27. 10 2021

Kangasalan terveydenhuollon ajanvarausjärjestelmä korjattava kiireellisesti

Kangasalan terveyspalveluissa on syyskuun alussa siirrytty uuteen ajanvarausjärjestelmään. Uudistukseen liittyy vakavia ongelmia.

Ajan varaaminen omasta terveyskeskuksesta edellyttää, että soittaja itse ensin arvioi, onko hänen asiansa ”kiireellinen” vai ”kiireetön”. Käytäntö on nähdäkseni lain vastaistainen. Hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointi tulisi tehdä ammattilaisen toimesta.

”Kiireellinen” ja ”kiireetön” ovat terveydenhuollon järjestämisen helpottamiseksi luotuja kategorioita. Kuntalaisen ei voi olettaa tietävän, missä niiden raja kulkee. Lisäksi osassa vakavistakin akuuttitilanteista kiireellisyyden arviointi on hankalaa. Näin on esimerkiksi sydäninfarktin ja päävammojen kohdalla.

Toinen järjestelmän virhe on, että mikäli soittaja arvioi tilansa kiireettömäksi, ajan voi saada vain takaisinsoitolla kolmen päivän kuluessa. Odotusaika on liian pitkä. Laki edellyttää yhteydenottoa samana päivänä. 

Lisäksi, takaisinsoitto ei voi olla ainoa tapa varata aikaa. Kaikki eivät omista puhelinta, johon soittoa odottaa, vaan hoitavat asioitaan puhelinautomaattien tai lainapuhelinten varassa. Monilla on myös päivätyö tai muita velvoitteita, joiden vuoksi he eivät voi päivystää päiväkausia puhelimen ääressä. Takaisinsoiton rinnalla on siksi vähintäänkin oltava mahdollisuus suoraan soittamiseen, vaikka linjoilla välillä joutuisikin odottamaan.

Yritin olla yhteydessä Kangasalan terveystoimeen kysyäkseni, miksi he ovat ottaneet käyttöön ajanvarausjärjestelmän, joka estää kuntalaisia saamasta hoitoa lain edellyttämällä tavalla. Onko kyse ehkä vain virheellisestä ohjeistuksesta, vai onko tilanne todella niin paha kuin miltä näyttää?

En saanut ketään kiinni. Johtava ylilääkäri oli lomilla, eikä hänen sijaisensa ollut uudistuksesta edes tietoinen. Talpusjohtaja ei ehtinyt koko päivänä vastata puhelimeen. Koska ongelma on akuutti ja saattaa pahimmillaan uhata kuntalaisen henkeä, päätin julkaista tiedusteluni lehdessä. Ehkä tämä tavoittaa, kun puhelin ei Kangasalalla tavoita.

Ajanvarausjärjestelmä on saatettava kiireellisesti sellaiselle mallille, että ihmiset saavat yhteyden, hoidon tarpeen arvioinnin ja hoidon asianmukaisesti.

 

(Kirjoitettu Kangasalan sanomien mielipidepalstalle 27.10.2021)

 

 

LISÄYS: kirjoitin tekstiini tulleeseen vastineeseen seuraavanvastineen, joka toivoakseni julkaistaan Kangasalan sanomissa 3.11.

 

TERVEYSPALVELUJEN AJANVARAUS EI KORJAANNU AMPUMALLA VIESTINTUOJAA – ETENKÄÄN, KUN AMPUU OHI

 

Kirjoitin 27.10. mielipidepalstalle Kangasalan terveyskeskusajanvarauksen ongelmista. Samassa lehdessä siihen vastasivat johtava ylilääkäri Tiina Viitaniemi ja hoitotyön johtaja Jenni Aunio-Ahmavuo, joiden mielestä tekstini sisälsi asiavirheitä.

Vastineessaan Viitaniemi ja Aunio-Ahmavuo paheksuvat heikkoa lainsäädännön tuntemustani, kun vaadin, että yhteys terveyskeskukseen tulisi saada samana päivänä. Heidän mukaansa ”terveydenhuoltolaki edellyttää kiireettömässä asiassa yhteyden saamista julkiseen perusterveydenhuoltoon kolmen arkipäivän kuluessa yhteydenotosta”.

Väärin.

Terveydenhuoltolain ensikontaktia käsittelevä 51 § ei erottele kiireellistä ja kiireetöntä hoitoa, vaan puhuu perusterveydenhuollosta yleensä. Sen mukaan ”[k]unnan on järjestettävä toimintansa siten, että potilas voi saada arkipäivisin virka-aikana välittömästi yhteyden terveyskeskukseen tai muuhun terveydenhuollon toimintayksikköön.”

Jos sanan ”välittömästi” tulkinnasta on epäselvyyttä, asiaan voi hakea lisävalaistusta muista oikeuslähteistä. Sosiaali- ja terveysministeriön ohje terveyskeskuksille välittömästä yhteydensaannista (424/2011) onkin tässä suureksi avuksi: ”terveys- keskuksen tulee järjestää toimintansa siten, että potilas voi saada arkipäivisin virka-aikana välittömästi yhteyden terveyskeskukseen.”

