Jälleen työnantajapuoli vaatii palkkojen laskemista ja työntekijät palkankorotuksia.
Niin se kapitalismissa menee. Yritysten tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen, ja mitä pienemmät työvoimakustannukset, sitä enemmän tuotosta jää pääomalle. Toisaalta työntekijät pyrkivät tietysti myymään työaikansa mahdollisimman kalliilla.
Myös keskustelut sosiaaliturvasta ja työttömien ”aktivoinnista” ymmärtää parhaiten tätä taustaa vasten. Työnantajille edullista on suuri työvoimareservi ja heikko sosiaaliturva, sillä silloin töihin suostutaan pienemmälläkin korvauksella. Työntekijäpuoli taas hyötyy työvoimapulasta ja korkeasta sosiaaliturvasta, koska ne parantavat sen neuvotteluasemaa.
Tästä pääoman ja palkansaajan sovittamattomasta ristiriidasta käsin jako oikeistoon ja vasemmistoon elää ja voi hyvin. Kuten koko Suomen historian ajan, myös tänä syksynä oikeisto vaatii työn hintaa alentavia toimia, eritoten palkkaminimien ja sosiaaliturvan ehtojen heikennyksiä. Ja vasemmisto tietysti päinvastoin.
Palkkojen alentamista ei tietenkään ääneen perustella voiton kasvattamisella, vaan väitteillä, jotka sisältävät sellaisia sanoja kuin ”työllistämiskynnys”, ”kilpailukyky” ja ”yhteinen hiili”. Usein vedotaan myös jonkin erityisryhmän työllistymisen helpottamiseen – esimerkiksi maahanmuuttajien, nuorten tai vammaisten. Argumentaatio kulkee tällöin niin, että koska kaikkien ”työn tuottavuus” ei riitä kattamaan työntekijäkustannuksia, on työtä voitava ostaa halvemmalla.
Perustelu jää puolitiehen. Ensinnäkin, työn tuottavuudessa on aina kyse suhteellisesta arviosta. Jos työnantajalla on varaa valita, hän ottaa yleensä sen työntekijän, jonka hinta-laatusuhde on paras. Jonkun ihmisryhmän työn hinnan alentaminen voi parantaa sen työllistymisnäkymiä ja siirtää työtä henkilöltä toiselle, mutta huomattavasti kiistanalaisempaa on, synnyttääkö se lainkaan uutta työtä.
Joidenkin tutkimusten mukaan työn minimihinnan muuntelun vaikutus työn määrään on nimittäin nolla. Toisissa taas vaikutuksia havaittiin, mutta ne olivat erittäin pieniä. Vaikuttavuutta vähentää entisestään, että pienemmät palkat väistämättä syövät sitä kotimaista kulutuskysyntää, jonka varassa eniten työllistävät pk-yritykset toimivat.
Suomen menestys ei siten ole niinkään kiinni työn minimihinnasta, vaan sen kyvystä kehittyä. Mitä paremmin työstä maksetaan, sitä helpompi on työntekijän kehittää osaamistaan ja sitä suurempi kannustin työnantajilla satsata tuottavuuden parantamiseen.
(Kirjoitettu Aamulehdelle 25.8.2018)
