Mitä on kommunismi?

Jonkin aikaa sitten käynnistin keskustelun kommunismista, sillä oletuksella, että kyllähän kaikki ainakin pääpiirteissään tietävät, mitä kommunismi on. Olin väärässä. Viikkojen vääntämisen, väärinymmärrysten ja järkyttymisten jälkeen tunnustan erehtyneeni ja palaan siihen, mistä olisi pitänyt aloittaa: kommunismin määritelmään.

Kommunismi on yksi teollistumisen myötä 1800-luvulla syntyneistä suurista ideologioista. Kuten kaikki muutkin miljoonia ihmisiä liikuttaneet aatteet, sisältää se useita rinnakkaisia ja jopa keskenään ristiriitaisia suuntauksia – yksilöllisistä eroista nyt puhumattakaan. Lisäksi siihen ovat jättäneet jälkensä kukin aikakausi ja kulttuuri, jonka vaikutuksesta teoriaa on viety eteenpäin.

Kun nyt siis määrittelen kommunismin, vaikka vain pääpiirteittäin, ei se ole eikä voi olla jäännöksetön ja absoluuttinen totuus. Ideologioille luonteenomaisen moninaisuuden ymmärtäminen on kaiken järjellisen aatekeskustelun ehto.

On kuitenkin olemassa joitakin lähtökohtia, jotka kaikki tai lähes kaikki kommunistit allekirjoittavat ja joiden varaan kommunismin yleistä määritelmää voidaan siten rakentaa. Kommunistille ominaista on:

1. Ymmärrys siitä, että arvo syntyy työstä. Koska kukaan ei voi työskennellä määräänsä enempää, pääomien vahva kasautuminen edellyttää, että työn tekijälle maksettava palkka on pienempi kuin hänen työstään syntyvä arvo. Tämä työn ja pääoman ristiriita on tärkein teollisen palkkatyöyhteiskunnan jännite ja sen keskeisten instituutioiden taustatekijä. (Juuri tästä Marxin ”Pääoma” kertoo.)
2. Ymmärrys siitä, että vaikka yhteiskunnassa on monia eriarvoistavia rakenteita, yhteiskunnallisen vallan näkökulmasta keskeisin on luokka. Varallisuuden epätasainen jakautuminen johtaa myös oikeuksien ja mahdollisuuksien epätasaiseen jakautumiseen: osa ihmisistä elää yltäkylläisyydessä, kun taas osalta puuttuvat välttämättömimmät perustarpeet ja tämän vuoksi myös perusoikeudet (kykyjä vastaava koulutus, mahdollisuudet poliittiseen osallistumiseen, liikkumisen vapaus jne.). Siksi kysymys taloudellisesta eriarvoisuudesta on aina kysymys myös tasa-arvosta ja vapaudesta.
3. Ajatus siitä, että työtä on kahdenlaista: itseisarvoista ja välinearvoista. Itseisarvoista työtä tehdessä ihmistä motivoi työn tulos. Esimerkiksi tiskaan, koska haluan puhtaita astioita. Välinearvoista työtä taas tehdään rahan takia, jolla sitten voidaan ostaa tarpeellisia asioita. Esimerkiksi tiskaan ravintolan keittiössä ansaitakseni kotini vuokran. Itseisarvoinen työ on yleensä ihmisen hyvinvoinnin kannalta parempaa työtä, ja siksi yhteiskunta tulisi järjestää siten, että välinearvoista työtä tehdään vain sen verran kuin on välttämätöntä.
4. Ajatus siitä, että pääomien kasautumisesta seuraavaa epätasa-arvoa voidaan lieventää kahdella tapaa: pyrkimällä muuttamaan yhteiskuntaa tasa-arvoisemmaksi hillitsemällä/estämällä pääomien kasautuminen (esim. tuotantovälineiden yhteisomistuksella ja/tai verotuksella) sekä luomalla yhteiskuntaan tiloja ja mekanismeja, jotka vähentävät ihmisten riippuvuutta rahataloudesta. Tällä tarkoitan mm. sellaisia yhteisomistuksen ja yhteiskäytön muotoja kuten jokamiehenoikeudet ja muut perinteiset commonsit ja kierrätys, mutta myös digitalisaation tuomaa uutta jakamistaloutta, sohvasurffausta ja joukkoistamista. Esimerkiksi suurin osa autoista seisoo yli 90 prosenttia ajasta parkissa. Auto oheismaksuineen kustantaa ehkä 400€/kk. Jos nyt oman auton sijaan ostaakin kimppa-auton kolmen naapurini kanssa, voi tehdä palkkatöitä yhden kuukauden vähemmän ja käyttää ajan vaikka lukemalla (yhteisomisteisia) kirjaston kirjoja.
5. Oivallus siitä, että kommunismia esiintyy jo nykyisellään kaikissa yhteiskunnissa, mutta että ihmiset voisivat paremmin, jos nykyistä suurempi osuus toiminnoista järjestettäisiin yhteisomistuksen ja itseisarvoisen työn varaan. Tässä tullaan kommunistisesti järjestettyihin yhteisöihin, joista itse käytän monesti esimerkkinä perhettä, sillä useimmissa suomalaisperheissä eletään tai ainakin yritetään elää kommunismin ehkä tunnetuimman määritelmän mukaan: ”Kaikilta kykyjensä mukaan, kaikille tarpeittensa mukaan.” Ajatuksena siis on, että jokainen yhteisön jäsen osallistuu sen töihin omien taitojensa ja resurssiensa mukaan, ja työstä syntyvä hyvä jaetaan niin, että kunkin tarpeet saataisiin mahdollisimman hyvin tyydytettyä. Kyseessä on tietenkin ideaalimalli, joka käytännön elämässä vaatii jatkuvaa neuvottelua (kuten muutkin yhteisöt). Tästä syystä perhettä suurempi kommunistinen yhteisö edellyttää kehittyneitä ja rutinoituneita demokraattisen päätöksenteon käytänteitä. Siten kommunismiin oleellisesti kuuluu (ja on 1800-luvulta lähtien kuulunut) myös suora demokratia.

