Tänä vuonna olemme seuranneet Venäjän vaikeuksia sopeutua siirtymään globaalista supervallasta alueelliseksi suurvallaksi.
Ilmiö ei ole harvinainen. Mahteja syntyy ja kaatuu, ja joskus luopuminen on hidasta: brittiläisen imperiumin surutyö on edelleen kesken ja italialaista fasismia voi tarkastella antiikin Rooman hajoamistuotteena.
Eritoten luopumisen ensimmäisinä vuosikymmeninä, kun entisen loiston palauttaminen yhä näyttää mahdolliselta, ilmiöön liittyy kohonnut sotilaallisen konfliktin riski. Voi tulla mieleen esimerkiksi julistaa sota selvästi heikommalle vastustajalle oman suuruuden korostamiseksi.
Sellainen sota Ukrainankin piti olla. Nyt hankkeen epäonnistumisesta seurannut kasvojen menetys houkuttelee Venäjää ottamaan käyttöön yhä kyseenalaisempia sodankäynnin menetelmiä.
Vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen, että myös Yhdysvallat on tällaisen luopumisprosessin kynnyksellä. Vielä 1990-luvulla se oli kylmän sodan suvereeni voittaja ja maailman ykkönen. Nyt Kiina haastaa kovaa.
Eikä tarina ole vielä lopussa.
Jos haluaa tietää, miten valtiolla oikeasti menee, kannattaa vilkaista lapsikuolleisuutta. Esimerkiksi Neuvostoliitossa sen väheneminen pysähtyi hieman ennen supervallan hajoamista. Yhdysvalloissa lapsikuolleisuus pieneni läpi 1900-luvun muiden rikkaiden maiden tahdissa, mutta nyt maa painii samassa sarjassa köyhän Bulgarian kanssa. [1]
Toinen tärkeä mittari on elinajanodote. Neuvostoliitossa sen kasvu tyrehtyi 1980-luvun puolivälissä ja syöksyi 1990-luvun alussa. Tärkeimmäksi selittäjäksi on esitetty alkoholin kulutuksen kasvua.
Yhdysvalloissa elinajanodote parani tasaisesti 2010-luvun alkuun, jonka jälkeisinä vuosina se on joko laskenut tai pysynyt ennallaan.[2] Kuolleisuus on kasvanut erityisesti työikäisten keskuudessa, tärkeimpinä selittäjinä päihteet ja itsemurhat.[3]
Kun itsetuhoinen käyttäytyminen yleistyy näin, maassa on jotain pahasti pielessä. Se näkyy myös kansalaismielipiteessä: laajassa kyselytutkimuksessa enemmistö yhdysvaltalaisista arvioi, että vuonna 2050 maan kansainvälinen merkitys on vähentynyt, talous heikentynyt ja poliittisen ilmapiiri nykyistä polarisoituneempi.[4]
Yhdysvallat on yksi niistä alueista, joiden talouteen ympäristökatastrofi iskee ensimmäisten joukossa. Kansainvälisen valuuttarahaston mallinnuksen mukaan pelkästään ilmastonmuutoksen odotetaan laskevan bkt:ta lähes 7 prosenttia.[5] Merenpinnan nousu uhkaa lähivuosikymmeninä rannikon isoja kaupunkeja ja ympäristön muutokset työntävät liikkeelle merkittäviä maan sisäisiä muuttoliikeitä. Äärisäiden lisääntyminen nostaa osaltaan infrastruktuurin ylläpitokustannuksia ja laskee vuosittaista työaikaa. [6]
Tämä kaikki olisi kova haaste mille tahansa maalle. Uutiset elinajanodotteesta ja ihmisten odotuksista viittaavat kuitenkin siihen, että Yhdysvallat joutuu stressitestiin jo valmiiksi heikentyneenä. Riski yhteiskunnan osittaiseen hajoamiseen ja (myös sotilaallisen) väkivallan lisääntymiseen on ilmeinen. Ja kun on kyse suurvallasta, seuraukset ulottuisivat pitkälle maan rajojen yli.
Oma veikkaukseni on, että olemme matkalla kohti useiden alueellisten suurvaltojen järjestelmää. Eikä se välttämättä ole huono asia – ympäristökatastrofin oloissa moninapainen maailma voi olla toimintakykyisin vaihtoehto. Suuria riskejä liittyy kuitenkin entisten supervaltojen sopeutumiseen.
Todennäköistä on, että Suomi ei ole liittymässä sellaiseen laiskanpulskeaan ampumaharjoituskerhoon, jota Nato on viime vuosikymmeninä ollut.
(Kirjoitettu Aamulehdelle 7.11.2022.)
Lähteet:
[1] World Bank (2021). Mortality rate, infant (per 1000 live births) – Russian Federation, United States:
https://data.worldbank.org/indicator/SP.DYN.IMRT.IN?locations=RU-US [Haettu 3.11.2022.]
[2] World Bank (2021) Life expectancy at birth, total (years) https://data.worldbank.org/indicator/SP.DYN.LE00.IN?end=2020&locations=RU-US&name_desc=false&start=1970&view=chart [Haettu 3.11.2022.]
