Arvoisa puhemies,
Laki eläinten hyvinvoinnista on selkeä parannus nykytilaan, ja siksi siitä kaiketi pitäisi iloita. Helppoa se ei ole, sillä tämä laki on myös surkea osoitus yhteiskuntamme kykenemättömyydestä ilmeisen kohtaamiseen.
Laissa tunnistetaan kiitettävästi monia eläintenpidon ongelmia. Sitä säädyttömämpää on, että erityisesti tuotantoeläinten kohdalla parannusten siirtymäajat sallivat tilanteen jatkumisen ennallaan paljon kauemmin kuin olisi välttämätöntä.
Tässä asiassa kiirehtimisellä olisi itseisarvo. Jokainen säästetty päivä nimittäin pelastaa eläimiä kärsimykseltä – kärsimykseltä, joka muistuttaa merkittävästi omaamme.
Mitäpä, jos kyse olisi ihmisistä? Saisiko kannatusta säädös, jonka mukaan kastraatiossa tulee ryhtyä käyttämään paikallispuudutusta vasta neljän vuoden kuluttua? Tai, että 12 vuoden päästä ei enää saisi kahlita ketään rakenteisiin, joissa ei mahdu edes kääntymään?
Niin, jos kyse olisi ihmisistä, riittäisikö perusteeksi viivyttelylle, että muutos maksaa?
Sillä rahasta tässä on kyse. Siitä, että alkutuotanto on ajettu niin tiukille, ettei eläintiloilla ole taloudellista mahdollisuutta muutokseen. Siitä, että halua kaupan voitoista niistämiseen ei löydy. Ja siitä, etteivät päättäjät luota veronmaksajien tai kuluttajien suostuvan maksamaan eläinten hyvinvoinnista hiukan.
Arvoisa puhemies,
Laista myös puuttuu edelleen tärkeitä, laajalti kannatettuja ja muissa maissa käyttöön otettuja säädöksiä.
Näistä ilmeisin on tietysti turkistarhauksen kielto. Eduskunnan turvaportteja kolkuttelee myös kukkotipujen massateurastusten kielto munantuotannossa. Tästä Saksalla ja Ranskalla on jo säädöksiä.
Ennustan laajenevaa keskustelua myös siitä, onko kohtuullista erottaa lehmät vasikoistaan ennen vieroitusikää, kun ei ole mitään näyttöä siitä, että naudan menettämisen tuska eroaisi merkittävästi ihmislapsesta ja -äideistä.
Vaikka Suomi on profiloitunut eläinkysymyksissä enemmän peränpitäjänä kuin pioneerina, kyse on kehityksestä, joka hyvin todennäköisesti tulee tapahtumaan. Viivyttelyllä saavutetaan vain hieman euroja – ja paljon kärsimystä.
Arvoisa puhemies,
Vertaan ihmistä eläimiin, tietoisena siitä, että edelleen monen korvaan se kuulostaa vähän höpsöltä inhimillistämiseltä.
Kysymys ei kuitenkaan ole eläinten inhimillistämisestä, vaan ihmisten eläimellistämisestä – siitä ratkaisevan tärkeästä huomiosta, että me emme välttämättä eroa kovinkaan paljoa muista lajeista.
Ihmisen erityisyys on vuosisatoja vaalittu myytti, jolla olemme oikeuttaneet toisten lajien brutaalia hyväksikäyttöä. Karttuva tutkimustieto kuitenkin haurastuttaa tätä kertomusta. Ero ihmisten ja etenkin lähisukulaistemme muiden nisäkkäiden välillä kapenee, mitä tarkemmin katsomme.
Ja mitä paremmin ymmärrämme tätä samankaltaisuutta, sitä vaikeammaksi käy perustella, miksi omaan lajiin soveltavamme etiikka (jota toisinaan myös inhimillisyydeksi kutsutaan) ei koskisi muita lajeja.
Arvoisa puhemies,
Eläimet pysyvät rinnallamme myös tulevaisuudessa. Nyt käsittelyssä oleva laki eläinten hyvinvoinnista tullee jäämään kuriositeetiksi, kun ihmisen ja muiden lajien suhdetta määritellään lähivuosikymmeninä uudestaan.
Me tarvitsemme laiduntajia ylläpitämään viljelyä tukevia perinnebiotooppeja, kun nyt tuli tuo megafauna hävitettyä. On viitteitä siitä, että laiduntajat myös lisäävät nurmimaan hiilensidontaa. Lemmikkien psykososiaalinen merkitys jo tiedetään, vaikka sitä ei vielä osata täysipainoisesti hyödyntää.
Toisaalta eläintenpidossa on kyse myös vuosituhantisesta velastamme eläimille. Villieläinten kuuluu saada olla villejä, mutta useimpien domestikoitujen lajien kohdalla ihmisen huolenpito on osa lajityypillistä elämää ja olemassaolon ehto.
Tällöin eläinten itseisarvon tunnustaminen tarkoittaa yksilömäärien vähentämistä sekä eläintenpidon ehtojen ja tuen vahvistamista.
Hyvä perussääntö voisi ainakin nisäkkäiden kohdalla olla, että yhden ihmisen hoidossa saisi olla vain niin monta yksilöä kuin hän pystyy nimeltä kutsumaan – siten, että ne myös kutsuun vastaavat.
Eettisesti ja ekologisesti kestävä eläintenpito edellyttää radikaalia muutosta suhteessamme eläimiin. Tämä laki on hyvin pieni askel, mutta sentään oikeaan suuntaan.
Puheenvuoroni hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi eläinten hyvinvoinnista ja siihen liittyviksi laeiksi, HE 186/2022 vp.