Kaikki edellä luetellut seikat voivat esiintyä myös jonkin muun aatteen yhteydessä. Ne ovatkin kommunismille välttämättömiä, mutta eivät riittäviä ehtoja. Esimerkiksi monet luostariyhteisöt noudattavat tiukasti yhteisomistusta ja yhteistuotantoa, mutta koska luostarielämä perustuu hierarkioihin ja kuuliaisuuteen, sitä on vaikea pitää kommunistisena.

Siksi täydennän määritelmääni seuraavaksi luettelemalla seikkoja, joita kommunismi ei ole:

1. Kommunismi ei ole valtiomuoto. Kommunistisessa ajattelussa valtio ylipäätään on melko triviaali ja epäkiinnostava rakenne, koska kommunisti on kiinnostunut mekanismeista, jotka toimivat valtioiden ohi. 1800-luvulla kommunistit ylipäätään kommentoivat valtioita varsin vähän ja milloin kommentoivat, nähtiin se yleensä kapitalismin tukirakenteena, joka tulisi lakkauttaa. Edelleen kommunistit suhtautuvat valtioon jopa pohjoismaiden kantaisissa hyvinvointivaltioissa kaksijakoisesti: he tunnustavat kyllä sen saavutukset ihmisten elämän parantamisessa ja kapitalismin suitsimisessa, mutta huomauttavat samalla, että valtio toimii myös kontrolli- ja kurijärjestelmänä, joka viime kädessä väkivaltamonopolinsa avulla suojaa pääoman kasautumista. Mihin väärinkäsitys ”kommunistisista valtioista” sitten perustuu? Oma epäilykseni on, että kylmän sodan propaganda opetti meidät ajattelemaan, että omistus- ja tuotantojärjestelmät palautuvat valtioihin. Tämä ohjaa ihmisten ajattelua edelleen harhaan, sillä oikeastihan puhtaasti ”sosialistisia” tai ”kapitalistisia” tai vaikka ”kristillisiä” valtioita ei ole olemassakaan, eikä mikään valtio ole tainnut edes yrittää väittää itseään ”kommunistiseksi”. Todellisuudessa jokainen yhteiskunta on sekava soppa erilaisten -ismien mukaan järjestettyjä rakenteita ja mekanismeja.
2. Kommunismi ei myöskään ole sosialismia, vaikka nämä kaksi usein sotketaan keskenään. Sosialismi on kyllä kommunismin sisar, mutta aatteet eroavat selkeästi toisistaan mm. suhteessa valtioon.
3. Kommunismi ei ole yksityiskohtainen ja konkreettinen pohjapiirustus uudeksi yhteiskuntajärjestykseksi. Koska kommunistit uskovat demokratiaan, he ajattelevat, että kunkin kommunistisen yhteisön tai käytänteen yksityiskohdat suunnittelevat ne, joita asia koskee. Jo 1800-luvun puolivälissä tunnetut kommunistit määrittelivät kommunismin enemmänkin asioiden järjestämisen logiikaksi ja kieltäytyivät laatimasta pikkutarkkoja visioita. Mikäli kommunismin selittäminen vaati konkretiaa, he mieluummin käyttivät jo olemassa olevia esimerkkejä (tätä traditiota koetan itsekin tässä tekstissä seurata).