[3] Woolf Steven H & Schoomaker Heidi (2019) Life Expectancy and Mortality Rates in United States, 1959-2017. JAMA, volume 322, number 20. American Medical Association.
https://jamanetwork.com/journals/jama/article-abstract/2756187?guestAccessKey=c1202c42-e6b9-4c99-a936-0976a270551f&utm_source=For_The_Media&utm_medium=referral&utm_campaign=ftm_links&utm_content=tfl&utm_term=112619 [Haettu 3.11.2022.] Tässä yhteydessä viittaan “työikäisellä” 25-64 -vuotiaisiin eli hieman eri ryhmään kuin mitä käsitteellä suomalaisessa keskustelussa yleensä tarkoitetaan.
[4] 60% arvioi Yhdysvaltojen kansainvälisen merkityksen vähentyneen. 54% uskoo talouden heikentyneen. 65% uskoo poliittisen ilmapiirin olevan nykyistä polarisoituneempi Pew Research Centerin haastattelututkimus. https://www.pewresearch.org/social-trends/2019/03/21/public-sees-an-america-in-decline-on-many-fronts/
[5] Ilmastonmuutoksesta johtuva bkt:n lasku per capita olisi 6,81%. Kansainvälisen valuuttarahaston mallinnus: https://www.imf.org/en/Publications/WP/Issues/2019/10/11/Long-Term-Macroeconomic-Effects-of-Climate-Change-A-Cross-Country-Analysis-48691
[6] Tässä esitetyt skenaariot on koonnut Eduskunnan tietopalvelu lokakuussa 2022. Tiedot ovat peräisin Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston Climate Impacts and Risk Analysis – yksikön raporteista Multi-Model Framework for QuantitativeSectoral Impacts Analysis – A Technical Report for the FourthNational Climate Assessment (2017) sekä Global Change -tutkimusohjelman neljännestä kansallisesta ympäristöarvioinnista NCA4 Volume II: Impacts, Risks, and Adaptation in the United States (2018). ”Nykytilana” tarkasteltava vuosi on useimmissa kohdin 2015.
Mallinnukset perustuvat hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) laskelmiin ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja lukuisista skenaarioista tehtyihin keskiarvoihin. Vaihteluvälejä selittävät skenaarioihin lasketut erilaiset politiikkatoimet (aktiivinen ilmastopolitiikka – passiivinen ilmastopolitiikka).
[lainaus]
Eritoten luopumisen ensimmäisinä vuosikymmeninä, kun entisen loiston palauttaminen yhä näyttää mahdolliselta, ilmiöön liittyy kohonnut sotilaallisen konfliktin riski. Voi tulla mieleen esimerkiksi julistaa sota selvästi heikommalle vastustajalle oman suuruuden korostamiseksi.
Sellainen sota Ukrainankin piti olla. Nyt hankkeen epäonnistumisesta seurannut kasvojen menetys houkuttelee Venäjää ottamaan käyttöön yhä kyseenalaisempia sodankäynnin menetelmiä.
[/lainaus]
Mielestäni analyysisi Venäjän suhteen menee metsään niin, että rytisee.
Venäjä ei ole aloittanut sotaa Ukrainaa vastaan oman suuruutensa korostamiseksi. Itse asiassa Venäjä ei edes ole aloittanut tätä sotaa, vaan Yhdysvallat jo joskus 2013-2014. Yhdysvallat haluaa samanlaisen Venäjän kuin 1990-luvulla. Siis sellaisen heikon Venäjän, jota yksikään venäläinen (oli sitten Putinin vastustaja tai kannattaja) ei missään tapauksessa halua.
Yhdysvallat haluaa maailman (pinta-alaltaan) suurimman valtion valtavat energia- ja raaka-ainevarat käyttöönsä. Se ei onnistu niin kauan kuin Putin tai joku muu vahva hallitsija Venäjällä on vallan kahvassa. Venäjä on käytännössä taysin omavarainen resurssien suhteen. Siitä syystä USAn ja EUn pakotepolitiikka on tuomittu epäonnistumaan … tai onnistuuhan se tuhoamaan EUn oman talouden.
USA ei ole mikään ”Euroopan ystävä”, vaan se hyötyy EUn tappioista esimerkkinä vaikkapa maakaasu. Nyt tiedämme jo, että terroristivaltio USA räjäytti Nordstream- kaasuputket. Sen seurauksena ja itse itsensä Venäjän kaasun suhteen sanktioineena EU-maat joutuvat nyt ostamaan kaasunsa esimerkiksi Yhdysvalloista vähintää nelinkertaisella hinnalla! Sama logiikka pätee myös muihin EUn sanktioihin.
Yhdysvallat suunnitteli ja toteutti Ukrainan vallankaappauksen 2014 sikäläisten militanttinatsien avustuksella ja koulutti sen jälkeen Ukrainan asevoimia. Tavoitteena oli koko ajan Venäjän hallinnon vaihtaminen. Venäjä piti vain saada ensin hyökkäämään Ukrainaan.
