Värikkäiden ulostulojensa ansiosta puolue herätti alusta saakka pahennusta, eikä ollut siitä yhtään pahoillaan. Päinvastoin, se pyrki tietoisesti erottautumaan ”kansan äänenä” käyttämällä karkeaa kieltä ja syyttämällä perinteistä politiikkaa rappeutuneeksi ja korruptoituneeksi.
Puolueen oma julistus perustui identiteettipolitiikkaan, jossa oleellista oli tarkemmin määrittelemätön vaatimus kansallisen suuruuden palauttamisesta. Tätä agendaa tehostettiin vieraspelolla: jokainen yhteiskunnallinen ongelma kytkettiin vähemmistöjen ja marxilaisten salajuoneen, jota hallitseva eliitti salassa tuki. Keskeisiä teemoja olivat myös anti-intellektualismi, hyvinvointisovinismi sekä perinteiset sukupuoliroolit.
Puolueessa arvostettiin armeijaa ja poliisia, mutta sen rinnalla esiintyi halveksuntaa oikeuslaitosta ja eritoten kansainvälistä oikeutta kohtaan. Puolueen näkyvien toimijoiden joukosta löytyi useita rikoksesta tuomittuja. Vaikka muodollista yhteyttä itse sen ja pienten väkivaltaa ihannoivien aktivistiryhmien välillä ei voitu osoittaa, oli epämuodollinen yhteydenpito ilmeisen vilkasta.
Ensimmäisinä vuosina puolueen kannattajissa oli paljon pienituloisia ihmisiä ilman aiempaa poliittista kokemusta. Lisäksi se veti puoleensa työväestöä, joka oli pettynyt maltillisen vasemmiston sopuiluun politiikan eliiteissä. Keskivasemmistolaisia (voisi sanoa, sosiaalidemokraattisia) voimia toimi jopa puolueen johtopaikoilla.
Muutaman vuoden kuluttua linjaerimielisyydet kärjistyivät ja tapahtui radikaali käänne oikealla. Sen yhteydessä vasemmistolaisimmat johtajat syrjäytettiin. ”Puhdistuksen” jälkeen voidaan puhua yksiselitteisesti äärioikeistolaisesta puolueesta.
Samoihin aikoihin tapahtui muutakin kiinnostavaa, nimittäin muutos kannatuspohjassa: aikaisemmin valtavirrassa paheksuttu ja marginalisoitu räyhäpuolue alkoi saada jalansijaa alemman keskiluokan parissa.
Vaikuttaako tarina tutulta? Niin pitäisikin, jos olet käynyt historian tunnilla. Juuri tällä kaavalla nimittäin tapahtui useimpien äärioikeistolaisten liikkeiden nousu Euroopassa maailmansotien välisenä aikana.
KESKILUOKKA EI PIDÄ EPÄVARMUUDESTA
Kaikki nämä jytkyn jälkeiset vuodet olen pidättynyt osallistumasta yleiseen perussuomalaisten morkkaamiseen. Ensinnäkin siksi, että uskon oikeasti demokratiaan ja ihmisten vapauteen äänestää päättäjänsä millä kriteereillä haluavat. Toiseksi siksi, että vasemmistoliiton kansanedustajana olen pitänyt itseäni vähän jäävinä kritisoimaan kilpailevan puolueen valintoja.
Kolmanneksi siksi, että keskustelua on käyty mielestäni liikaa pöytätavoista ja liian vähän ruokalistasta: valtavirtamediaa perussuomalaisissa järkyttää tyyli, ei valittu poliittinen linja. Paheksun sitä, miten esimerkiksi kokoomus säilyy sivistyneempien käytöstapojensa vuoksi koskemattomana silloinkin, kun sen käytännön politiikka tulee hyvin lähelle perussuomalaisia. Ei ole tuntunut luontevalta liittyä tähän kuoroon.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Ensimmäistä kertaa perussuomalaiset huolestuttavat minua tavalla, joka vaatii arvostelemaan perussuomalaisia liikkeenä, ei vain sen politiikkaa, kuten tähän asti olen tehnyt.
Alustavien tietojen mukaan huhtikuun vaaleissa perussuomalaisten äänestäjäkunnassa on tapahtunut selvä keskiluokkaistuminen. Historiassa juuri keskiluokan kannatusta on seurannut äärioikeistolaisen ajattelun valtavirtaistuminen ja normalisoituminen järjestelmän osaksi, ”pahuuden arkipäiväisyys”, kuten Hannah Arendt sitä nimittäisi.
