Suomessa on viime viikkoina puututtu ihmisten perusoikeuksiin rankemmin kuin miesmuistiin.
On rajattu liikkumisvapautta maan sisällä ja rajoilla. On säädetty työvelvoite, jota normaalioloissa kutsuttaisiin pakkotyöksi. On niistetty oikeudesta sote-palveluihin ja perusopetuksesta. Ravintola-alan elinkeinovapauteen kajottiin niin rankasti, että odotettavissa on konkurssiaalto.
Kansanedustajana ja perustuslakivaliokunnan jäsenenä olen osallistunut kaikkien näiden rajoitusten arviointiin. Kaikki ne olen lopulta myös hyväksynyt. Poikkeusolojen säännöksiä käytetään nyt juuri siihen, jota varten ne aikanaan on laadittu.
Säätelyn muodollinen puoli on vaatinut opettelua, mutta juoksu paranee koko ajan. Perustuslakivaliokunta on tarvittaessa palauttanut lakeja ja asetuksia korjattavaksi ja hallitus on muutokset mukisematta tehnyt. Kokonaisuudessaan uudesta tilanteesta on näiltä osin selvitty hyvin, vaikka tyylipisteistä välillä jääkin puuttumaan.
Perusoikeusrajoitukset edellyttävät pykälämuodollisuuksien lisäksi kuitenkin myös tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Se on huomattavasti vaikeampaa, sillä sitä varten olisi kyettävä tunnistamaan ja arvioimaan rajoituksen yhteiskunnallisia kokonaisvaikutuksia.
En ole vakuuttunut, että tätä tehdään nyt parhaalla mahdollisella tavalla.
Useimpien poikkeustoimien ideana on ollut tartuntavauhdin hidastaminen ja terveydenhuollon resurssien turvaaminen. Ne ovat tärkeitä tavoitteita, mutta eivät vielä riitä perustelemaan jonkin tietyn rajoituksen välttämättömyyttä. Lisäksi pitäisi argumentoida, miten juuri tämä toimi edistää tavoitetta ja tekee sen vaihtoehtojaan paremmin.
Punnintaa vaikeuttaa entisestään, että rajoitustoimilla on aina myös muita kuin tavoiteltuja vaikutuksia. Esimerkiksi palvelutarpeen arviointien jäädyttäminen kyllä vapauttaa työvoimaa koronan hallintaan, mutta myös heikentää sosiaalipalvelujen saatavuutta. Kun muut rajoitukset samaan aikaan lisäävät sosiaalisia ongelmia, on suorastaan ihme, jos kukaan ei rajoitustoimien vuoksi kuole. Todennäköisempää on, että jotkut kuolevat.
Poikkeusoloissakin perusoikeusrajoituksen vähimmäisedellytys on, että sen voidaan olettaa tuottavan enemmän hyvää kuin huonoa. Tällaisen arvion tekeminen vaatisi kuitenkin varsin laajaa yhteiskuntatieteellistä asiantuntemusta. Nyt päätökset tehdään lähinnä terveysalan ja valtiosääntöoikeuden asiantuntijuuden varassa.
Voi olla, että kaikki menee hyvin. Toisaalta, käynnissä voi olla modernin Suomen jäätävin virhe.
Politiikka operoi tulevaisuudella, joten tietynasteinen epävarmuus on sille normaalitila. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki skenaariot olisivat yhtä todennäköisiä eikä toimenpiteiden seurauksista voisi sanoa mitään. Vastuullisessa päätöksenteossa kaikkien säädösten vaikutukset arvioidaan ennalta mahdollisimman hyvin. Ihmisten oikeuksiin kajottaessa tämä velvoite on erityisen raskas.
(Kirjoitettu Aamulehdelle 14.4.)
