01. 05 2022

Puhe vappuna 2022

Hyvät toverit,

Kun työväen vappua vietettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa ensimmäisen kerran vuonna 1890, oli teollinen yhteiskunta vielä kapaloissaan.

Suurin osa ensimmäisen työväenvapun aikalaisista oli syntynyt monilapsiseen perheeseen ja kasvanut maataloustöihin. Viimeisestä nälänhädästä oli tuolloin kulunut vasta parikymmentä vuotta ja jokaisella työväestössä oli nälästä henkilökohtaisia kokemuksia.

Osa ensimmäisen vapun juhlijoista oli jo muuttanut leveämmän leivän perässä teollisuuspaikkakunnille, joissa töihin mentiin kellon eikä auringon mukaan. Jos työpaikka oli löytynyt Tampereen Finlaysonilta, he olivat jo saaneet ihmetellä sähkövaloa – kaikille öljylamppu oli kuitenkin vielä tutumpi valonlähde.

Ja sitten alkoikin tapahtua.

1900-luvulle tultaessa teollisuuselinkeinot ja heti niiden kintereillä palvelut alkoivat kasvaa ennätystahtia.

Tuli kattava rataverkko, traktori ja mikroaaltouuni. Tuli uskonnonvapauslaki, oikeusvaltio ja eduskuntalaitos. Tuli työväentalot, kahdeksantuntinen työpäivä ja päivähoitojärjestelmä. Tuli kansanvalistus, lähikirjastot ja peruskoulu-uudistus.

Kehityksessä otettiin tietysti välillä takapakkiakin. Erityisesti sotavuodet toivat paljon turhaa hätää ja murhetta.

Silti iso kuva on tämä: ensimmäistä vappua seuraavan sadan vuoden kuluessa Suomi muuttui kehitysmaasta yhdeksi maailman rikkaimmista ja onnellisimmista maista. Ravinnonsaannin ja terveydenhuollon kohentuessa kansanterveys parani.

Hyvät toverit

Viime vuosina on meillä ollut kriisiä kriisin perään. Emme ehtineet luopua koronamaskeista, kun Ukrainan sota pani turvallisuuspohdinnat uusiksi. Kevään mittaan on käyty työtaistelu jos toinenkin, ja lisää on tiedossa.

Vaikka nämä tyrskyt vaikuttaisivat ensisilmäyksellä toisistaan erillisiltä, ne kytkeytyvät kaikki laajempaan ilmiöön: hyvän näkyvyyden ja pitkien ennusteiden aika on ohi, kenties kaikkien täällä tänään kokoontuvien loppuelämän ajaksi.

Tiedämme jo nyt varmuudella, että käynnissä oleva ympäristökatastrofi aiheuttaa tulevina vuosikymmeniä erilaisia sään ääri-ilmiöitä, elinolosuhteiden muutoksia ja talouden sokkeja.

Jotta pallo ylipäätään säilyisi elinkelpoisena, on meidän päästettävä irti monesta teollisen ajan keskeisestä peruspilarista: fossiilienergiasta, kulutuksen ihannoinnista, kertakäyttökulttuurista, jatkuvan kasvun oletuksesta.

Se tarkoittaa, että yhtä ja toista on todennäköisesti ajateltava uusiksi: työn tekemisen suhteet, tavat ja teknologiat; aikakäsitys; ruokavalio; perhe ja muut ihmissuhteet: ymmärrys ihmisen paikasta maailmassa.

Niin toverit

Aikakauden vaihtumiselle tyypillistä on, että se tapahtuu hitaasti, useiden sukupolvien kuluessa. Siinä voi olla kiihkeämpiä ja raukeampia vaiheita, mutta kaiken kaikkiaan menee varsin pitkään, ennen kuin kokonaisen aikakauden voidaan sanoa muuttuneen toiseksi.

Asioiden vielä tapahtuessa voi olla vaikea erottaa isoa murrosta pienten muutosten takaa. Toisaalta usein käy niinkin, että tapahtumahetkellä asiat tuntuvat isommilta kuin millaisiksi ne jälkikäteen osoittautuvat.

Tämän näköharhan uhallakin väitän: Samalla tavoin kuin ensimmäisen työväenvapun juhlijat aikanaan, me seisomme jälleen kahden aikakauden välissä.

Kaikille on jo käynyt selväksi, että jatkaminen vanhaan malliin tarkoittaisi sivilisaation loppua. Vähemmän sen sijaan näkee pohdintaa, minkä kaiken on muututtava, jotta edessämme voisi olla uusi toivon vuosisata.