1930-luvulla äärioikeiston lupaukset turvallisuudesta, voimasta ja vakauden palauttamisesta vetosivat kurjistuvaan tai kurjistumista pelkääviin pikkuvirkamiehiin, kauppiaisiin ja opettajiin. Keskiluokka on yleensä vakauttava voima, ja kun se sitä kyllästyy olemaan, voi tapahtua mitä tahansa.
Keskiluokka on vahva ja tärkeä juuri siksi, että se on arkisessa tunnollisuudessaan äärimmäisen tehokas: kun keskiluokka johonkin ryhtyy, siitä tulee valmista – oli kyseessä sitten yliopistolaitos tai keskitysleiri.
Yhteiskuntien kehitys ei ole tasaista, vaan vakaita pitkiä jatkumoita katkovat murrosvaiheet, joissa moni asia muuttuu samanaikaisesti. Tällaisessa murroskohdassa näkyvyys tulevaisuuteen heikkenee: kaikki tajuavat, että vanha ei voi jatkua, mutta uudesta ja tuntemattomasta on vaikea maalata selkeitä visioita. Politiikkaan tällainen vaihe heijastuu intuition korostumisena ohi rationaliteetin ja tarinallisuuden vahvuutena yli todellisten ryhmäintressien.
Tiivistäen: vakauden aikana politiikassa voittaa se, joka kykenee parhaiten ohjaamaan resursseja omalle kannattajakunnalleen. Murrosaikana se, joka kertoo parhaan tarinan.
Lähes koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan on keskiluokka kasvanut ja vaurastunut. Nyt useat kansainväliset tutkimukset kuitenkin osoittavat kehityksen kääntyneen päinvastaiseen suuntaan. Se tarkoittaa irtisanomisia, tai vähintäänkin sitä, että osa keskiluokan lapsista kokee luokkalaskun. Koulutus, ahkeruus ja tunnollinen sääntöjen noudattaminen eivät enää takaa turvattua ja mukavaa elämää, ja kaupungistuminen vie vanhuuden varalle säästetyltä asunto-omaisuudelta arvon. Sitten on vielä se ilmastonmuutoskin.
Näyttää siltä, että ainakin osalle keskiluokkaa perussuomalaiset tarjoavat tässä tilanteessa uskottavimman vaihtoehdon. Eikä siinä mitään, ellei meillä olisi historiallista kokemusta siitä, mihin tämä kaava voi johtaa.
SAAKO NATSOKORTTIA KÄYTTÄÄ?
Nykyoikeiston vertaaminen esimerkiksi Saksan 1930-luvun liikehdintään tuntuu monista liioittelulta. Me tarkastelemme tuota aikaa sen seurausten näkökulmasta – muistaen sodanaikaisen kansanmurhan, mutta unohtaen, miten monet saksalaiset aidosti ja hyvin perustein kannattivat kansallissosialismia sotaa edeltävinä vuosina.
Toki jo silloin puhuttiin, miten ei-kansalaiset tulisi toimittaa ulos maasta tai miten turvallisuussyistä on tarpeen profiloida ja vangita tiettyjä ei-saksalaisia aineksia (kuulostaako tutulta?). Kantautui myös huhuja anarkistien mellakoinnista ja kuinka järjestys oli palautettava kovin ottein. Näistä seikoista tavallinen saksalainen kuitenkin tiesi varsin vähän, eivätkä ne oikeastaan häntä edes kiinnostaneet.
Enemmän kiinnosti, että talous vihdoin kasvoi ja natsien monikerroksinen organisaatio tarjosi paljon mukavia valkokaulustyöpaikkoja. Valtio järjesti lapsille retkiä luontoon. Saksan kehitystä ihailtiin ja kadehdittiin ympäri Eurooppaa, eikä yksinomaan sisarpuolueiden piireissä. Sekasorron ja laman vuosien jälkeen asiat näyttivät menevän parempaan suuntaan.
No, perussuomalaiset eivät ole kansallissosialistinen puolue, eivät myöskään useimmat sen sisaruspuolueista muualla Euroopassa. Tutkijat ovat erimielisiä siitäkin, voiko tätä uutta äärioikeistoa kutsua fasistiseksi. Koska perussuomalaiset eivät itsemäärittelyssään näin tee, en minäkään siihen ryhdy.
