Tänään eduskunta keskustelee (jälleen) samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta ”Aito avioliitto” -kansalaisaloitteen vuoksi. Me poliitikot olemme jälleen saaneet tähän liittyen paljon Raamattu-aiheisia sähköposteja aloitteen puolesta, mutta myös sitä vastaan. Odotettavissa onkin, että tänään keskustellaan ”kristillisistä arvoista” myös täysistuntosalissa.
Pidän tällaista lainsäädännön perustelua uskonnolla hyvin ongelmallisena. Ensinnäkin siksi, että koko säädösjärjestelmämme perusoletus on valtion ja kirkon erillisyydessä (toki sääntöä rikotaan siellä sun täällä). Toiseksi siksi, että lain tulisi palvella koko väestöä, ei yksittäistä uskontokuntaa.
Kolmanneksi siksi, että nimenomaan tässä kysymyksessä ei kristinuskoon vetoaminen ole kovin kristillistä.
Kaikki kolme suurta yksijumalaista uskontoa pitävät Raamattuun liittyvää tekstiaineistoa pyhänä. Mikä erottaa kristinuskon kahdesta muusta, on Jeesus. Kristityt ajattelevat, että Raamattua tulisi lukea ja tulkita ikään kuin Jeesuksen läpi, Jeesuksen opetusten valossa.
Jeesuksen opetukselle taas on tyypillistä, että avioliitolla ja sukupuolisuhteilla on siinä hyvin pieni rooli. Evankeliumien valossa on itse asiassa suorastaan hämmästyttävää, millaisen metelin Jeesuksen nimeen vannova kirkko on vuosituhannesta toiseen seksistä nostanut.
Jeesus puhui paljon, mutta ei sukupuolisuhteiden järjestämisestä. Sieltä löytyy toki kohta, jossa hän syyttää vaimonsa hylkäävää miestä ”sydämettömäksi”, ja tietysti me kaikki muistamme kivityskohtauksen. Kumpikin näistä toimii kuitenkin pikemmin rakkauden kaksoiskäskynä kuin jonkin nimenomaisen parisuhdenormin opetuksena.
Myöskään omalla esimerkillään ei Jeesus antanut viitteitä 50-lukulaisen ydinperhenormin suosimisesta. Hän vietti aikaa erilaisten marginaaliryhmien kanssa, myös seksuaalinormeja rikkoneiden. Mikäli Jeesuksella itsellään oli seksisuhteita tai puoliso, ainakaan sitä ei ole pidetty opetuksen kannalta oleellisena, koska evankeliumit eivät sellaista mainitse.
Jeesuksen näkökulman seksi- ja parisuhdeasioihin voisi siis tiivistää seuraavasti: ”Hoitakaa nämä asiat itse, ja miten valitsettekin, on se hyvin, jos se vie lähemmäksi teitä itseä, toisianne ja Jumalaa.”
Äänestin samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeuden puolesta. Tein sen siksi, että vasemmistolaisena kannatan ihmisen vapautta – jos on kerrankin mahdollista lisätä jonkun vapausasteita viemättä muilta mitään pois, ei päätöksen pitäisi olla vaikea.
Valinnoistani poliitikkona vastaan äänestäjille ja tälle yhteiskunnalle. Heidän kannaltaan henkilökohtaiset motiivini ovat aika lailla yhdentekeviä. Olennaista on se, mitä nappia painan.
Mikäli jossain on jokin toinen tilinteon hetki, ainakaan Jeesuksen mukaan siellä tuskin tiiraillaan äänestyskarttoja. Siellä kysytään, että rakastitko? Eikä se ole poliittinen kysymys.
Tämä aito avioliitto ry. on osa suurempaa amerikkalaisten masinoimaa järjestöä, jonka periaattena on homojen vihaaminen ja heidän oikeuksiensa kieltäminen. Siinä porukassa ei todellakaan ole rakkaudelle sijaa vaan heidän toimintansa perustuu vihaan, halveksintaan ja pelotteluun. Täällä raamattuvyöhykkeellä tämä toiminta on saanut tosi raukkamaisia piirteitä; fundamentalistiuskovaiset yleensä vanhat katkerat miehet kirjoittelevat mielipuolisia profetioitaan paikallislehdissä ja julistavat jahvetin tuomiota, tulta ja tulikiveä mikäli tätä ”homolakia” ei torpata. Täällä tuomitaan tunteella eikä siinä ole järjen sijaa. Mistähän nämä maailmanlopun mannekiinit oikein puhuvat ? Ei ainakaan armosta, rakkaudesta ja tasa-arvosta, joka kuuluu kaikille tasa-arvoisen aviliittolain kautta. Rakkaus voittaa vihan !