Siinä auttoi se, että edellä mainitut natsit ryhtyivät heti vallankaappauksen jälkeen terrorisoimaan Itä-Ukrainan venäläisenemmistöisiä alueita. Ihmisiä nöyryytettiin, kidutettiin ja myös surmattiin. Tuon seurauksena Donbasin alueen ihmiset ryhtyivät vastarintaan, jota Venäjä luonnollisesti tuki aseellisesti sekä vapaaehtoisten taistelijoiden kautta.
Muualla Ukrainassa venäjän kieli kiellettiin mm. kouluissa, venäläisiä toimittajia ja poliitikkoja murhattiin, jne. Sisällissodassa Ukraina pommitti (tykeillä ja ohjuksilla) Donbasin siviilikohteita. Tuossa sodassa kuoli 2014-2022 arvioiden mukaan 15000 Donbasin asukasta (siviiliä tai sotilasta). Tuo siviilialueiden pommitus jatkuu edelleen.
Ukraina ilmoitti lisäksi halunsa liittyä NATOon ja EUiin, joista edellinen ei missään olosuhteissa sovi Venäjälle.
On selvää, että edellä mainittua kehitystä Venäjä ei voinut vain seurata sivusta. Se ei kuitenkaan halunnut aloittaa sotaa, vaan yritti vielä neuvotteluteitse ratkaista ongelmaa. Siitä seurasivat Minskin sopimukset Venäjän ja länsivaltojen välillä. Kuten nyt tiedämme ne olivat lännen osalta vain viivytystaktiikkaa, jotta Ukrainan sotavoimat saataisiin koulutettua iskukykyyn. Ukraina ei sopimusta noudattanut alun alkaenkaan. Sisällissota jatkui.
Vuoden 2021 lopulla Venäjä sai tietää, että Ukraina aikoi käynnistää suurhyökkäyksen Donbasiin maaliskuussa 2022. Venäjä mobilisoi joukkonsa ja ehti kuin ehtikin estämään verilöylyn. USAn suunnitelma heikentää Venäjää ja aiheuttaa siellä hallituksen vaihto näytti toteutuvan. Vaan kuinkas sitten kävikään…
Lännen valtamedia ei sitä kerro, vaan toistaa USAn valhenarratiivia sekä Ukrainan natsihallinnon sotapropagandaa kaikkine järjettömyyksineenkin.
Minä olen seurannut Ukrainan tilanteen kehitystä sen alusta (2014) lähtien riippumattomasta mediasta netin kautta ja omaan jokseenkin todellisen kuvan asioiden kulusta.
Kaikkea ei tähän mahdu kirjoittamaan, mutta netistä löytyy yhdysvaltalaisen elokuvaohjaaja Oliver Stonen tuottama dokumentti ”Ukraina liekeissä” (Ukraine on flames). Siitä saa jokseenkin totuudenmukaisen kuvan Ukrainan konfliktin kehityksestä. Sille on myös jatko-osa, jonka nimi ei nyt tule mieleeni.
Lännen kieltokulttuuri on estänyt dokumentin näyttämisen mm. YouTubessa, mutta joltain alustalta se vielä löytyy, kun malttaa etsiä.
Olen Vasemmistoliiton pitkäaikainen äänestäjä. Petyin karkeasti kun VL ei puolueena ottanut kielteistä kantaa Suomen liittämiseen suurkapitalistien hyökkäysliitto NATOon. Suomesta puuttuu nyt kokonaan puolue, joka vastaisi kansan enemmistön tahtoon elää rauhassa kaikkien maiden kanssa. Joku VKK tai Vapauden liitto eivät NATO-vastaisuudestaan huoimatta ole mikään vaihtoehto kaikkine salaliittoluuloineen (jotka vain heikentävät niiden uskottavuutta).
Vielä vuonna 2021 selvä enemmistö suomalaisia vastusti NATOon liittymistä. Venäjän hyökkäys aiheutti shokin jota oikeisto välittömästi käytti Hayekin ja Friedmanin oppien mukaisesti hyväkseen ja sai keinoteltua (perustuslain vastaisesti kuten Paavo Väyrynen kirjoittaa blogeissaan) Suomen hakemaan NATO-jäsenyyttä ilman kansanäänestystä.
Nyt tunteet ovat jo tasaantuneet ja varmasti Suomesta löytyy hyvin suuri joukko NATOn vastustajie edelleen. Me emme vain uskalla esiintyä julkisesti tässä 1930-luvun IKL-ilmastossa. Kukaanhan ei halua jotain natsia polttopulloineen ikkunansa alle.
VL hukkasi mahdollisuuden valtavaan vaalivoittoon kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Koska VLn kannattajista valtaosa on perinteisesti vastustanut kapitalistien sotilasliittoja, saattaa kannatus suorastaan romahtaa. Itsekin harkitsen edelleen viitsinkö käydä äänestämässä, kun ei oikeastaan ole ketää/mitään jota äänestäisi. Kunnalisvaaleihin tämä ei vaikuta.
Terveisin
Pekka