Hyvät toverit,

vastikään hoitajat ilmoittivat muuttavansa työehtokamppailunsa perinteisestä lakosta joukkoirtisanoutumiseksi. Päätös kuvastaa sitä, miten maailman muuttuessa myös taistelu yhteiskunnallisesta vallasta saa uusia muotoja.

Kun ensimmäistä vappua juhlittiin vuonna 1890, oli lakko vielä useimmille suomalaisille vieras toimintatapa. Lakot alkoivat yleistyä vasta teollistumisen myötä, koska ne toimivat tehokkaimmin suurissa keskitetyissä yksiköissä.

Nyt tällaiset perinteiset teollisuuden työpaikat ovat vähentyneet jo usean vuosikymmenen ajan. Tilalle on tullut palvelu- ja tietotyötä, jota tyypillisesti tehdään pienemmissä organisaatioissa, eikä aina edes palkkatyösuhteessa.

Neuvottelu työn ja omistamisen suhteesta ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, ei liioin vaatimus mahdollisuudesta tulla toimeen työllään. Näiden taisteluiden jatkaminen uusissa olosuhteissa vaatii kuitenkin valmiutta omaksua uusia toimintatapoja – aivan kuten ensimmäisen vapun aikalaiset tekivät.

Uusia työtaistelun muotoja voivat joukkoirtisanoutumisen lisäksi olla esimerkiksi yritysten maineeseen kohdistuvat painostuskeinot. Työtä tekevien neuvotteluasemaa vahvistaisi myös perustulo, sillä se hillitsisi painetta suostua kohtuuttomiin työehtoihin.

Hyvät toverit

viime vuosisadalla oli työtaistelu taisteluista merkittävin, kun kamppailu käytiin siitä, kenelle lisäarvo kuuluu. Mitä laajemmalle joukolle vaurautta kyettiin jakamaan, palkkojen tai verotuksen kautta, sitä paremmin väestön lahjakkuusreservi saatiin käyttöön ja kansakunta menestyi.

Asiat sujuivat lopulta verraten sopuisasti, sillä tuottavuuden koko ajan kasvaessa riitti jaettavaa. Neitseellisten luonnonvarojen rajallisuutta tai maan yhä voimaperäisemmän käytön ympäristökuormaa ei juuri mietitty.

Nyt peli on ratkaisevasti muuttunut.

Enää ei ole kyse vain siitä, kuinka lisääntyvä vauraus jakautuu. On hyväksyttävä, että ympäristön kantokyky asettaa materiaaliselle kulutukselle ylärajan, ja että se on ylitetty jo hyvän aikaa sitten.

Emme voi enää ajatella kuten 1900-luvulla, että jaettavaa tulee koko ajan lisää. Ympäristökatastrofia kiihdyttävää kulutusta on päinvastoin leikattava – tai jos sitä jonkun kohdalla lisätään, pitää muiden leikata vielä enemmän.

Asetelma tuottaa väistämättä konfliktien kärjistymistä. Tämä on aivan erilaisten neuvottelujen maailma, kuin mihin suomalainen työväenliike ja suurin osa yhdistyskenttää on tottunut.

Puhutaan donitsitaloudesta, jossa säädyllisen elämän minimiehdot muodostavat sisemmän renkaan, ympäristön kantokyky ulomman. Kaiken inhimillisen toiminnan, myös tulonjakopolitiikan, on mahduttava näiden renkaiden väliin.

Hyvät toverit,

me olemme onnekkaita, koska olemme täällä juuri nyt. Hyvinvointi-Suomi ei ole täydellinen, mutta olemme kuitenkin nauttineet historiallisesti aivan poikkeuksellisesta materiaalisesta yltäkylläisyydestä, kouluttautuneet, saaneet hoitoa ja eläneet omia pieniä elämiämme ilman akuuttia sodan uhkaa.

Etuoikeus on sekin, että parhaillaan saamme todistaa valtavaa siirtymää fossiilikapitalismin jälkeiseen aikaan.

Syntyminen tähän aikaan ja paikkaan tuo kuitenkin myös vastuun. Maailma ei muutu itsestään, vaan sen rakentavat ne, jotka kulloinkin sattuvat paikalle. Edellisten sukupolvien valintojen seurauksena olemme saaneet käyttöömme ennennäkemättömät resurssit, mutta myös tukun ennennäkemättömän vaikeita ongelmia.

Nämä asiat on vain hoidettava. Eikä niitä tule hoitamaan kukaan muu meidän puolestamme.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.