Mikä erottaa ruotsalaisen pussilakanan suomalaisesta? Ensinnäkin tietysti se, että suomalaiset ovat parempia. Juuri Suomessa on nimittäin keksitty ne aukot, joista täkin saa kätevästi vedettyä pussiin.
Toiseksi se, että ihmiset ostavat silti mieluummin ruotsalaisia. Koska Ikeassa saa lihapullia ja tunteen, että nyt on elämä järjestyksessä. Koska ruotsalaiseen pussilakanaostokseen liittyy elämys, jota ihmiset pitävät käytännöllistä petaamista arvokkaampana.
Väitän, että suomalaisen viennin viime vuosien kompastelu liittyy yritysten taipumukseen vähätellä ”pehmeitä” tuotannontekijöitä, sellaisia kuin ihmisten käyttäytyminen, kieli ja kulttuuri. Siinä missä ruotsalaiset palkkaavat humanisteja ja yhteiskuntatieteilijöitä kehitystyöhön, meillä semmoista pidetään neitien puuhasteluna.
Niinpä samaan aikaan kun suomalainen yritysympäristö ja tekninen osaaminen ovat maailman huippua, monet kulttuuriin liittyvät indikaattorit vilkkuvat punaisella. Esimerkiksi Global State of Quality Researchin mukaan Hollannin teollisista työnantajista 81 prosenttia ilmoitti kouluttavansa henkilöstöään analysoimaan mittaustuloksia ja havaitsemaan trendejä. Vastaava luku oli Saksassa 76, Yhdysvalloissa 73 ja Kiinassakin 72, mutta Suomessa vain 49.
Sosiaalisen sensitiivisyyden puute johtaa hierarkkiseen johtamiseen ja kääntää huomion pois asiakkaasta. Se myös jäykistää toimintakulttuuria – Tekesin selvityksen mukaan suomalaisyritykset häviävät investointeja ennen muuta siksi, että ne ovat kilpailijoita haluttomampia riskiin ja rohkeisiin uusiin avauksiin.
Sama konservatiivisuus näkyy myös julkisen sektorin yritystuissa, jotka meillä tarkoittavat lähinnä vakiintuneen elinkeinoelämän verotukea. Ruotsissa tutkimukseen ja kehittämiseen kanavoidaan tuplasti enemmän kuin Suomessa. Erityisen suuri ero on kokonaan uusien tuotteiden ja liiketoimintamallien saamassa rahoituksessa.
Länsimaiden taloudet ovat murroksessa. Vanhaa teollisuutta katoaa kovaa vauhtia ja uudet työpaikat syntyvät palveluihin. Jopa tavaratuotannossa ovat oheispalvelut nopeimmin kasvava alue. Tällaisessa maailmassa ei teknisesti paras tuote riitä, vaan tarvitaan myös vuorovaikutus- ja kulttuuriosaamista. Onneksi tätä löytyykin suomalaisista korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista verraten paljon – eikä sen hyödyntämistä estä muu kuin ennakkoluulot.
Tavalla tai toisella kulttuuriin kiinnittyvä osaaminen on myös se osa taloutta, jonka varaan rakennetut työpaikat ovat parhaiten suojassa. Kestää nimittäin vielä kauan, ennen kuin kulttuurisidonnaisia nyansseja voidaan ulkoistaa halpatyömaihin tai roboteille.
(Kirjoitettu Aamulehdelle 13.11.2016)