4. Kommunismi ei ole ratkaisu kaikkeen. Jokaiselle lienee jo tässä vaiheessa tekstiä selvää, että en usko minkään -ismin toimivan yleisenä ihmelääkkeenä, vaan että hyvään yhteiskuntaan pääseminen edellyttää oikeiden lääkkeiden valintaa kuhunkin tilanteeseen. Lisäksi monet aikamme ongelmat vaativat globaalia päätöksentekoa ja todennäköisesti myös globaalia sääntelyä. Kommunismi toimii parhaimmillaan yhteisöissä, joiden koko mahdollistaa jokaisen henkilökohtaisen osallistamisen tai joiden sitouttaminen perustuu ihmisten valintaan liittyä ja erota niistä esimerkiksi jonkin verkkoalustan tai yhdistyksen kautta. Kun päätöksenteko koskee miljoonia tai miljardeja, on käytettävä muita järjestäytymisen logiikoita.

Listaan vielä lopuksi eräitä kommunismiin liitettyjä seikkoja, jotka ovat joskus oleellisia, toisinaan taas eivät. Näitä ei siis voi pitää kommunismille yhteisinä ominaisuuksina, mutta ilman niitä jäisi tarina vajaaksi.

1. Kommunismin suhde arvoliberaaleihin teemoihin. Kommunisteja on historiassa usein syytetty kristillis-porvarillisten perhearvojen horjuttamisesta ja perversioihin kannustamisesta, eikä täysin perusteetta: kommunistit ovat kannattaneet ensimmäisten joukossa mm. oikeutta avioeroon, aborttiin ja ehkäisyyn sekä naisten ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten täysiä kansalaisoikeuksia. Monissa maissa he ovat ensimmäisten joukossa tehneet aloitteita, joita nykyään kutsutaan sateenkaariteemoiksi. Toisaalta kommunististen liikkeiden sisällä on esiintynyt (ja esiintyy edelleen) myös sovinismia, seksismiä, syrjintää, vainoamista sekä tunkkaisen konservatiivisia käsityksiä näistä ilmiöistä. Kommunisteilla on ollut keskeinen rooli yksilönvapauden ja vähemmistöjen oikeuksien lisäämisessä, mutta myös näiden tavoitteiden tukahduttamisessa.
2. Kommunismin suhde väkivaltaan. Kuten mikä tahansa -ismi (ehkä pois lukien nudismi), sisältää kommunismikin mahdollisuuden väkivaltaan. On olemassa kommunisteja, jotka kannattavat väkivaltaista vallankumousta, ja toisia, jotka eivät sitä kannata, mutta otollisissa olosuhteissa siihen kuitenkin ryhtyvät. On myös olemassa kommunisteja, joille aatteessa on kyse ehdottomasta pasifismista ja jotka tästä syystä kieltäytyvät väkivallasta silloinkin, kun se on kulttuurisesti hyväksyttyä (melkoinen osa Suomen asepalveluksesta kieltäytyneistä on aikanaan ollut kommunisteja).
3. Kommunismin suhde uskontoon. Kommunistien ajatellaan usein olevan ateisteja ja monet ovatkin. On kuitenkin myös paljon kommunisteja, joilla on uskonnollinen vakaumus ja jopa uskonnollisesti motivoituneita kommunistisia yhteisöjä. Useimpia kommunisteja yhdistää kuitenkin ajatus siitä, että uskonnon tulisi olla kunkin yksityisasia (tästä syystä en esimerkiksi itse käy koskaan messuissa kansanedustajana, vaikka yksityishenkilönä voinkin niin tehdä).

