11. 01 2022

Pitääkö joka kunnassa olla terveyskeskus?

Poliitikkojen vaalipuheissa on viime kuukausina toistunut vaatimus terveyskeskuksesta joka kuntaan. Minä vastustan. Kaikille pitäisi olla selvää, että kunnat eivät tarvitse terveyskeskuksia, koska kunnat eivät sairasta. Ihmiset sairastavat.

Kunta ja terveyskeskus kytkeytyvät ajattelussamme yhteen siksi, että perustason terveyspalvelujen järjestäminen on tähän saakka ollut kuntien ydintehtäviä. Sosiaali- ja terveysuudistuksen ideana on siirtää tämä vastuu kunnilta alueille. Jatkossa ei siis pitäisi olla mitään syytä sitoa terveyskeskusverkon kehittämistä nimenomaan kuntiin. Siksi ajatus on pöhkö.

Maan johtavat poliitikot kyllä varmasti tämän ymmärtävätkin. Vaatimuksella terveyskeskuksesta joka kunnassa ei ilmeisesti ole niinkään tarkoitus vaatia sananmukaisesti juuri sitä, vaan viestittää, että kaikilla suomalaisilla tulisi jatkossakin olla perustason terveyspalvelut kohtuullisen lähellä.

Ja se taas onkin jo tietysti paljon järkevämpi tavoite.

Ongelmana on, että ne eivät ole sama asia. Lupaus terveyskeskuksesta joka kunnassa suinkaan takaa terveyspalvelujen saavutettavuutta, ei ainakaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kuntaliitosten seurauksena monet kunnat ovat pinta-alaltaan suuria ja niissä on useita taajamia. Jos nyt jossain näistä asutuskeskittymistä onkin terveyskeskus, voi se kunnan toisella laidalla asuvalle olla varsin hankalan taipaleen takana. Väkiluvultaan isoissa kunnissa taas yhden terveyskeskuksen takuu tarkoittaisi merkittävää palvelujen saatavuuden heikkenemistä.

Tarkkaan ottaen lupaus terveyskeskuksesta joka kuntaan ei estä nykyisen terveyskeskusverkoston merkittävää harvennusta eikä takaa lähipalvelua. Joissakin tilanteissa se voi jopa heikentää terveyspalvelujen saavutettavuutta, jos terveyskeskuksen sijainteja päätetään kuntarajoista eikä ihmisten tarpeista käsin.

Vastuullisempi vaalilupaus olisikin, että terveyskeskusten maatieteellistä saavutettavuutta parannetaan nykyisestä. Ei ihmisiä kiinnosta, tapaavatko he lääkärin oman vai naapurikunnan puolella. Heitä kiinnostaa, kuinka pitkä matka lääkäriin on, pääseekö sinne bussilla ja saako reseptilääkkeet kätevästi samalla reissulla.

Käytännössä tämä tietysti edellyttää perustason terveyspalveluja joka kuntaan. Ajatuksellisesti on kuitenkin aivan eri asia, lähdetäänkö uudistusta tekemään ihmisten tarpeista vai hallinnon rajoista käsin.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudelleenorganisoinnissa on terveyskeskukset sijoitettava paikkoihin, joihin ihmisten on helppo päästä kävellen tai julkisilla, sillä suurella osalla väestöä ei ole ajokorttia tai oikeutta tuettuihin taksimatkoihin. Saavutettavuutta voidaan edelleen parantaa, kun näitä keskuksia täydennetään kevyemmillä yksiköillä – osa-aikaisilla päivystyspisteillä pienemmissä taajamissa sekä kirjastoautojen tapaan terveydenhoitajan tai lääkärin kumipyöräyksiköillä.

Terveyskeskuksien sijoittelufilosofia noudattaisi tällöin enemmän suurten kaupunkien käyttämää lähipalveluperiaatteita kuin kuntakohtaisuutta.

Juttu on julkaistu alun perin Vasen Kaista -verkkojulkaisussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.