Olen hämmästynyt, että Kangasalan terveyspalvelujen johdossa tätä ei tiedetä. Oman vastuualueensa lainsäädännön tunteminen on jokaisen virkahenkilön velvollisuus, minkä lisäksi tässä nimenomaisessa tapauksessa Aluehallintovirasto on erikseen antanut Kangasalalle asiasta vastikään hallinnollista ohjausta (päätös 19.3.2021).

Ilmeisesti Viitaniemi ja Aunio-Ahmavuokin jotenkin tämän tunnistavat, koska myöhemmin tekstissä vähättelevät ongelmaa selittämällä, että puhelinyhteys terveyskeskukseen onnistuu kyllä samanakin päivänä, jos kiireettömäksi vaivansa arveleva kuntalainen ilmoittautuu kuitenkin kiireelliseksi, siis toimii kaupungin ajanvarausohjeiden vastaisesti.

Lain takaaman palvelun siis katsotaan olevan asianmukaisesti saatavilla, kunhan kuntalainen älyää tehdä juuri päinvastoin kuin kunta ohjeistaa? Tällainen ihmisten terveydellä pelleily ei ole ok. Ei oikeudellisesti, eikä tietenkään eettisesti.

Se toinen Viitaniemen ja Aunio-Ahmavuon identifioima ”asiavirhe” liittyy väitteeseeni uudesta ajanvarausjärjestelmästä. Kirjoittajien mukaan ”Kangasalan terveyspalveluissa ei ole uutta ajanvarausjärjestelmää”. Tällä he ilmeisesti tarkoittavat, että 7.9. käyttöön otettu ja kunnan verkkosivuillakin tiedotettu muutos koskee puhelinjärjestelmää, ei organisaation ajanhallintateknologiaa.

Minä kuitenkin viittasin tekstissäni ”ajanvarausjärjestelmään” sen vakiintuneessa yleiskielisessä merkityksessä. Hoitoa tarvitsevan kuntalaisen näkökulmasta ajanvarausjärjestelmä on se prosessi, jonka kautta ajan saa (tai tässä tapauksessa ei aina saa) varattua.

Käsi sydämellä arvon virkahenkilöt, onko tämä saivartelu nyt kuntalaisten ansaitsema tapa käsitellä vakavaa asiaa?

Minusta ei ole. Koska kyse on ihmisten terveydestä, ainoa kestävä tapa toimia olisi kuitenkin laittaa asia kuntoon saman tien. Tämä kiemurtelu voi maksaa jonkun hengen.

Tietojeni mukaan aluehellintovirasto tutkii parhaillaan Kangasalan terveyspalvelujen saatavuuteen liittyvää kantelua. Sen päätös pakottanee aikanaan kunnan muuttamaan käytäntöjään, jos oma velvollisuudentunto tai sote-uudistus eivät ehdi ensin.

Anna Kontula

Kansanedustaja

P.S. Kun nyt asiavirheistä tuli puhe: toisin kuin Viitaniemi ja Aunio-Ahmavuo väittävät, en ole tamperelainen, vaan valkeakoskelainen. Tampere on toki myös hieno kaupunki.

2 thoughts on “Kangasalan terveydenhuollon ajanvarausjärjestelmä korjattava kiireellisesti

  1. Hyvin kirjoitettu. Ja asiaa. Olisit voinut vielä kommentoida kunnan virkaihmisten puhetta että ihmisten pitäisi itse hoitaa vaivansa eikä häiritä terveydenhoidon ihmisiä. Se oli tosi törkeää puhetta, eikö me sitä varten makseta veroja että saadaan hoitoa. Eikä vanhat ihmiset pysty netistä katsomaan onko heidän tautinsa kuinka vakavaa. Kiitos sinulle.

  2. Terveydenhuoltalain 51 §:n luulisi olevan selvää tekstiä:
    Perusterveydenhuollon hoitoon pääsy

    Kunnan on järjestettävä toimintansa siten, että potilas voi saada arkipäivisin virka-aikana välittömästi yhteyden terveyskeskukseen tai muuhun terveydenhuollon toimintayksikköön. Terveydenhuollon ammattihenkilön on tehtävä hoidon tarpeen arviointi viimeistään kolmantena arkipäivänä siitä, kun potilas otti yhteyden terveyskeskukseen, jollei arviota ole voitu tehdä ensimmäisen yhteydenoton aikana.

    Ensimmäinen yhteydenotto ei tarkoita, että voi jättää soittopyynnön.

    Hoidontarpeen arviointi on terveydenhuollon ammattihenkilön vastuulla, ei potilaan.

    Tässäkin MTV:n tämänpäiväisessä uutisessa se on selvästi sanottu, että takaisinsoiton pitää tulla samana päivänä.
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-uutiset-selvitti-avit-ottaneet-valvontaan-kymmenia-kuntia-hoitotakuun-ylitysten-takia-koko-elamaan-vaikuttavat-seuraukset/8275

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *