Ainakin antiikista lähtien ovat ihmiset haaveilleet koneista, jotka vapauttaisivat meidät rutiinityöstä. Kun koneet tekisivät välttämättömät, mutta epämiellyttävät tehtävät, voisivat ihmiset keskittyä itsensä kehittämiseen, läheistensä hoivaan, yhteiskunnallisiin tehtäviin tai vaikka huvitteluun.
Siten teknologian kehityksen ja tuottavuuden kasvun tärkein moottori on ollut kysymys: ”Mitenköhän selviäisin tästä vähemmällä?”
Ja laiskuus tuotti tulosta! Vuosisatojen mittaan on kehitetty uusia koneita ja tehokkaampia työtapoja, ja näiden jälkeen taas uutta ja tehokkaampaa.
Sitten antiikin on tuottavuus enemmän kuin satakertaistunut. Sen täytyy tarkoittaa, että nykyisin ihmiset eivät työskentele juuri lainkaan?
Väärin. Itse asiassa meillä on nykyisin vähemmän vapaapäiviä kuin keskiajalla, jolloin työtä tauottivat sunnuntain, joulun ja pääsiäisen lisäksi lukuisat pyhimysten juhlapäivät. Vastikää työaikaa jopa pidennettiin, ja nyt jotkut jo vaativat kikyn uusimista.
Näin tässä ei pitänyt käydä.
Vielä 1900-luvun puolivälissä monet taloustieteilijät ennustivat palkkatyön loppuvan ehkä jo parissa sukupolvessa. Aina 1970-luvun tienoille työn vähentäminen oli myös ammattiyhdistysliikkeen linja, kun se ajoi läpi kahdeksantuntisen työpäivän, viisipäiväisen työviikon ja lukuisia vuosilomauudistuksia.
Sitten alkoi kapitalismin vastaisku.
Kapitalismin ideana ei ole vapauttaa laajoja kansanjoukkoja työstä, vaan hyödyntää heidän työvoimaansa pääoman kasaamiseksi. Jokainen rahan ja vaihtosuhteiden ulkopuolella lorviva ihminen on sen logiikasta käsin hyödyntämätön resurssi. Kapitalismin näkökulmasta ihminen on hyödyllinen vain silloin, kun hän on joko myymässä työtään tai tuhlaamassa työstä saamaansa palkkaa.
Tälle pohjalle rakennetussa yhteiskunnassa on palkkatyön vähentäminen hyvin vaikeaa, sillä kaikki muu on rakennettu sen varaan – ihmisten toimeentulo, heidän lastensa sosiaaliturva, elämän rytmi sekä yksilön arvo ja identiteetti.
Meidän ei enää tarvitsisi työskennellä tuottaaksemme, sillä hyvinvoinnin kannalta välttämätön tuotanto vie vain pienen osan työajastamme. Koska palkkatyöstä luopuminen uhkaa kuitenkin romahduttaa kaiken, ovat ihmiset alkaneet tuottaa työskennelläkseen – yhä heiveröisempää kertakäyttöroinaa, yhä mielikuvituksellisempia palveluja.
Ei työn tekemisessä mitään pahaa ole, jos saa tehdä, mitä muutenkin tekisi. Harva kuitenkaan on työmarkkinoilla niin onnellisessa tilanteessa. Useimmat käyvät työssä ensisijaisesti palkan vuoksi ja toteuttavat omia juttujaan sitten vapaa-ajalla.
Ja juuri siksi meidän pitäisi käynnistää uudestaan keskustelu siitä, minkä verran työtä tarvitaan, jotta ihmisten kannalta olennainen saadaan tuotetuksi. Ja olisiko tämäkin työmäärä jaettavissa tasaisemmin, niin että kenenkään ei tarvitsisi kärsiä liiasta työstä tai työttömyydestä.
Työikäisten työajan lyhentäminen on radikaalia, sillä se kääntäisi historian kurssin takaisin niihin päämääriin, joista tämä kaikki alkoi.
Kirjoitettu Vasurille 29.3.2019
Jo 70-luvulla tutkijat totesivat, että jos pakollisen työn määrä jaettaisiin tasan, sitä riittäisi parisen tuntia parina päivänä viikossa jokaiselle työikäiselle. Se olisi siis ollut toteutettavissa jo silloin teknisesti. Automaation laajamittainen käyttöönotto olisi kuitenkin johtanut laajaan työttömyyteen juuri työn ihannoinnin ja sitä kautta harvoille kasaantumisen takia.
Palkkatyö on tosiasiassa hyvin lyhytaikainen ilmiö pääasiallisena toimeentulon lähteenä. Se syntyi teollistumisen myötä ja tulee katoamaan digitalisaation ja automaation edistyessä. Jos joku kuvittelee, että keinoälyn hyödyntämisellä on jokin raja, hän elää toiveajattelun harhauttamassa maailmassa. Ei ole tehtäviä, joissa ihmistä ei voitaisi korvata koneilla. Kysymys on vain ajasta ja kehitysasteesta. (Tämä siis edellyttäen, ettei ihminen tuhoa sitä ennen omiaan ja muiden eliöiden elinmahdollisuuksia maapallolla.)
Edellä olevaan liittyen:
Eläkepommi on hassu ajatus, joka perustuu siihen, että eläkkeet rahoitetaan palkkatyöllä. Rahaa ei voi syödä, ei palkkarahaakaan. Emme me elä palkasta, vaan tuotannosta, jonka määrä kasvaa koko ajan palkansaajien määrästä riippumatta. Palkkatyö on ollut vain keino jakaa tuotannon tulokset. Meidän on pian löydettävä uusi keino sen tilalle.
Jonkinlainen sosialismi saattaisi olla mahdollinen tapa jakaa tätä koneiden luomaa vaurautta kaikille jotka tekisivät töitä vain vähän, harvakseltaan. Mutta ensin on keksittävä viisastenkivi jolla estetään ettei siinä käy kuten Neuvostoliitossa tai Pohjois-Koreassa missä vauraus oli/on keskitetty vain Puolueen eliitille ja vähemmissä määrin heidän lakeijoilleen, kansan suurelle enemmistölle vain muruset lattialta.
Koska ihmisluonto on sellainen kuin se näyttää olevan, toivoa sosialismin (kommunismin) onnistumisesta ei paljoa ole.
Olisi mielenkiintoista nähdä analyysia siitä, miten Neuvostoliiton tuotannon tehokkuus olisi muuttunut, mikäli siellä olisi ollut käytössä nykyiset tuotannonohjausjärjestelmät, laadunvarmistus, tietotekniikka, Big Data, jne. Olettaisin, että tällä olisi myös ollut jotain vaikutusta hallinnon korruptioon, koska tuotantoa olisi voitu valvoa ja ohjata ilman niin monia välikäsiä, joilla saattoi olla omat syyt väärentää papereita.