Ennen kokeneimmat työntekijät olivat alansa mestareita. Vanhoja kunnioitettiin, sillä heille oli kerääntynyt arvokasta tietoa ja osaamista. Tätä järjestystä ei murtanut edes ammattitutkintojen yleistyminen, sillä kouluja käyneellekin on työelämässä vielä paljon opittavaa.
Sitten tuli digitalisaatio ja pisti kaiken hyrskyn myrskyn. Nykyään monilla työpaikoilla juniorit opastavat kokeneempiaan. Tutkimusten mukaan vanhemmat työntekijät aprikoivat, selviääkö tässä lainkaan eläkeikään asti.
Ja lisää on tulossa. Työn murroksen odotetaan polarisoivan koko ammattirakennetta. Jo jonkin aikaa ovat keskituloisten työpaikat vähentyneet, samalla kun uusia syntyy tulojakauman ylä-ja alapäähän. Se tarkoittaa, että moni keskiluokan jäsen päätyy duunaritöihin.
Kyse on suuresta yhteiskunnallisesta muutoksesta, sillä niin pitkälle kuin muistimme riittää, on keskiluokka pikemminkin kasvanut. Käynnissä on ehkä koko itsenäisen Suomen historian merkittävin luokkasiirtymä alaspäin.
Eikä siinä vielä kaikki. Myös elinkeinorakenne muuttuu. Sitä myöten kuin teollisuuden tuottavuus kasvaa, sen työvoimatarve pienenee. Trendi on oikeastaan jatkunut jo vuosikymmeniä, mutta jotkut sen seuraukset näkyvät vasta nyt.
Ongelmana on, että Suomen työmarkkinat ovat voimakkaasti sukupuolittuneet, ja että naisvaltaisia aloja arvostetaan vähemmän. Kun ”miesten työt” hupenevat teollisuudessa, ainakin osa tehtaiden pois potkimista joutuu valitsemaan työttömyyden ja naisten töiksi miellettyjen palveluammattien väliltä. Kumpikin vaihtoehto merkitsee sosiaalisen statuksen laskua.
Koska työ on tärkeä osa identiteettiä, ihmiset ovat oppineet arvottamaan itseään ja toisiaan sen hierarkioiden kautta. Nyt nämä hierarkiat ovat verraten nopeassa muutoksessa. Se tarkoittaa, että monet häviävät ja vielä useammat pelkäävät häviämistä. Ilmiö näkyy mielipidemittauksissa lisääntyvänä pessimisminä ja epävarmuutena, jotka puolestaan heijastuvat poliittiseen kulttuuriin.
Samanaikaisesti työn murroksen kanssa poliittisessa keskustelussa ovat nimittäin korostuneet identiteettiin liittyvät kysymykset. Kun ammatti ja työmarkkina-asema eivät kerro paikkaasi yhteisössä, järjestystä haetaan ripustautumalla muihin yhteiskunnallisiin jakoihin – sukupuoleen, uskontoon, kansallisuuteen ja niin edelleen.
Kukaan ei vielä tiedä, muuttaako työn murros yhteiskuntaa kokonaisuudessaan parempaan vai huonompaan. Monista etuoikeuksista ja nokkimisjärjestyksistä on ilman muuta jo aika luopua. Päättäjien vastuulla olisi kuitenkin juoksuttaa muutos niin, että epävarmuus ei kasva kohtuuttomaksi.
(Kirjoitettu Aamulehdelle 10.12.2017)
Hei Anna. Toivottavasti ajamanne työvoiman tarveharkinnan poisto kolmansien maiden työntekijöiltä syrjäyttää monet etuoikeudet ja nokkimisjärjestykset työelämässä ja identiteetin määrittelykin työn kautta jää historiaan. Uusi uljas maailma on varmasti ihana paikka ja työttömänkin status loistaa siellä aivan yhteiskunnan kärjessä. Lähes kansanedustajan tasolla ?
Loistava kuvaus digitaaliyhteiskunnan luokkaluonteesta, -dynamiikasta ja -rakenteesta. Sitten on vielä erikseen päällysrakenteen ongelmana digitaali-ideologia, -etiikka, -kulttuuri-, -politiikka, jotka vielä tänä päivänä ymmärretään kapeasti pelkäksi teknologiaksi sekä insinööritieteeksi.