Jättäisin kyllä Jeesukseen vetoamisen kokonaan pois. Mikäli tuolle tielle lähdetään, löytyy raamatusta ja koraanista läjäpäin karmivaa tavaraa, joihin vetoaminen sitten jossain mielessä legitimoituu jos annetaan ymmärtää että raamattuun ja jeesukseen vetoaminen on yleisesti ookoo.
Lain mukaan suhteen rekisteröinnin pitäisi vastata täysin avioliittoa ja sen oikeuksia ja velvollisuuksia yhteiskunnan ja sen lakien silmissä. Kirkkovihkiminen sen sijaan pitäisi jättää täysin ev.lut kirkon oman päätöksen valtaan. Kirkkoa kun nyt kaiketi pitäisi raamatun ohjata tekemisissään, joten pysyköön kirkko kannassaan ja ne, joitten seksuaalielämä kirkkoa kiusaa, pois kirkosta. Ei pitäisi olla vaikea päätös.
Hyvä kirjoitus, Anna!
Äänestyskarttoja taivaan portilla tuskin tiiraillaan. Ja jos tiiraillaan, suurimmissa vaikeuksissa ovat ne, jotka leikkaavat kehitysavusta ja köyhimmiltä ja palauttavat pakolaisia hengenvaaraan. Eivät ne, jotka rakastavat ja näyttävät sen.
Asiallinen kirjoitus Annalta jälleen. Avioliitot, avoliitot ja muut ihmisten keskinäiseen seurusteluun pohjautuvat suhteet ovat sinällään kaikille tasapuolisesti sallittuja asioita – kuului sitten mihin uskonto- tai uskonnottomuuskategoriaan tahansa. Toki taloudellisessa mielessä lainsäädäntö kohdistaa huomionsa erityisesti avio- ja avoliittoon, joten siksikin tämä asia on eduskunnan asialistoilla. Mitä taasen ”aitoon avioliittoon” tulee, ei tuo luokittelu kuulu lainsäätäjän tehtäväksi. Joten jo tuo aloite itsessään ja noin otsikoituna on suunnattu väärään osoitteeseen. Mihin se sitten pitäisi osoittaa? Ei mihinkään lainsäädäntöelimeen. Kirajallisuudessahan se saattaisi viihtyä parhaiten – ketään mollaamatta erityisesti.
Menkää ihmiset Kansallisteatterin suurelle puolelle katsomaan Minnaa. Se on vähän liian pitkä, mutta ei se haittaa. Siinä Minna julistaa kirkon ja valtion täydellistä eroa. Miten vähän on asiassa tapahtunut yli sadassa vuodessa. Minusta meidän on toteutettava täydellinen Ranskan malli. Eduskunnan on säädettävä laki, että ainoa juridisesti sitova tapa solmia avioliitto on siviiliaviolitto. Kirkkohäitä haikaileville on avioliiton kirkollinen siunaaminen. Voin vakuuttaa, että sen ja kirkollisen vihkimisen kaavan välillä on niin pieni ero, ettei sitä maallikko edes huomaa. Tämä poistaa vanhakantaisen papin törmäyksen maallisen vallan kanssa. Homoparien kirkollinen siunaaminen aiheuttaisi edelleekin vanhakantaiselle papille omantunnon kipuilua. Kirkolliskokous suurine äänienemmistövaatimuksineen tekee kirkon hitaaksi. Naispappeuskysymys jakaa edelleenkin kirkkoa, mutta asia hoidetaan työaikajärjestelyillä. Ranskan malli edellyttää kirkon ja valtion täydellistä eroa kaikkine laajoine seurauksineen. Tämä merkitsisi Kirkkolain kumoamista. Se koskettaisi hautausmaiden hoitoa, väestörekisteriä, uskonnon opetusta kouluissa, teologista tiedekuntaa, ties mitä. Kirkolle jäisi moraalin opettaminen ja armon julistaminen. Tämä kaikki ei tapahdu seuraavaan sataan vuoteen.
Muut 2 Lähi-Itäsyntyistä pilkkaavat meitä välillä, kun jumalia onkin 3