Kiistatonta kuitenkin on, että tämän päivän äärioikeistolaisilla puolueilla on paljon yhtymäkohtia toista maailmansotaa edeltäneeseen liikehdintään. Vaikka historia ei koskaan toista itseään, tietyt yhteiskunnalliset asetelmat toistuvat ja avaavat ikkunoita samantyyppisiin kehityskulkuihin. Näitä tilanteita ja rakenteita tunnistamalla voi historiasta oppia, sen minkä ylipäätään voi.
Viime kerran perusteella tiedämme nyt ainakin sen, että kun keskiluokka innostuu äärioikeistolaisesta projektista, homma menee vakavaksi. Tiedämme myös, että keskiluokalla on taianomainen kyky valtavirtaistaa asioita niin, että niitä ei enää osata kyseenalaistaa. 1930-luvulla äärioikeiston menestys edellytti muiden puolueiden tukea tai ainakin välinpitämättömyyttä. Kun virhe huomattiin, oli jo liian myöhäistä.
MIKÄ SITTEN NEUVOKSI?
En usko, että kehitystä olisi mahdollista ohjata sellaisilla taktisilla peliliikkeillä kuin perussuomalaisten eristäminen tai yhteistyöhön sopeuttaminen (nämähän ovat ne kaksi lähestymistapaa, joista jommankumman muut puolueet ovat läntisessä Euroopassa omaksuneet). Eristäminen antaa puolueelle tilaa kasvaa ilman, että se joutuisi todistamaan poliittista ohjelmaansa käytännössä. Yhteistyön tuoma muiden puolueiden tuki taas on juurikin se väylä, joka on nostanut äärioikeiston valtaan muissa maissa niin 2000-luvulla kuin ennen toista maailmansotaa.
Nähdäkseni ainoa keino perussuomalaisten patoamiseen on se, että muissa puolueissa keskitytään rakentamaan niin uskottavaa agendaa, että kasvupotentiaalia äärioikeiston identiteettipolitiikalle ei synny. On oltava kykyä, tarmoa ja uskallusta vastata muutoshaasteisiin muutosehdotuksilla, vaikka helpompaa olisi kitkuttaa vanhalla painolla niin kauan kuin kärry yhtään kulkee.
Historiasta voimme nimittäin oppia tämänkin: Sotien välisinä aikoina äärioikeistolaiset liikkeet voimistuivat lähes kaikissa länsimaissa, mutta vain muutamissa kehitys johti historialliseen tragediaan. Useimmissa niiden kasvu pysähtyi muiden puolueiden sisäisiin ryhtiliikkeisiin. Järjestelmä natisi, mutta kesti.
(Kirjoitettu Vasenkaistalle 1.5.2019)
Mikä on tarina? Ikuinen kertomus hyvän ja pahan taistelusta. Miksi jo myyteissä ikuistuu pysyviksi ikuistuvia ”tilanteita ja rakenteita”? Miksi palaaminen niihin on ikuista? — Tuokin ylläoleva on kertomus, se on mitä tyypillisin tarina. Se palautuu suureen kertomukseen luokkasodasta ja luokkavastakohtaisuuksista. Keskiluokan tietoisuudesta ollaan huolissaan, koska keskiluokan pitäisi marxilaisen suuren kertomuksen mukaan palata oikeaan luokkatietoisuuteen. Työväenluokan tietoisuus on todellista koska se on sille luokka-aseman kautta annettua– työväenluokka on determinoitu, vaikka kaikki työläiset eivät vielä olekaan valmiita omaksumaan kaikkea. Keskiluokasta täytyy olla huolissaan.
Jos poliittisilla eläimillä olisi itsekritiikkiä edes karvan verran enemmän kuin taipumusta omien tarinoidensa pohjalta kritisoida poliittisia kilpailijoita, politiikka lakkaisi olemasta politiikkaa. Siitä ei ole pelkoa. Tarinoihin tullaan uskomaan loppuun saakka.
Tässä nyt oli aika paljon asiavirheitä liittyen marxilaisuuteen, mutta koska tekstini ei aihetta mitenkään käsittele, en niitä viitsi ryhtyä oikomaan.