Miksi kommunistit sitten ovat näin tärkeissä teemoissa keskenään erimielisiä? Siksi, että ne eivät ole kommunismin näkökulmasta keskeisiä. Koska mikään aate ei kannattele koko elämän kirjoa, useimmiten ihmisten poliittisen katsomuksen taustalla on useampia -ismejä. Esimerkiksi itse olen paitsi kommunisti, myös mm. feministi. vuosi vuodelta ajatteluni lähestyy myös anarkismia, jne.

No niin. Nyt toivoakseni kaikille on syntynyt alustava käsitys kommunismista ideologiana. Jos joku on kiinnostunut kommunismin historiasta tai kommunistisista ajattelijoista, aiheesta löytyy paljon googlettamalla tai kysymällä kirjastosta.

Jos jotakuta kiinnostaa erityisesti oma suhteeni kommunismiin, suosittelen tutustumaan Rosa Luxemburgiin. Hän tulee ajattelunsa kanssa ehkä lähimmäksi omaani, ja hänen ajatuksensa kapitalismin laajentumistendenssistä ja yhteiskunnallisten liikkeiden toiminnasta ovat edelleen ajankohtaisia.

Miksi sitten virittelin keskustelua kommunismista? Miksi näen sen mielekkäänä ja tärkeänä juuri nyt?

1. Ensinnäkin siksi, että tuotannon logiikka on muuttumassa. Yhä pienempi osa tuotannosta on niukkuudelle perustuvaa tavaratuotantoa. Sen rinnalla kaikkein nopeimmin kasvaa digitaalinen kuluttaminen, jossa skaalautumisen kustannukset ovat olemattomat. Samaan aikaan verkko synnyttää uusia mahdollisuuksia yhteistuotannolle ja jakamiselle. Tämä muuttaa vähitellen oleellisesti talouden, tuotannon ja omistamisen ehtoja.
2. Toiseksi siksi, että kommunismin vierastamat valtiot ovat väistymässä. Kiihtyvä urbanisoituminen synnyttää vahvoja kaupunkikeskuksia, jotka vievät valtaa valtioilta alueille. Samaan aikaan ylikansallisen yhteistyön merkitys korostuu. Kun valtiot luovuttavat vähitellen valtaansa ylös- ja alaspäin, myös kansallisvaltioon kiinnittyneet instituutiot heikkenevät. Tilalle pitää löytää jotain muuta.
3. Viimeisenä, mutta tärkeimpänä, siksi, että ilmastonmuutos pakottaa meidät vähentämään kulutusta ja lisäämään yhteiskäyttöä radikaalisti, mahdollisesti miinuskasvun oloissa. Tässä tilanteessa meidän on nähdäkseni laajennettava nopeasti niitä elämänalueita, jotka ovat kokonaan tai osittain pääoman kasautumisprosessin ulkopuolella. Kommunismin piirissä tästä on kirjoitettu ja tätä on kokeiltu jo sukupolvien ajan.

(Kirjoitettu Vasen Kaista -verkkojulkaisuun 8.10.2019)

Jaa artikkeli...

Facebook

Twitter

Linkedin

Print

email