Eduskunnan työelämä ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Anna Kontula (vas.) kummastelee naisjärjestöjen ja tasa-arvovaltuutetun kantaa, jonka mukaan prostituutio tulisi ymmärtää naisiin kohdistuvana väkivaltana. Kontula toivoo, että seksityöstä puhuttaessa luotettaisiin tutkittuun tietoon ja seksityöntekijöiden ihmisoikeudet olisivat keskustelun keskiössä.
Seksityötä väitöskirjassaan tutkinut ja seksityöntekijöiden sekä ihmiskaupan uhrien oikeuksia puolustavan Pro-tukipisteen puheenjohtajana toimiva Kontula on haastatellut satoja seksityöntekijöitä neljällä mantereella:
– Olen tavannut vahvoja ja elämäänsä tyytyväisiä seksityöntekijöitä, sekä sellaisia, joille jokainen päivä on kamppailua erilaisissa riisto- ja hyväksikäyttösuhteissa. En silti ole tavannut yhtäkään, joka haluaisi asettua siihen äänettömään uhripositioon, jota seksityön ymmärrys väkivallan muotona olisi tarjoamassa. Kaikilla on mielipide omasta elämästään ja he vaativat myös oikeutta sanoa sen ääneen.
Seksikaupan tarkastelu naisiin kohdistuvana väkivaltana on Kontulasta ongelmallista jo yksistään siksi, että merkittävä osa seksityöntekijöistä on miehiä tai transihmisiä, kansainvälisesti tarkastellen valitettavasti myös tyttöjä ja poikia.
– Seksikauppa on ilmiönä sukupuolittunut, mutta ei sillä tavoin kuin tasa-arvovaltuutettu olettaa, Kontula sanoo.
Kontula muistuttaa, että seksikaupassa esiintyvä väkivalta itsessään on aito ja vakava ongelma:
– Seksityöntekijöiden järjestöt ovat toistuvasti tuoneet esiin heihin kohdistuvaa väkivaltaa ja vaatineet viranomaisia ottamaan sen vakavasti. Transihmisten kohdalla sukupuoli itsessään on vahvasti väkivallalle altistava tekijä, mutta muuten väkivallan todennäköisyys ei kuitenkaan riipu ensisijaisesti henkilön sukupuolesta, vaan yleisemmin seksityöhön liitetystä stigmasta ja myyjän yhteiskunnallisesta asemasta. Haavoittuvuutta selittävät heikko oikeusturva, kohonnut kynnys palveluihin hakeutumisessa ja moninkertainen stigma. Esimerkiksi päihderiippuvuus ja EU-kansalaisuuden puuttuminen lisäävät merkittävästi väkivallan riskiä.
– Seksityöntekijöihin kohdistuvaa väkivaltaa ei kuitenkaan vähennetä uusintamalla seksityöntekijöihin kohdistuvaa stigmaa ja objektivoimalla heitä, vaan tunnistamalla yhdessä seksityöntekijöiden kanssa riskejä lisääviä rakenteita ja etsimällä niihin ratkaisuja. Seksityöntekijät – kuten me kaikki – haluavat autonomiaa ja paikan oman elämänsä keskiössä, eivät ideologisina pelinappuloina, Kontula jatkaa.
Samalla Kontula korostaa seksikaupan ja sen piirissä esiintyvän väkivallan monimuotoisuutta:
– Suomessa on mahdollista myydä seksiä vuosikausia joutumatta kertaakaan väkivaltariskiin, ja merkittävä osa seksityöntekijöiden kokemasta väkivallasta on jonkun muun kuin parittajan tai asiakkaan aiheuttamaa. Seksityöntekijöitä esineellistävät kannat julkisuudessa uusintavat osaltaan sitä stigmaa, joka seksityöntekijöiden arjessa näkyy syrjintänä ja jopa väkivaltana sivullisten taholta.
Seksikaupan mieltäminen itsessään väkivaltana ohi seksityöntekijöiden omien näkemysten on osa diskurssia, jolla ajetaan niin sanottua abolitionistista säätelyä. Sen tunnetuin osa on vaatimus seksin oston kriminalisoinnista. Tutkimukset tällaisten uudistusten vaikutuksista esimerkiksi Pohjoismaissa, Irlannissa ja Ranskassa osoittavat, että eritoten seksin oston kriminalisoinnit ovat johtaneet poliisin otteiden kovenemiseen, väkivallan lisääntymiseen, elinolosuhteiden heikentymiseen, erityisesti seksiä myyvien siirtolaisten aseman vaikeutumiseen ja turvautumiseen paritukseen.
Kontulan mukaan seksityöntekijöiden aseman parantamiseksi tarvittavia uudistuksia olisivat Suomessa esimerkiksi seksityöepäilyn poistaminen ulkomaalaislain käännytysperusteista sekä seksityön dekriminalisointi. Myös useat ihmisoikeusjärjestöt, kuten Amnesty International, Human Rights Watch ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava ILGA, samoin kuin Maailman terveysjärjestö, YK-järjestöt UNAIDS, UN Women, ja YK:n väestörahasto sekä seksityöntekijöiden omat järjestöt ovat korostaneet seksityön dekriminalisointia tapana vahvistaa seksityöntekijöiden oikeuksia ja turvallisuutta.
– Seksityöntekijät ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Heitä tulisi siis kohdella samojen lakien mukaan kuin muitakin. Tämän pitäisi olla päivänselvää kaikille tasa-arvokentän toimijoille.
”Seksikaupan mieltäminen itsessään väkivaltana ohi seksityöntekijöiden omien näkemysten on osa diskurssia, jolla ajetaan niin sanottua abolitionistista säätelyä.”
Nyt Anna kirjoittaa täyttä asiaa.
On myös ilahduttavaa havaita, että tällä kertaa Anna käyttää asiayhteydessä ilmaisua ”seksikauppa”, eikä niitä epäonnistuneen käännöksen tuottamia ja siksi harhaan johtavia ”seksityöläisyys”- nimityksiä tai sen johdannaisa.
Loistava teksti. Tasa-arvokentta kaipaa ehdottomasti objektiivisempaa nakokulmaa taman aiheen tiimoilla. Aiheeseen median ja elokuvateollisuuden kautta perehtyneet helposti unohtavat elavat persoonat kaiken dramatisoinnin ja stigmatisoinnin keskelta.
Seksityöläinen on työläinen siinä missä fysioterapeutti, kosmetologi, koulutettu hieroja jne.
Seksityöläiset tarvitsevat samat oikeudet ja velvollisuudet yhteiskunnassamme kuin kuka tahansa muu työtätekevä pienyrittäjänä tai laillistetun yrityksen palkkatyöläisenä. Kiitos Anna harkitusta kannanotostasi.