Anna, Mussolinin fascismi oli ideologialtaan sosialismia. Mussolinia arvostettiin aikakaudella paljon ja Roosevelt oli yksi ihailijoista. Jopa Hitler kopioi Mussolinin hyvinvointivaltion Saksaan.
Mussolinin fascismi perustui ammattiliittojen ja työnantajien ns. kolmikantaan. Pohjoismainen hyvinvointivaltio oli Mussolinin visio.
Toisin kuin Hitler, Mussolini ei ollut rotutietoinen. Sen sijaan Ruotsissa Gunnar Myrdal, joka ihaili Mussolinia, aloitti sosialistisena pääministerinä eutanasiaohjelman. Sosialismi tappaa ensin lapsensa ja lopulta taantumuksellisia ja vastavallankumouksellisia nähdään kaikkialla. Suomessa onneksi on jo se vaihe meneillään, joten kohta taas terve järki pääsee valtaan.
Sinun tulisi perehtyä käsitteisiin eikä puhua mitä sylki suuhun tuo.
Politiikka on ongelmien tunnistamista ja niiden ratkaisua. Tässä ajassa ja sen ongelmissa tai uhissa. Keskiluokka kokee vetävänsä kohtuutonta verokuormaa ja keventäjät ovat vähissä. Kohtuuton ja poliittinen ilmastouskovaisuus uhkaa kiristää veroja entisestään ja rajoittaa totuttua elämäntapaa. Duunarit ja työttömät eivät katso hyvällä aikeita poistaa työvoiman tarveharkinta ja tuoda lisää kilpailua vähistä työpaikoista kehitysmaiden ”insinööreillä”. Koko maailman sosiaalitoimistona oleminenkaan ei oikein nappaa kun vetovoimatekijöiden houkuttelemat kunniavieraat osoittavat kiitollisuuttaan kasvattamalla yliedustustaan rikostilastoissa ja lisäämällä julkisia menoja kohti kestämätöntä tilannetta. Samaan aikaan kun palvotaan toiseutta ja kannetaan yhteisvastuuta planeetan ongelmista on päästetty omista heikoimmista huolehtiminen retuperälle. Ei ihme, että kansa äänestää sellaista puoluetta joka ei kannata em. moraaliposeeraus politiikkaa. Perussuomalaisten nousu on seurausta muiden huonosta asioiden hoidosta ja edustamasi vasemmistoliitto on osa ongelmaa, ei niiden ratkaisua.
Anna, hienoa pohdintaa. Pitkään aikaan luen puheenvuoron, jossa käsitellään toisen eduskutapuolueen toimintaa rakentavassa hengessä. Pitää myös kiittää Seppo Oikkosta, jonka kirjoitusten ansiosta päädyin tänne.
Jos haluat päästä tällaisen keskiluokkaisen, ps-äänestäjän (vieläpä insinööri ja perheenisä) motiiveihin kiinni, niin lue eteenpäin. Lähdetään poissulkevalla metodilla rakentamaan äänestyspäätös, niin voit ehkä löytää vastauksen miksi.
Kokoomus: toimii pääasiassa vain rikkaamman kansanosan etuja ajavana puolueena, vääristelee asioiden todellisia puolia, hyvä vaihtoehto äänestäjällä jolle oman imagon pönkittäminen on tärkeää. Mielikuva-, sekä oikeasti populistinenpuolue, kahdet rattaat jne.
Keskusta: toisinaan voisi äänestää, mutta mielipiteet/linja häilyy. Vähän ”jokeri” äänestäjälle.
Vihreät: ainoa mieleen tuleva oikeaa vihreäälinjaa ajanut on Linkola (no, myös Hassi), muuten puolueen politiikka on täysin epäloogista. Aatteet, arvot ja tavoitteet ovat ristiriitaisia keskenään useissa asioissa. Ei aja tavallisen keskiluokkaisen ihmisen asiaa (mielestäni ei edes luonnon etuja). Jää täysin hämäräksi miksi kukaan tätä äänestää?
SDP: historiassa työtä tekevän etuja ajanut puolue, tulevaisuus täysin avoin..?
VAS: ehkä parhaiten työttömien etuja ajava porukka, kiitos siitä. Kuitenkin teot ristiriidassa puheiden kanssa. Esim. case Soini-Katainen-eurokriisi, hylkäsitte kaksi edustajaanne ryhmänne ulkopuolelle, vaikka he toimivat kuten puolue oli vaaleissa luvannut. Eihän sen pahempaa tekoa voi puolue tehdä omalle kansanedustajalleen?
Olen jättänyt myös äänestämättä, mutta onneksi niin ei tarvitse enää tehdä.
Soini (ehkä osin populistisesti) rakensi oikeasti vaihtoehdon. Vaati pokkaa asettua vastustamaan aikanaan sitä EU-hegemoniaa, jossa muut puolueet edelleen roikkuvat. Luulen, että moni äänestäjä arvostaa myös sitä työtä, minkä Soini ja kumppanit ovat toreilla tehneet. Soini ei kuitenkaan osannut luopua omasta paikastaan, vaikka puolue hyvin demokraattisesti niin päätti. Tämäkin, Timon kohtalo, on osin aika inhimillistä.
En myöskään näe siinä mitään järkeä, jossa puolueen jäseniä haukutaan joka välissä rasisteiksi. Ei se minua ainakaan enää haittaa/vaikuta.. Ollaan kai sitten itsekkin, jos asia kerran niin on? Muutenkin kaikki arvo-puhe saa ihan liian suuren mittakaavan mediassa, en minä ainakaan koe suomalaisia mitenkään sikamaiseksi öykkäriporukaksi, vaan yleensä auttamishaluisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi, silloin kun apua oikeasti tarvitsee. Mistä siis se hirveä haloo? Jos suomalainen kännissä pitää älämölöä, niin voi kysyä mitkä puolueet ovat ajamassa päihteiden helpompaa saatavuutta? Huumeet ok vai? PS:llä ei ole vielä ehkä samaa raskasta historiallista taakkaa, mitä muilla puolueilla on ja voi siten vapaammin tarttua eri ongelmiin ja muodostaa järkeviä kantoja eri asioihin. Tästä syntyy ehkä se kuva populismista.
Otetaan sitten itselle tärkeät aiheet, luonto ja ilmasto. Sanotaan, että PS-vastustaa milloin mitäkin projektia, no luonnon kannalta tämähän on vain hyvä puoli, jos jotain jää rakentamatta.
Entä se ilmasto. Kerro minulle miten se edistää suomen tai eu:n ilmastotavoitteita, jos tänne tuodaan ihmisiä maista joiden HDI on alle 0,5? Suunnanhan pitäisi olla päinvastainen. Tulijat joka tapauksessa kuluttavat täällä kuten suomalaiset (lämmitys, autoilu, ruoka, lisäksi lennot kotimaahan) ja lisääntyvät nopeammin kuin me. Muilla puolueilla, varsinkin vihreillä tämä on räikeä arvo-ristiriita. Kuinka ne ihmisoikeudet yms. toteutuvat kun koko pallo on elinkelvoton. Tietysti meidänkin on tavoiteltava päästöjen alentamista, mutta minusta se ratkaisu löytyy sieltä maapallon kokonaispopulaation reilulla pudotuksella. Jossain oli laskelma, että jos kaikki eläisivät suomalaisittain, täällä asuisi vain 650 miljoonaa tyyppiä. Itse laskin juuri pinta-alaperusteisesti 2,2 miljardia. No sekin voi olla liikaa.
Lopuksi voin kertoa tähän omakohtaisen kokemuksen eiliseltä lakkopäivältä. Olimme kävelemässä lapsen kanssa noin klo13 läheiseen puistoon leikkimään ja meidät ohitti koiraa ulkoiluttanut mies. Oletin hänen olevan somaliasta, mutta voi olla että erehdyn maasta, mutta maanosa menee ainakin oikein. Hienot vaatteet ja käveli ylväästi, kunnes tämän koira ulosti kohdalla olleen koulun nurmialueelle. Arvaa korjasiko mies jätkösiä?
– Olisi mielenkiintoista kuulla teidän vastaus ja miten vastaukseenne päädyitte.
Vielä, jos te olette huolissanne PS-kannatuksen noususta, voin kertoa että minä olen puolestaan huolissani viher-vasemmiston noususta. Varsinkin Ohisalo ja sisäministeriön tulevat nimitykset ja tästä seuraava tulevaisuus. Vaikkei suoraan liity tähän, niin lukekaa Oikkosen blokia – alkon kassalla.