Eduskunnan budjettiänestyksissä nappia pitää painaa satoja kertoja. Sekaannuksen välttämiseksi kukin ryhmä tapaa valita luottoedustajan ohjaamaan äänestämistä.
Jännittävää on, että ilman etukäteiskeskustelujakin nämä ryhmän suositukset harvoin poikkeavat omista äänestyskartoistani. Vakiintuneita päättelyketjuja pitkin on yhteisestä maailmankatsomuksesta johdettavissa hyvinkin yksityiskohtaisia kantoja homekouluista poronhoitoon.
Tämä puolueiden ideologinen liima usein unohtuu, kun puhutaan ryhmäkurista. Yhtenäinen äänestyskäyttäytyminen ei tavallisesti johdu pakottamisesta tai suostuttelusta – usein saman puolueen ihmiset vain ovat asioista samaa mieltä.
Ryhmäkuri alkaa vasta siellä, missä ryhmäkoheesio loppuu. Sen merkitys korostuu, kun edustajien kannat poikkeavat toisistaan tilanteessa, jossa ryhmän edun koetaan edellyttävän yhdenmukaisuutta. Erilaisten muodollisten ja epämuodollisten sanktioiden uhalla pyritään tällöin ylläpitämään yhtenäistä äänestyskäyttäytymistä.
Ilman ryhmäkuria poliittinen kulttuuri olisi hyvin erilaista. Ryhmäkuri ehkäisee konflikteja: sooloilu poliittisesti vaikeissa äänestyksissä tulkitaan helposti äänten kalasteluksi muiden kustannuksella ja herättäisi siksi pahaa verta.
Kansainvälisessä tutkimuksessa parlamenttiryhmien kurikäytännöille on tunnistettu myös työnjaollisia perusteita. Ilman yhtenäistä äänestyskulttuuria joutuisivat kaikki perehtymään kaikkeen, mikä on mahdotonta jo asioiden paljouden vuoksi.
Ryhmäkuri onkin poliitikkoyhteisössä laajasti hyväksytty. Se lisää päätöksenteon ennustettavuutta sekä tukee puolueen yhteistä agendaa. Siten ryhmäkuria voidaan pitää paitsi ryhmäkoheesion vaihtoehtona, myös sen yhtenä muotona.
Ryhmäkuriin liittyy kuitenkin perustava rakenteellinen ongelma: jos yhdenmukainen äänestyskäyttäytyminen pystytään säilyttämään ideologisen samanmielisyyden ja ryhmäsolidaarisuuden turvin, ei kurimekanismia tarvita. Jos taas nämä ryhmän sosiaaliset sidokset ovat kovin heikkoja, ei ryhmäkurikaan voi toimia – sen lähtökohtanahan on, että edustaja ylipäätään haluaa pysyä ryhmässä ja on valmis alistumaan sen sanktioihin.
Ryhmäkuri myös heikentää johtohenkilöiden velvollisuutta perustella linjauksiaan muulle ryhmälle. Jos sitä jatkuu liian pitkään, rapautuu poliitikkojen kyky väittelyyn ja argumentointiin.
Siis siihen, minkä pitäisi olla edustuksellisen demokratian ydin.
(Ydin 3/2018)
