Aamulehdessä 22.1.2023 julkaistussa artikkelissa kerrotaan, kuinka filippiiniläiset hoitajat viihtyvät työssään ikäihmisten ympärivuorokautisessa palveluasumisessa Mänttä-Vilppulassa. Jutussa korostetaan sitä, millainen tilaisuus Suomeen tulo on hoitajille ollut, sekä sitä, kuinka kansainvälinen rekrytointi nähdään hyvinvointialueella yhtenä ratkaisuna henkilöstöpulaan. Ohimennen mainitaan, että toisella hoitajista on Filippiineillä puoliso ja yksivuotias lapsi, joiden hän toivoisi voivan asua kanssaan Suomessa.
Monet köyhemmistä maista tulevat siirtotyöläiset ovat vaikean valinnan edessä: erotako lapsestaan jopa vuosiksi voidakseen tarjota tälle paremman tulevaisuuden – siis sellaisia asioita kuin terveellisen kodin, riittävästi ruokaa ja mahdollisuuden kouluttautua. Tällainen valinta olisi kenen tahansa meistä mielestä kohtuuton.
Tärkein este perheen mukana muutolle löytyy maahanmuuttolaeista. Esimerkiksi kyseisen hoitajan tapauksessa hänen tililleen pitäisi jäädä verojen sekä eläke- ja vakuutusmaksujen jälkeen 2200 euroa kuukaudessa, jotta hän voisi tuoda pienen lapsensa ja puolisonsa Suomeen. Hoiva-avustaja tai lähihoitaja eivät aivan helpolla tällaisiin palkkoihin yllä.
On ilmeistä, että Suomi ei selviä ikääntyvän väestön hoivatarpeista ilman muualta tulevaa työvoimaa. Riittävän suurta työvoimareserviä ei maan rajojen sisällä yksinkertaisesti enää ole. Nyt olisikin korkea aika käydä eettinen keskustelu niistä ehdoista, joilla Suomi hyödyntää muualla kasvanutta ja muiden rahoilla koulutettua työvoimaa.
Tiedetään, että monilla aloilla siirtotyöläiset ovat keskimääräistä suuremmassa riskissä joutua huijatuksi ja hyväksikäytetyksi, eikä riittävää valvontaa ole. Laillista – mutta työvoiman riistoa – on sekin, kun työpaikan tosiasialliseksi ehdoksi asetetaan ero läheisistä. Perheitä rikkova siirtotyöläisyys on imperialistisen riiston moderni muoto, ei neutraalia rekrytointitoimintaa.
Tulorajoista päätetään tietenkin eduskunnassa, mutta alueellisesti asiaan voitaisiin kuitenkin vaikuttaa esimerkiksi tekemällä rekrytointia perhekohtaisesti ja tarvittaessa järjestämällä työllistymistä helpottavaa oppisopimus- ja muuntokoulutusta myös puolisoille. Perherekrytointi myös lisäisi todennäköisyyttä, että kielen ja työkulttuurin oppineet työntekijät myös jäisivät Suomeen. Mikäli perhe ei halua tai voi muuttaa kokonaisuudessaan, tulisi työnantajan tukea yhteydenpitoa lähtömaahan.
Suomessa pitkillä sopimuksilla olevat siirtotyöläiset ovat haastatteluissa kertoneet pelkäävänsä yhtä asiaa ylitse muiden. Sitä, että kun vihdoin taas tavataan, ei oma lapsi tunnista.
Anna Kontula, kansanedustaja ja aluevaltuutettu (vas.)
Kukka Kunnari, aluevaltuutettu (vas.)
(Teksti on kirjoitettu Aamulehden mielipidepalstalle, joka ei sitä julkaissut)
Tyypillistä, että Suomessa tällainenkin työvoiman riisto tapahtuu lakien mukaan ja niitä noudattaen. Eli 2200 euron puhdas tulo takaa halpatyövoimana maahan hankittujen ihmisten perheiden pysymisen kotimaissaan. Lakien mukaan ihmisiä myös palautetaan ”kotimaahansa” jossa hän ei ole koskaan asunut, tai muuttanut lapsena. Lakien mukaan Suomessa rikoksen tehnyt saa rangaistuksen lisäksi bonuksena karkoituksen vaikka hänen pitäisi olla sujut yhteiskunnan kanssa oikeuden määräämän rangaistuksen kärsittyään. Sopisiko tällaista oikeudenkäyttöä kutsua rasistiseksi?
Tässä kohtaa lainsäädäntö on, ihme kyllä, hyvin laadittu ja vaaditaan riittävää kykyä elättää perhe, jos sellaisen aikoo tänne tuoda. Mikäli asia jää suomalaisten hoidettavaksi, niin osa palkasta maksettaisiin olennaisesti sosiaalitukena, mikä on väärin suomalaisia kohtaan.
Maailma ei ole tasa-arvoinen tällä hetkellä. Mikäli tämä ongelma halutaan ratkaista, pitää huolehtia siitä, että kaikenlaisen työvoiman tarjontaa on vähemmän kuin kysyntää. Tällöin yritykset alkavat kilpailla tekijöistä ja alkaa hyvinvoinnin kultainen aika kaikille – tällä hetkellä se koskee vain niitä, joiden työpanosta halutaan enemmän kuin sitä on tarjolla.
Meillä on laissa kohta, jossa määritellään eurolleen, minkä verran julkisen vallan mielestä perheen elättäminen minimissään maksaa. Se on toimeentulotuen määräytymisperusteet.
Ongelma on, että ulkomaalaisten kohdalla maahantulolainsäädännön tylorajoissa perheen elättäminen oletetaan huomattavasti kalliimmaksi. Eli nämä sinun mielestäsi ihan oikein laaditut pelisäännöt siis lähtevät oletuksesta, että kahden perhekooltaan ja elämäntavoiltaan identtisen perheen arkipäivän kulutus vaihtelee merkittävästi sen mukaan, mitä ihmisten passissa lukee.
Mitä tulee sosiaalietuuksiin, niitä saavat Suomessa kaikki jossain elämänsä vaiheessa. Todennäköisesti sinäkin. Rahan arvon muutoksesta johtuen äärimmäisen harva itse asiassa maksaa enemmän kuin saa julkiselta sektorilta, kun mukaan lasketaan palvelut.
Maahanmuuttajalla on kuitenkin paremmat tsäänssit päätyä ”nettomaksajaksi”, koska ensimmäinen polvi tulee tänne aikuisena – eli niitä elämänkaaren vuosia, jolloin ollaan yleensä saamapuolella, on 20 vähemmän kuin täällä syntyneillä.