän oleskeluoikeuden myöntämistä sosiaaliavustuksiin kuuluvia etuuksia muille kuin palkatuille työntekijöille tai itsenäisille ammatinharjoittajille ja heidän perheenjäsenilleen, eikä elinkustannuksiin myönnettävää toimeentulotukiavustusta sellaisille oleskeluoikeuden haltijoille, jotka ovat tulleet maahan opiskelemaan.
Suomen perustuslain 19 §:n 1 momentti takaa jokaiselle oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan saavuttamiseksi. Vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 187/2016 vp tilanteissa, joissa henkilö ei siihen itse kykene. Tukeen kuuluvat esimerkiksi terveyden ja elinkyvyn säilyttämisen kannalta välttämättömän ravinnon ja asumisen järjestäminen. Säännös edellyttää myös ihmisarvoisen elämän edellytykset turvaavien palvelujen järjestämistä. Julkisen vallan tehtävä on perustuslain 19 §:n 4 momentin nojalla edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä. Oikeus on turvattu kaikille Suomen oikeudenkäyttöpiirissä oleville henkilöille. Perustuslaki ei tältä osin erottele ulkomaalaisia ja Suomen kansalaisia.
Jokaisella kunnassa oleskelevalla henkilöllä on oikeus saada kiireellisessä tapauksessa yksilölliseen tarpeeseensa perustuvat sosiaalipalvelut siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon vaarannu (Sosiaalihuoltolain 12 §). Sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalihuoltoasia tulee vireille hakemuksesta tai kun kunnan sosiaalihuollon työntekijä on muutoin tehtävissään saanut tietää mahdollisesti sosiaalipalvelujen tarpeessa olevasta henkilöstä, ja asiakkuus päättyy, kun sosiaalihuollon asiakasasiakirjaan merkitään tiedoksi, että sosiaalihuollon järjestämiselle ei ole perustetta. Lain 36 §:ssä säädetään palvelutarpeen arvioinnista. Kun sosiaalihuollon palveluksessa oleva on tehtävässään saanut tietää sosiaalihuollon tarpeessa olevasta henkilöstä, hänen on huolehdittava, että henkilön kiireellisen avun tarve arvioidaan välittömästi.
Sosiaalihuollon asiakaslain 4 §:n mukaan asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan.
Sosiaalihuoltolaissa määritellään keskeisiä kunnissa jo aiemmin käytössä olleita palveluja kuten tilapäisen asumisen järjestäminen. Lain esitöissä todetaan, että sosiaalihuollon vastuu asumisen järjestämisessä on tarkoitettu viimesijaiseksi siten, että henkilöllä itsellään on ensisijainen vastuu asumisensa järjestämisestä. Sosiaalihuollossa asuminen on yleensä liitännäinen ja alisteinen muille kysymyksille ja niiden johdosta tehtäville toimenpiteille ja interventioille. Asumisen järjestämiseen liittyvällä tuen tarpeella tarkoitetaan sosiaalihuoltolaissa tilanteita, joissa henkilöltä puuttuu asunto tai hän on vaarassa menettää sen taikka hän ei pysty asumaan asunnossaan tai hänen asuinoloissaan on merkittäviä puutteita. Tukea tarvitaan, koska henkilö ei kykene itse tai asumisen järjestämiseen ensisijassa velvollisten asuntoviranomaisten tuella järjestämään itselleen kohtuullisia asuinoloja tai korjaamaan asuinoloissaan olevia puutteita. Perustuslain 19 §:n 1 momentti oikeudesta välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon sisältää sitä koskevan hallituksen esityksen mukaan myös mahdollisuuden sellaiseen asumiseen, joka on edellytyksenä henkilön terveyden ja elinkyvyn säilymiselle. Palvelujen laatua ja riittävyyttä tulee tarkastella koko perusoikeusjärjestelmän kannalta, kuten esimerkiksi yhdenvertaisuuden ja syrjinnän kiellon näkökulmasta. (HE 309/1993 vp)
Tilapäisen asumisen järjestäminen on tyypillinen osa kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia sosiaalihuollon asumispalveluja, ja se mainitaan tästä syystä lain 21 §:ssä erikseen. Sosiaalihuoltolain 21 §:n 1 momentin mukaan tilapäistä asumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat lyhytaikaista, kiireellistä apua.
Sosiaalipäivystyksestä säädetään sosiaalihuoltolain 29 §:ssä. Sen mukaan sosiaalipäivystyksellä tarkoitetaan välttämättömien ja kiireellisten sosiaalipalvelujen ja muiden tukitoimien järjestämistä siten, että henkilön tarvitsema välitön turva ja huolenpito voidaan antaa erilaisissa sosiaalisissa hätä- ja kriisitilanteissa vuorokauden ajasta riippumatta. Päivystys on toteutettava siten, että palveluun voi saada yhteyden ympäri vuorokauden ja kiireelliset sosiaalipalvelut voidaan toteuttaa siten kuin laissa säädetään. Sosiaalipäivystystä toteutettaessa on toimittava yhteistyössä terveydenhuollon päivystyksen, pelastustoimen, poliisin, hätäkeskuksen ja tarpeen mukaan muiden toimijoiden kanssa.
Toimeentulotukilaki ei erottele tuenhakijoita kansalaisuuden perusteella, vaan oikeus tukeen on sidottu kunnassa oleskeluun ja oleskelun luonteeseen. Toimeentulotuen myöntämisestä päättää kunta toimeentulotuesta annettua lakia soveltaen. Ratkaisu hätämajoituksen tarpeesta on kuitenkin erillinen ja ensisijainen suhteessa toimeentulotuen tarpeen arviointiin.
Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut toimeentulotukilain soveltajille suositusluonteisen oppaan (STM Julkaisu 2013:4).
Eduskunnan oikeusasiamies on todennut useissa ratkaisuissaan, että kunta voi olla velvollinen myöntämään toimeentulotukea ulkomaalaiselle ja muulle ulkomailta Suomeen muuttaneelle henkilölle, jos tämä oleskelee kunnassa vakinaisesti, ja tilapäisesti oleskelevallekin, jos toimeentulotuen tarve on kiireellinen. Ratkaisuissa on korostettu, että ulkomaalaisella saattaa olla oikeus toimeentulotukeen siinäkin tapauksessa, että hänellä ei ole tarvittavaa lupaa maassa oleskeluun, eikä toimeentulotukihakemusta voida hylätä pelkästään siitä syystä, että henkilöltä puuttuu pysyvä oleskeluoikeus Suomessa. Pysyvää oleskeluoikeutta osoittavan asiakirjan puuttuminen ei merkitse sitä, että henkilön voidaan katsoa oleskelevan tilapäisesti kunnassa tai olevan oikeutettu pelkästään kiireelliseen toimeentulotukeen. Oleskelun tosiasiallinen luonne ja hakijan tuen tarve sekä toimeentulotuen saamisen muut edellytykset on selvitettävä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla, tarvittaessa pyytämällä hakijalta lisäselvitystä.
Järjestöt ovat saattaneet kysymyksessä esitetyn asian oikeudesta hätämajoitukseen Eduskunnan oikeusasiamiehen selvitettäväksi. Hallitus seuraa hätämajoituksen järjestämistarpeita ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin lainsäädännön muuttamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö ja sosiaalihuollon valvontaviranomaiset ohjaavat tarvittaessa kuntia sosiaalihuoltolainsäädännön soveltamisessa.
Helsingissä 21.4.2016
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula
